”Aikaa kaksi minuuttia, josta puolet kulunut.” Ainakin vanhoista sotilasfarsseista tuttu komppanian vääpelin komento nousee pyytämättä mieleen kuunnellessa arkkipiispan tuumailuja avioliittolain tuoreen muutoksen johdosta. Ylen Ykkösaamussa arkkipiispa kehotti hätäisimpiä vihkijöitä malttiin kulkea kirkon oman järjestyksen kautta. Hän myös kertoi, että piispat parhaillaan valmistelevat yhteistä ohjetta, miten kukin piispa hiippakunnassaan omat pappinsa ohjeistaa, kun avioliittolain uudistus astuu voimaan vuoden päästä.

Siis nyt mietitään ohjeita, mutta ei osata sanoa, milloin ne annetaan. Tavoitteena on yhteiset ohjeet. Kunkin piispan erikseen omassa hiippakunnassaan sovellettaviksi.

Nyt ollaan puolivälissä siitä ajasta, joka on kulunut lain hyväksymisestä eduskunnassa siihen, kun laki tulee voimaan. Tekee mieli kysyä, kuinka kovalla vauhdilla kirkkolaivalla on tarkoitus ajaa jäävuoreen, joka on ollut horisontissa tähystäjän näköpiirissä jo pitkään ja vuoden verran on komentosillalla päivämäärän tarkkuudella tiedetty, milloin vielä toisen vuoden kuluttua laiva on jäävuoren kohdalla.

Väännetään nyt vielä kerran (taas kerran) rautalangasta: Evankelis-luterilaisen kirkon papeilla on vihkimisoikeus. He toimivat vihkiessään viranomaisasemassa siten, että valtiovalta tunnustaa heidän suorittamansa vihkitoimituksen sellaiseksi, että vihitty pari on yhteiskunnan lainsäädännön kaikkien oikeusvaikutusten tarkoittama aviopari. Kun vihkimiseen oikeutettu pyytää avioliittoon vihkimistä, hänen täytyy saada vastaus pyyntöönsä. Joko vihitään tai ei vihitä. Papilla on siis ns. ratkaisupakko ja päätös on voitava perustella. Hän ei voi vastata pyytäjälle, että ”ottiatuota, ehkä vihin, ehkä en”.

Jos ja kun kirkko haluaa säilyttää pappiensa vihkimisoikeuden (on se sitten viisasta tai ei), sen on osattava sanoa, miten toimitaan. Ja hyvän hallinnon – avioliittoon vihkiminenhän on yhteiskunnallinen hallintotoimi - periaatteiden mukaan sen on osattava sanoa mahdollisimman pian, miten toimitaan. Kirkko on myös vastuussa papeilleen, että se ohjeistaa heidät yksiselitteisesti ja selkeästi ja hyvissä ajoin. Ei kirkko eikä piispa voi pitää työntekijöitään epävarmuudessa eikä jättää heitä epävarmuuteen siitä, mitä he voivat virkatoimissaan tehdä ja mitä he eivät voi tehdä. Eikä siitä, mitä seuraa, jos he jollain tietyllä tavalla toimivat tai ovat toimimatta.

Ja avioliittoon aikoville jäsenilleen kirkko on vastuussa siitä, että he elämäänsä suunnitellessaan mahdollisimman hyvissä ajoin tietävät, miten heidän avioliittoaikeisiinsa suhtaudutaan, kun laki tulee voimaan.

Vihkimistä pyytävälle ei riitä vastaukseksi, että kirkko haluaa avoimesti ja arvostavasti käydä asiasta keskustelua toinen toisensa kunnioittamisesta kilpaillen.