Agitprop ja Ultrabra

1930-luvulla luotu neuvostotaide agitaatio ja propaganda eli agitprop (агитпроп) synnytti Suomeenkin oikeaa yhteiskunnallista taidetta.

Agitprop oli 1970-luvulla Suomen vasemmistolaisen laululiikkeen johtava ryhmä. Se oli osa laajempaa oikeistolaisten seurakuntanuorten politisoitumisprosessia ja protestia koti, uskonto, isänmaa -maailmankuvaa vastaan.

Agitpropin lapsi Ultrabra oli myös aikansa tuote. Yhteiskunnallisesti Agitpropia hampaattomamman Ultrabran lauluista tuli myös ikivihreitä porvarisperheiden nuorten parissa.

Agitpropin ja Ultrabran yhteiskunnallisuus lyövät leimansa edelleen aatekeskusteluun. Yhdet ovat yhteiskunnallisia toistamalla Agitpropin aikana syntyneitä teesejä rauhasta, solidaarisuudesta ja tasa-arvosta. Ultrabran kritiikin kohteena on vanhanaikainen perhe.

Pidän kovasti Agitropin ja Ultrabran musiikista. Musiikin julistamissa arvoissa ei ole muuta vikaa kuin se, että ne kuuluvat nykyään pääasiassa keskiluokkaisten ja jo degeneroituneiden radikaalien suusta.

Ranskalaisista 1970-luvun vasemmistolaisista sanotaan, että ainoa heillä edelleen säilynyt periaate on vilpitön kiinnostus muiden rahoja kohtaan.

14 kommenttia

  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Jos haluisi olla ilkeä voisi sanoa, että Valamon ortodoksiluostarissa ”ainoa heille edelleen säilynyt periaate on vilpitön kiinnostus muiden rahoja kohtaan.” Mutta näinhän ei ole.

    Jos analysoitaisiin viime eurovaaleissa vasemmistoliiton kannattajakuntaa, nähtäisiin, että se koostui nimenomaan nuorista, urbaaneista ja suhteellisen koulutetuista ihmisistä: Ultrabran musiikin arvojen elähdyttämistä nuorista kansalaisista. Virta vie vihreistä vasemmalle!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Eero Polsa sanoo:

      Niinkuin huomaa noi silloiset ja vieläkin nykyisetkin nuoret jotka liikkuvat noissa piireissä ovat älykkäitä ja siksi mielikuvitus on heillä apuna, vaikka sitä käytetäänkin vääriin asioihin

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Musiikki uskovaisille on tärkeätä löytää oma areenansa .AgitProp ydinjäseneet veittivät monta kesää Mustasaaressa ollen siellä tärkeitä innostajia monelle nuorten suklupolvelle.Tuomari Nurmio ja Sinikka Sokka oleskelivat siellä paljonkin. Lauttasaaren nuorisopatori Juhani Forsberg nuorisolaulajineen vaikutti siellä jne. Mutta nuorista tulee aikuisia ja heidän on raivattava oma paikkansa. Mutta harvoin kuulee niin uskonvarmoja lauluja kun AgitPropin.Muoto ja sisältö muuttui mutta ei se henki jolla ne esitettiin. Kunkin uskon on löydettävä muotonsa ja sanomansa.

    Vaikka AgitPropi liitetään mielellään taistolaisiin, niin hengeltään he olivat idealistisen kummunismin äänitorvia. Esimerkiksi he olivat Alliendin aikana Chilessä esiintymässä. Neuvostokommunismi ei ollut innostunut Chilen kokeiluista.

    Jos heistä voi kirkko jotain oppia, niin se on se, että kirkolla ei ollut tarpeeksi innostavaa tarjottavaa, vaan se vaati sopeutumista vanhaan jos halusi toimia sen piirissä . Nuoret idealistit joutuivat etsimään foorumin joka vastasi heidän ihanteellisuuttaan ja teki mahdolliseksi olla mukana maailman menossa omalla erityisellä panoksellaan .

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Jos aikoo yhtään perehtyä 1970-luvun alkupuolen henkeen, kannattaa ehdottomasti kuunnella Agitpropipia, vaikka: ”Balladi toveri Viljasesta”/”Oppimisen ylistys” tai ”Natalie.”

      Hienoja, kylmät väreet selkäpiihin saavia tulkintoja. On totta, että Agitpropin kommunistisella idealismilla oli harvinaisen vähän, tai ei mitään tekemistä Neuvosto(reaali)sosialismin kanssa. On syytä muistaa, että IKL:n ja V.A. Koskenniemen henki leijaili vielä 1960-luvulla vahvana yhteiskuntaa niin sanotusti säilyttävien voimien yllä. Kirkollisena prototyyppinä tästä yläluokkainen konservatiivi Tiililä. Vähälle huomiolle on yleensä jäänyt se, että huomattava osa suomalaista radikaalivasemmistoa äänestäneistä ei olisi suurin surminkaan halunnut tänne neuvostososialismia. He äänestivät täysin rationaalisesti: Skdl ja Skp ajoivat parhaiten heidän sosiaalis-taloudellisia etujaan.

      Taiston, Urhon ja Markuksen fraktio oli loppujen lopuksi melko pieni.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Kari-Matti Laaksonen :”On totta, että Agitpropin kommunistisella idealismilla oli harvinaisen vähän, tai ei mitään tekemistä Neuvosto(reaali)sosialismin kanssa. On syytä muistaa, että IKL:n ja V.A. Koskenniemen henki leijaili vielä 1960-luvulla vahvana yhteiskuntaa niin sanotusti säilyttävien voimien yllä.”

    Uskokoon kuka haluaa. 70-luvun alkupuolen Helsingin opiskelijapiireissä eläneenä ja lapsensa hoitaneena ”irtolaisena tai muuna loisena” silloisen valtaideologian selkeä tavoite oli yhteiskunnan laillisen talousjärjestelmän muuttaminen sosialistiseksi.

    Kristinusko ei ole koskaan saanut sellaista näkyvyyttä ja kuuluvuutta radiossa ja televisioissa kuin tuo kristinuskon vastainen propaganda sai. Alle kouluikäisiä lapsiamme hoitavana kotiäitinä lopetin tuolloin kokonaan mm. radiopropagandan kuuntelemisen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Lisäys ed. viestiin: ”Irtolainen tai muu loinen” oli neuvostokommunismissa peruste, jolla ihmisiä suljettiin keskityslereille.

      ”Viimeinen perustettu leiri oli Lovetšin leiri, joka perustettiin Bulgariaan 1959, melkein seitsemän vuotta Stalinin kuoleman jälkeen ja kolme vuotta Hruštšovin NKP:n 20. puoluekokouksessa Stalinin rikoksille antaman tuomion jälkeen. Leiri avattiin Belene-nimisen leirin sulkemisen jälkeen, jossa kuolleiden tai murhattujen vankien ruumiista tehtiin sikojen rehua. Lovetšin leiri suljettiin 1962.” (Kommunismin musta kirja)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Vasemmisto on aina ollut eri fraktioiden taistelukenttä.Kaikkein läheisempiä, mutta eriäviä ideologisia tulkintoja, pidettiin kaikkein vaarallisimpina samoin kuin uskonnon maailmassakin. Näin myös opiskelijaaktivismissa. Sekä Ranska että italian kommunistit antoivat aivan uusia virikkeitä, jotka mannermaisena tulkintana poikkesivat valtiososialismin ihailusta, oli sitten kyse stalinismista tai maoismista.

    Kom teatteri, Koiton Laulu ja AgitProp olivat kaikkea muuta kun puolueaktivisteja. Käytännön tuloksista mahdollisen ideologian valtaantullessa ei ”taisteluvaiheessa” paljoa välitetty. Aktivismi oli itsetarkoitus ja siihen kuului hienot laulut jotka saavat vahankin tuntemaan itsensä nuoreksi.

    Tuo aika juuri lauluineen ja Väinö Linnan avulla sai aikaan mm Suomen sisällisodan uudelleen arviointia ja lopulta molempia puolia ymmärtäviä äänen painoja.

    Idealistit ovat oma lahkonsa ja heillä on paremmat laulut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Suomalaisessa sosiologiassa (Allard, Littunen) ja politologiassa (mm. Nousiainen) tehtiin hartiavoimin töitä, kun pyrittiin selittämään kommunismin kannatusta. Näistä porvarillisista liberaaleista oli ainakin se hyöty, että kommunistit sitten Kekkosen johdolla vähitellen integroitiin ja ministerisosialisoitiin. Pekka Kuusen suomalaisella sosiaalipolitiikalla jne oli toki oma osuutensa asiaan.

    Aikoinaan puhuttiin ”korpikommunismista.” Se nähtiin jonkinlaisena emotioonalisena ja irrationaalisena ilmiönä, mitä se ei ollut. Jotkin agitpropit tai Kom-teatterit tosin olivat mahdollismman kaukana kainuulaisen pienviljelijän/metsätyömiehen maailmasta.

    Kuuntelin youtubesta tuon agitpropin esittämän ”Natalia”-kappaleen. Sopii erityisen hyvin myös tämän päivän poliittiseen tilanteeseen, tosin agitprop mitä ilmeisimmin ymmärsi Ukrainan ”vapauden” hiukan toisin.

    Kommunisteissa oli se vanha maanalainen kaaderi, jonka henkisiä perillisiä Turun, Uudenmaan jne piiriosastojen johtomiehet olivat, ja joiden kanssa ”agitpropeilla” ei ollut mentaalisesti mitään tekemisestä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Kari-Matti Laaksonen :”Kuuntelin youtubesta tuon agitpropin esittämän “Natalia”-kappaleen. Sopii erityisen hyvin myös tämän päivän poliittiseen tilanteeseen, tosin agitprop mitä ilmeisimmin ymmärsi Ukrainan “vapauden” hiukan toisin”

      Noin itsekin asian ymmärrän, kun ajattelen sukuni kotitilalle Mustaltamereltä Siperian vankileirien kautta päätynyttä ja nyt jo tuonilmaisiin siirtynyttä Pelogeaa, joka vietti elämänsä viimeiset vuodet sukuni sortuneen navetan kivijalassa ehjänä säilyneessä karjakeittiössä kylässä, jossa joidenkin vanhojen ihmisten käsivarsissa näkyi yhäkin tatuoidut keskitysleirinumerot.

      Hän pyysi anteeksi sitä, että heidän oli Stalinin määräyksen mukaisesti pitänyt hävittää seudulta kaikki kapitalismin jäännökset ja hän ymmärsi kotiseutumatkoilla käyviä suomalaisia ja toivoi, että suomalaiset tulisivat takaisin, että hekin pääsisivät vihdoinkin kotiin. Kun hän tarjosi teetä, joka oli makeutettu hänen itse valmistamallaan metsämansikkahillolla, päätin, että henk.koht. en koskaan tule vaatimaan heiltä yhtään mitään.

      https://www.youtube.com/watch?v=y7vHvpM25PY

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Suomalaisista Stalinin vankileireihin parhaiten tutustuivat suomalaiset kommunistit.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Kari-Matti Laaksonen :”Suomalaisista Stalinin vankileireihin parhaiten tutustuivat suomalaiset kommunistit.”

      Juu, niin kuin Aleksi Hirvelä, joka kirjoitti vaimolleen leiriltä kaukaisesta idästä 15.5.41:”Sanotaan ellen suostu hyväksymään heidän sanelujaan, niin en myöskään elävänä poistu tästä kopista. Sillä on tästä ennenkin kannettu raatoja pois. Osoitettiin seiniä ja permantoa jotka jo ennestään oli verestä tahriutuneet. Alkaa helvetillinen ruoskinta, puristetaan kurkusta, lyödään useilla hirvittävillä lyömäaseilla. Taaskin viedään saamaan kylmää vettä jotta selviytyisin…Tunnen helvetillistä kipua ruumiissani, leukaluuni oli jäykistyneet niin etten voinut puhua. Suostuin valehtelemaan vain sillä ehdolla että pääsen oikeudeen jossa saan tuoda esille totuuden. Tämä kidutus oli kestänyt 10 tuntia, jonka jälkeen oli tuotu koppiin…( Lebedeva-Rentola-Saarela: ”Kallis toveri Stalin, Helsinki 2002, s.447-448; viite f. 495, op. 269, d. 286, s.21-22v.)

      Voi vain kysyä kuten Venäjällä murhattu toimittaja Anna Politkovskaja v. 2006: ”Mitä tulee meistä kaikista, jotka suostumme sietämään tätä? Mitä meistä on tullut jo nyt?””

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Suomalaisen kommunismin suhden Neuvostoliittoon oli huomattavasti ambivalentimpi kuin usein oletetaan.

      Esimerkiksi Kansan Uutisten tunnetun pakinoitsijan ”Juorkunan Jussin” eli Kerttu Kauniskankaan äiti virui vuosia pakkotyöleireillä, ja vihdoin viisikymmenluvulla Suomeen päästyään, kuoli psyykkisesti ja fyysisesti murtuneena nopeasti. Tiedonantaja haukkui monia enemmistökommunisteja ”neuvostovastaisiksi”, ja monen, esimerkiksi Kerttu Kauniskankaan, kohdalla se piti paikkansa. Oli tietoa, oli kokemusta siitä, millainen Neuvostoliitto todellisuudessa oli. Tulisi myös muistaa, että Skdl ja Skp:n enemmistö tuomitsi Tsekkoslovakian miehityksen selkeäsanaisemmin kuin muut suuret puolueet, osin Kokoomusta lukuunottamatta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Lahtinen sanoo:

    YLE omaksui tuon aivopesijän roolinsa niin, hyvin, että se syöpyi siihen pysyvästi. Atteet vain hieman siirtävät fokustaan, mutta sama yksipuolinen tuputus jatkuu.

    Viime viikon YLED Teema -kanavan ohjelmatarjonta on tästä selkeimpiä esimerkkejä. Pride-uskoa putkeen läpi illan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo Peltonen sanoo:

    Geopolittisista syistä nuorten jyrkkä vasemmistointo suuntautui taistolaisuuteen, eikä, kuten Ranskassa, maolaisuuteen. Ranskasta nousi maltillisemmille eurokommunismia, mutta siellä nousi myös Marxia kyseenalaistavaa ja hylkäävää uutta ajatusta. Lähtökohtana että Marxin nähtiin jämähtäneen hegeliläiseen päämäärän ja totaliteetin (kokonaisuus >totalitarismi…) ideaan, ja muuta yhtä deeppiä. Suomeen tämä tuli myöhässä, vasta 1980-luvulta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jyrki Härkönen

    Olen ortodoksisen kirkon ylidiakoni, slavisti ja kulttuurimatkaopas.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit