Ahdas ja avara portti sekä kaita ja leveä tie

Kuva Hämeenlinnasta 1.1.2013

 

Jeesus puhuu ahtaasta ja avarasta portista. Toinen vie elämään ja toinen vie kadotukseen.

 

Meillä Suomessa portteja käytetään pihapiirin erottamiseen muusta ympäristöstä. Jeesuksen aikana porttien tehtävänä oli mm. kaupunkien turvaaminen yöaikaan, kun ihmiset nukkuivat.

Puhuessaan leveästä tiestä ja avarasta portista kapean tien ja ahtaan portin vastakohtana Jeesus käytti liioittelun tyylikeinoa. Iso tehtiin liioitellun isoksi, jotta ajatus korostuisi.

 

Leveä tie oli kuivana kautena kuiva joenuoma ja lavea portti oli kahden vuoren välinen sola. Kuivana kautena niistä oli mahdollista kävellä kuin tietä pitkin. Tällainen reitinvalinta kuitenkin saattoi johtaa keskelle tyhjää autiomaata. Siellä kaikki oli kuollutta. Vesi puuttui ja sen mukana kaikki muukin elämä.

 

Kapea tie oli vuoren rinteellä luikerteleva tie. Se johti vuoren laella olevaan kaupunkiin. Kaupungin portti oli kapea, jotta sitä oli helpompi puolustaa. Portin sisäpuolella oli kaupungin kaupan ja hallinnon keskus. Siellä oli tori. Torilla kauppiaat myivät tavaroitaan. Torilla myös pidettiin kaikki ne kokoukset missä kaupungin asioista päätettiin. (Tämä on ollut yleinen käytäntö koko Orientissa. Niinpä islamilaisesta valtiosta ja sen hallinnosta saatettiin käyttää esim. nimitystä ”Kultainen portti”.)

Se joka kulki kapeaa tietä ja astui sisälle ahtaasta portista saapui kaupungin kuhinaa keskelle mitä vilkkainta elämää.

 

Jeesus opetti että on tärkeätä käydä sisälle Taivasten valtakuntaan. Vaikka taivaan tie vaikuttaa kapealta ja vaivalloiselta kulkea niin se kuitenkin vie todelliseen elämään, Jumalan kansan yhteyteen.

 

Sunnuntaina 6.8.2017

Evankeliumi on

Matt. 7: 13-14

Jeesus sanoo:

Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!

 

 

  1. Kadotus

    Kertoohan evankeliumi itsekkin, että et elä enää sinä vaan Kristus sinussa, eli sinä et elä ikuisesti, vaan nimi Kristus, ja sekin siellä kirjassa, ei muualla. Elääkö yksikään Aleksanteri Suuren soturi, tai Faaraon soturi, eipä juuri ketään heistä mainita, ainoastaan päällikköista puhutaan ja heitä muistetaan sankareina. Me toki tiedämme, että hän ei yksin toiminut vaan hänellä oli suuri nimettömien massa auttamassa, mutta vain päällikkö saa kunnian ja ikuisen nimen.

    Niin myös Jeesuksella Kristuksella, joka on vain niin sanottu Eponyymi heros, joka on antanut nimensä yhdelle aatesuunnalle, tai, se on otettu, tai keksitty,
    kreikkalaisen tavan ja tarinaperinteen mukaan. Kuka teistä muistaa tai missä elävät ne, jotka vaikkapa keskiajalla taistelivat Kristuksen sotureina kautta maailman. Tappoivat väärukoisia, söivät ruumiitä ja kärsivät Kristuksen tähden. Ei heitä kukaan tunne ja luulen, että teistä ei kukaan heitä edes toivota tervetulleeksi taivaan valtakuntaan, koska te olette muuttaneet aatesuuntaa henkimaailman puolelle. Kirkko nimittäin riisuttiin aseista. Teidänkin aatesuunta voi sielä muuttua, eikä sitä haluta enää katsoa.

    Jeesuksen Kristuksen nimi muistetaan, koska te pidätte sitä yllä, ja se on kirjassa,
    mutta samoin tapahtuu teidänkin kohdalla, ainakin massan kohdalla. Se katoaa. Jos yksilö tekee jotakin mainittavaa hänet voidaan talléttaa historiankirjoihin ja hän elää siellä hyvinkin pitkään, mutta hän antautuu myös arvioitavaksi ja tulevat voivat myös tuomita.

    Mielenkiintoista tässä on se, että he jotka menevät kadotukseen, menevät pyhyyteen, koska sana Kados tarkoittaa Pyhää alkukielessä. Kados kados kados, Pyhä, Pyhä Pyhä. Ovathan he yleensä aina hiukan tyhmiä ja pakotettuja mukaan, eli syyntakeettomia.

    Nyt kun olemme pilvipalvelussa, eli taivastiellä netissä, kaikkien mielen tuoteet säilyvät täällä ehkä ikuisesti, joten sanoilla on nyt merkitystä, ihan konkreettisesti. Sanoista yös tuomitaan, kuten olemme viime aikoina nähneet.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25