AIN LAULAIN TYÖTÄS TEE! Oodi paljon lyhyemmälle työpäivälle

 

nuku siesta

Ruotsalainen fysiikan emeritusprofessori Bodil Jönsson on tullut tunnetuksi etenkin aikavarkaita, aikaa ja oppimista koskevista ajatuksistaan. Olen yrittänyt tavata joitakin hänen suomennettuja kirjojaan, mutta en ole saanut niistä juuri mitään irti. Alla olevassa haastattelussa Bodililla on kuitenkin niin hauska viesti, että sitä on pakko kommentoida.

Veckans Affärer -lehdelle antamassaan haastattelussa Jönsson ottaa kanta keskusteluun siitä, kuinka pitkä työviikon tulisi olla. Hänen mukaansa työtunteja tulisi laskea radikaalisti, jopa kahteen tuntiin päivässä. Jönsson perustelee tätä tekniikan kehityksellä, jonka ansiosta ihmistä tarvitaan yhä harvemmissa työprosesseissa. Monet tehtävät hoituvat jo ilman ihmisiä.

HK: Kaksi tuntia päivässä kuulostaa ihan passelilta. Kyse ei enää olisi työssä käymisestä vaan käväisemisestä. Todennäköisesti tärkein käväisemisperuste olisi työtovereitten tapaaminen livenä. Etätyötähän tässä on meikäläinenkin tehnyt jo vuosikymmeniä. Saarnat sun muut puheet valmistuvat kotona työhuoneessani, jossa majailee myös varsin laaja kirjastoni.

Puhutaan ja huhutaan, että tulevaisuudessa työtä riittää ihmisille aina vain vähemmän, kun koneet korvaavat meidät. Jatkossa robotit osaavat korjata itsensä ja rakentaa itseään tehokkaampia tekoälyolentoja.

Tuskin maltan odottaa aikaa, kun sukupuolineutraalit robottipapit kastavat, vihkivät ja hautaavat ihmisiä. Näin poistuu ikiajoiksi ongelma naispapeista ja siitä, voiko pappi vihkiä homopareja: robottipappia ei voisi vähempää kiinnostaa. Se tekee niin kuin ohjelmointi käskee.

Lisääntynyttä vapaa-aikaa ei Jönssonin mielestä voi pitää laiskotteluna: päinvastoin, parhaat ideat tulevat usein mieleen muualla kuin työpöydän ääressä. Jönsson itse sanoo monien parhaiden ajatuksiensa syntyneen juoksulenkillä luonnon helmassa.

HK: Laiskottelukin sijansa saakoon. Ei koko ajan pidä olla tehokas. Tarvitaan myös tehottomuutta, hyödyttömyyttä, jouten oloa. Alitajunta, joka kuningasideoita tuottaa, toimii parhaiten unen ja valveen rajoilla, siis aamuisin ja iltaisin. Ja tietysti myös nokkaunien yhteydessä.

Työpäivän radikaali lyhentäminen ei siis professorin mielestä välttämättä laskisi tuottavuutta. Työ pitäisi kuitenkin organisoida uusiksi.

HK: Miksi hallituksemme hinkuu pidennettyjen työurien perään? Millä tavalla ne parantaisivat tuottavuutta? Pakko on äärimmäisen huono kasvualusta innostukselle ja uusille oivalluksille. Työmotivaatio kasvaa porkkanoitten puputtamisesta paremmin kuin risuilla kintuille läimimisestä.

 

siesta

- Jos työpäivä halutaan lyhentää kahdeksasta kahteen tuntiin, on ihmisten ymmärrettävä että asiat tehdään toisella tavalla, Jönsson kuvailee.

HK: Helsingin seurakuntayhtymässä on aloitettu valtaisa myllerrys, toimintakulttuurin muutosoperaatio, jonka toteuttamiselle on varattu aikaa kolme vuotta, 2016-2018. Idea on lyhykäisyydessään se, että meitä työntekijöitä  ja toimitiloja on liian paljon, teemme aivan väärällä tavalla työtä: Työotteemme on vanhanmallinen ja me teemme myös vääriä töitä.

Yhtymässä on 200 60-vuotiasta työntekijää, joista tulisi kolmen vuoden aikana päästä ns. luonnollisen siirtymän kautta eroon. Näin säästyisi miljoona poikineen. Luonnollisesti joku yli-ikäinen voi pitää luonnollisena poistumana sitäkin, että lähtee jonnekin muualle töihin. Jos jonnekin sattuisi pääsemään.

Kun meistä vanhoista jääröistä on päästy eroon, niin seurakuntayhtymä voisi hoksata, että palkkarahat riittävät ihan hyvin, kun jälkeen jäänyt porukka tekee työtä vain kaksi tuntia päivässä.

Hän kritisoi esimerkiksi kokousten järjestämistä. Suuri osa niissä istuvista kun ajattelee jotain aivan muuta kuin kokouksen aihetta. Jönsson on kirjoittanut niiden aikana kirjeitä ja kauppalistoja.

- Ihmettelen, miksi kokouksissa pitäisi käydä, jos ihmiset eivät ole niissä henkisesti läsnä?

HK: Kolmituntiset kokoukset eivät seurakunnissa ole mikään harvinaisuus. Minun mielestäni yli 1,5 tunnin mittaiset palaverit ovat syntiä. Ja jos ollaan töissä vain 2 h / pvä, niin kokoustamiselle pitäisi riittää 10 minuuttia.

Papistolle pitäisi varmasti tässä kyseisessä mallissa palauttaa 6-päiväinen työviikko.

Työhän ei tunnetusti tekemällä lopu. Kaikki tulee elämässämme jäämään kesken. Siksi itsensä tappaminen työllä pitäisi lailla kieltää.

Elämän laita on vähän samoin kuin vanhan talon: se on hetkellistä ja keskeneräistä. Ei sen ole tarkoituskaan valmistua, unelmamme ja kaipauksemme elävät siinä. Tässä ajatuksessa on vallan mainio levätä. Levätä kesken kaiken, valmista tästä ei koskaan tule.

Otetaan siis iisisti, löysin rantein. Sillä lepo on kontrollista luopumista, irti päästämistä. Elämän ottamista vastaan sellaisena kuin se tulee.

Englannin kielen lepoa ja virkistystä merkitsevistä sanoista Recreation tarkoittaa uudelleen luomista tai uudeksi luomista. Se tapahtuu ruumiin levätessä unen aikana ja kun sielu lepää valveilla ollessa. Sielullisten kykyjemme ja ajatustemme on välttämätöntä uusiutua aika ajoin, yhä uudestaan ja uudestaan.

Bodil esitteli tätä ideaansa jo vuosi sitten, mutta aivan hiljattain Espanjan pääministeri ehdotti, että espanjalaiset ottaisivat ja luopuisivat ikiaikaisesta siesta-perinteestään lyhyempien työpäivien hyväksi. Aluksi ajattelin kirjoittaa postauksen siitä, miten Suomessa voisi tulevana syksynä kokeilla siestaa, jotta pimeinä päivinä voisimme paremmin nauttia päivänvalosta parin tunnin siestalla puolen päivän aikaan.

Kokoavana ehdotuksena voisi toimia tällainen: Päivittäinen työaika jakautuisi seuraavasti: Työtä klo 10-11, sitten kahden tunnin siesta, jonka jälkeen vielä toinen tunti työtä klo 13-14. Olisiko kiva?

 

siestatuoli

1 kommentti

  • Hannu Kiuru sanoo:

    Kirjoitan tätä lomalla. Ilma on kaunis kuin morsian. Aurinko paistaa täydeltä terältä, tuuli vaivaiset 2 m/s. Lämpötila on +10 astetta. On keskipäivä. Mitä siis teen.

    Taidanpa harjoittaa espanjalaista joogaa eli nukun ihan pienen siestan! Kävi tuo blogin aihe jotenkin niin ramasemaan…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121