Aikuisten aika

Jos kirkko haluaa nojata apostolisen ajan ihanteisiin, on opetuksen kohderyhmän oltava aikuisissa.

Apostolisen ajan kirkkoisät keskittivät viestinsä aikansa mainstreamin muuttamiseen. Ilman Rooman yhteiskunnan valtafilosofian muuttamista kristinuskosta ei olisi tullut Euroopan johtavaa aatetta.

Afrikan lähetyskentillä kirkkoisien tekstit ovat nousussa kovaan kurssiin. Gregorios Nyssalaisen tai Basileios Suuren tekstit on kirjoitettu aikanaan patriarkaalisessa kulttuurissa. Se tekee niistä nyt kiinnostavia Afrikassa. Kysymys ei ole vain vanhoillisista perhearvoista. Kirkkosien teksteissä on vanhaa pedagogista viisautta siitä, miten aikuisten arvot antavat suunnan koko yhteiskunnalle.

Kirkkoisät eivät puhuneet lapsi- tai nuorisotyöstä. Oli itsestään selvää, että nuoret oppivat aikuisten esimerkistä. Evankeliumin ihanteet piti saada ensin aikuisten päähän!

Kirkon perustyön ydin pitäisi olla edelleen yhteiskunnan vallitsevien ajatus- tai aatevirtojen haastamisessa. Ne löytyvät mainstreamista eli äänestysikäisistä. Lasten kasvattaminen alkaa siitä, että aikuiset opetetaan tekemään kristillisiä valintoja.

Kirkolla ei ole tulevaisuudessa varaa kaikkeen siihen, mitä se nyt tekee. Mission keskiöön pitää ottaa aikuisten arvomaailman muuttaminen.

2 kommenttia

  • Seppo Heinola sanoo:

    Ja mikäs arvomaailma pitäsi muuttaa: sananvapauteen,uskonnonvapauteen,yhdistymisvapauteen,tasa-arvoon, kokoontumisvapauteen , demokratiaan jne. kuuluvat arvotko?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • ismo malinen sanoo:

      Tämän pitäisi olla keskiössä: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki muukin teille annetaan.” Nyt ihmiset ovat oppineita ja sivistyneitä kaikessa muussa paitsi, tässä ainoassa opin kohdassa. Eli ihminen etsii ensin omaansa ja jos Jumalan Sana ei osu omaan ymmärrykseen, niin se ei voi olla minulle, ei sitä tarvitse ottaa vakavasti. Jos usko Luojaan menetetään, menetetään nuo kaikki muutkin, arvot mitkä edellä mainittiin.

      Ilmoita asiaton kommentti