Äärikristittyjä?

Uutisköyhän kesän puheenaihe sisäministerin sanomisista nosti esille luonnehdinnan äärikristillinen lahko. Sillä tarkoitettiin Suomen ev. lut. Kansanlähetystä, yhtä kirkkomme lähetysjärjestöä. Oliko luonnehdinta aiheellinen ja osuva?

Ääri- alkuiset nimitykset asioille ovat melko leimaavia. Mieleeni tulevat nopeasti esimerkiksi äärivasemmisto, jolla voitiin tarkoittaa 70-luvun Punaista armeijakuntaa Saksassa, tai ääri-islamilainen, jolla viitataan esimerkiksi Hizbollah-taistelijaan tai Taleban-sissiin.

Luulen, että Suomesta tuskin löytyy sanan varsinaisessa merkityksessä äärikristittyä lahkoa, sellaista kuin vaikkapa Daavidin oksa. Kirkon sisällä on toki vaihtelua konservatiivius-vapaamielisyys –akselilla. Halu erottautua eri tavoin uskovasta saa korostamaan eroja ja työntämää toisia laidalle. Nyt monet herätysliikkeiden edustajat huomaavat joutuvansa työnnetyksi keskeltä ensin laidalle, sitten laidalta äärilaitaa vasten. Äärilaita tarkoittaa, että kohta laidat loppuvat ja edessä on laidan yli heittäminen.

_ _ _

Miten seuraavat uskon ja etiikan lauseet mahtavat sijoittua kirkon kartalla: keskelle, laidalle vai peräti äärilaidalle?

"Yhteiskunnassa julkinen vallankäyttö on uskottu esivallalle. Hyvä esivalta on Jumalan parhaita lahjoja. Uskollisuus Jumalalle on kuitenkin tärkeämpää kuin ihmisten totteleminen."

"Jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas. Erityistä tukea on annettava kaikkein heikoimmille."

"Jumala on luonut ihmisen miehiksi ja naisiksi. Elinikäisessä avioliitossa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla."

Viimeaikaisen keskustelun perusteella luulen, että seuraavat uskonlauseet vaikuttavat monista olevan aika laidalta:

"Jumala on kaiken Luoja. Hän on sanallaan luonut koko maailmankaikkeuden."

"Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta. Jokainen on jo syntyessään synnin alainen, eikä kukaan voi vapautua siitä omin voimin. Usko Kristukseen siirtää meidät Saatanan kahleista Jumalan valtakunnan vapauteen."

"Jeesus suostui meidän sijastamme Jumalan vihan alaiseksi ja otti syyttömänä kantaakseen rangaistuksen, jonka me olemme synneillämme ansainneet."

"Ilman eläväksi tekevää Henkeä emme voi uskoa emmekä lähestyä Kristusta."  

"Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen ovat kirkon näkyviä tuntomerkkejä."

"Kastevesi on tavallista, puhdasta vettä. Jumalan sanaan liitettynä se on pelastavaa vettä, sillä se pesee meidät puhtaiksi kaikesta synnistä."

"Ehtoollisen leipä ja viini ovat Kristuksen todellinen ruumis ja veri." ... "Ehtoollista nauttimalla pysymme Kristuksessa ja hän pysyy meissä."

"Ruumiimme hajoaa, mutta sielu odottaa ylösnousemuksen päivää, jolloin elävät ja kuolleet kootaan Jumalan eteen tuomiolle."

Nämä lauseet eivät ole Kansanlähetyksen, eivätkä minkään muunkaan herätysliikkeen tai lahkon agendalta. Lainaukset ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kristinopista, Katekismuksesta (s. 16, 18, 20, 40, 44, 49, 51, 56, 84, 90, 92), jonka kirkolliskokous hyväksyi vuonna 1999, ja joka sen jälkeen jaettiin joka kotiin.

Esipuheen mukaan ”Katekismuksen tarkoitus on sanoa lyhyesti ja selkeästi, mitä kristillinen usko on. Sen syvin tehtävä on ohjata meitä elämään uskossa Jumalaan ja rakkaudessa toinen toiseemme. … Katekismus on kodin hengellinen käsikirja, joka ilmaisee suppeasti Raamatun keskeisen sisällön.”

Kun luen nuo edellä olevat kohdat, minusta tuntuu, että sisäministeri on puhunut koko lailla niin kuin Katekismus opettaa. Tämä opetus ei ole laidalta, eikä äärilaidalta, vaan aivan keskeltä. Ainakin niin pitäisi olla.

Jos lahkolaisuutta tai äärikristillisyyttä on jonkun aivan pakko osoitella, löytyy se ennemminkin sieltä päin, missä kovasti poiketaan Katekismuksen opetuksesta.

 _ _ _

Suomen ev. lut. kirkon Katekismus ei edusta vain nurkkakuntaisesti suomalaista kristillisyyttä, vaan liittyy pääpiirteissään maailman kristittyjen enemmistön uskoon; roomalaiskatolisten, ortodoksien, anglikaanien, metodistien, - jopa pienin poikkeamin helluntailaisten, baptistien jne. uskoon. Tästä käy vielä selvemmin ilmi, missä on kristinuskon keskus ja mistä puolestaan voidaan hakea äärilaitoja.

_ _ _

Parasta olisi, jos me erilaiset kristityt voisimme kunnioittaa toisiamme ja sitä, mikä yhdistää. Tilaa pitäisi olla aran kyselevälle, heikolle, sekä yksinkertaiselle pienen lapsen uskolle, kuten myös syvällisesti kirkon pitkään uskon perintöön liittyvälle dogmaattisemmalle uskolle. Kirkon usko ja ajasta nousevat elämän kysymykset käyvät vuoropuhelua, mikä tekee uskon ihmisille ajankohtaiseksi ja koskettavaksi.

 

Espoon piispa Tapio Luoma tiivisti kolumnissaan viisaasti: ”Miten kirkko osaisi ottaa vakavasti toisaalta perustehtävänsä ja identiteettinsä sekä toisaalta kulloisenkin ajan kysymykset. Edellisten unohtuessa kirkko hukkaa itsensä, jälkimmäisten unohtuessa se kadottaa toimintaympäristönsä. Kirkon tulevaisuuden kannalta molemmat ovat vaarallisia vaihtoehtoja” (Kotimaa 25.7.)

121 kommenttia

  • Tuomas Eskelinen sanoo:

    Jouni Turtiainen:

    Tietysti kirkot voivat valita sen, mihin sitoutuvat: länsimaiseen kutistumiseen vai afrikkalais-aasialaiseen dynaamiseen kasvuun.

    Mekane Yesus kirkko lienee näitä dynaamisen kasvun kirkkoja. Siellä Kansanlähetyksen homovastainen propaganda on kantanut hedelmää, ja nyt sillä vaaditaankin rangaistuksien koventamista homoudesta.

    Onko tuo äärikristillisyyttä, vai sitten sitä kristillisyyden ydintä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Maija Mäkelä sanoo:

    Jani. Avoimessa keskustelussa. mm blogeissa, puheenvuorojen aihepiiriä ei yleensä rajata, jos lähtökohta säilyy. Kaikilla on siis toki oikeus jatkaa alustusta siihen suuntaan kuin pitää tarpeellisena. Näinhän olemme nyt tehneet.

    Huomaan, että sinulla ja minulla peruskysymys on ollut erilainen. Sitä maailmassa sattuu. Selitän:

    Uutisköyhän kesän puheenaihe sisäministerin sanomisista nosti esille luonnehdinnan äärikristillinen lahko. Sillä tarkoitettiin Suomen ev. lut. Kansanlähetystä, yhtä kirkkomme lähetysjärjestöä. Oliko luonnehdinta aiheellinen ja osuva?

    Luonnehdinnassa oli kaksi sanaa, äärikristillinen ja lahko. Särkiö mm katekismusotteillaan lähetti ainakin minut miettimään sanaa ”lahko”, siis SEKL:n mahdollisia opillisia harhoja. Jos se opillisesti noudattaa kirkon oppia, se voi olla äärikristillinen vain jos kirkkomme on äärikristillinen. Tätä minä pohdin. Särkiön mukaan maailmanlaajuisestikaan emme kirkkona ole tässä mielessä ääripäätä.

    Jotkut täällä lähtivät liikkeelle toiseen suuntaan, kristilliseen etiikkaan. Heidän mielestään SEKL:n etiikka on ääripäätä, siis äärikristillisyyttä, eettisesti harhaoppia. Oliko tämä sinunkin lähtökohtasi? Voi olla, että ohitin tämän puolen liian helposti, koska näkökulmani oli taas maailmanlaaja. SEKL:n edustama etiikka ei ole mitenkään ääripää maailman kristittyjenkään joukossa.

    Kiitos, kun jaksoit yrittää selittää omaa lähtökohtaasi vielä kerran.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Maija Mäkelä sanoo:

    Vielä yksi näkökulma, jonka Pentti Tepsa antoi kommentissaan:

    Jos ääri-prefiksin taustalta kaivaa jotakin faktaa tai kerrostumia, päästään kai kiihkeyttä, kiivautta tai intomielisyyttä sisältäviin käyttäytymistapoihin. –

    Oletan, että olemme kansakuntana ääripäätä siinä, saako uskonto yleensäkään näkyä tai kuulua ”intomielisesti” vai pitääkö sen pysyä piilossa. Tuolla suuressa maailmassa uskonto on aivan tavallinen hyväksytty asia ja se saa näkyä juuri niin paljon, kuin sen kannattajat haluavat ja kokevat tarpeelliseksi. Aina välillä palaan tätä miettiessäni Ihmisoikeuksien julistukseen:

    …vapauden…uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja

    … oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jani Salminen sanoo:

    Maija, selvä. Miten perustelet näkemyksesi, että jokin toimija voidaan mieltää äärikristilliseksi vain sen opillisten kantojen perusteella? Jos kristitty tekee murhaiskun aborttiklinikalle vakaumukseensa vedoten, eikö hän ole äärikristitty, jos hän samalla sanoo, että se on hänelle kehällinen, ei-opillinen kysymys? Tätä asiaahan täällä on (turhaan) yritetty tuoda esiin, että ei se äärevyyden arviointi siihen oppiin liity vaan niihin kehällisiin asioihin. Sinultakin on sitten (turhaan) kysytty, että mihin tämä koko väite perustuu (Anttilan pakinaselvennystä odotellessa). Tarja kyseli tuolla aiemmin, että jos liike tekee ev. lut. kirkon kehällisestä asiasta opillisen asian, syyllistyykö se silloin harhaoppiin. Mitä mieltä olet? Itse olen korostanut kehällisten ja opillisten asioiden erottelua. Kehällinen asia ei voi siis olla harhaoppi ensinkään. Kehällisen asian väittäminen opilliseksi asiaksi kylläkin.

    SEKL:n näkemykset ja niiden esitystapa eroavat ev. lut. kirkon valtavirrasta erityisesti niissä kehällisissä asioissa. Vai tarkoitatko sinä puolestasi, että mitään eroa SEKL:in ja valtavirran luterilaisuuden välillä ei ole? Niillähän on sama oppikin niiltä osin kuin Pekka blogiinsa kirjasi – eikös tämä ollut jo erinomaisen hyvin tiedossa vai oliko tässä myös jokin uutuusarvo? Sikäli tuntuu siis hieman keinotekoiselta yrittää löytää syitä itse kysymykseen (äärevyys, lahko) suunalta, josta niitä ei luonnollisesti voi edes löytää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Maija Mäkelä sanoo:

    Jani. Selvä. Olemme siis erimielisiä, emme vain erikielisiä. Minulle lahko tarkoittaa opillisuutta, ei kehällisyyttä. ”Äärikristillinen” käytös on usein enemmänkin katsojan silmissä, vaikka esim tuossa aborttiklinikkatapauksessa meitä vastakkaiseen suuntaan katsojia on varmaan suuri enemmistö. En osaa sitä kuitenkaan liittää Kansanlähetykseen mitenkään, joten vähän ohi meni ymmärrykseni tässä asiassa.

    Ja kysymykseesi siitä, miten joku voi sanoa jotain omituista, voisi kyllä jo täältä Kotimaa24:stä löytää paljon esimerkkejä. Kaikki eivät tiedä kaikkea, mutta haluavat sanoa mielipiteensä silti. Oma kokemukseni on, että kristillinen tietämys ei Suomessa kuitenkaan ole kovin korkea. Jos asia ei olisi sinänsä vakava, katsoisin kaiken käydyn keskustelun jälkeen esim Tuomas Eskelisen kommenttia huvittuneena hänen puhuessaan Mekane Yesus-kirkosta :

    Siellä Lähetysseuran homovastainen propaganda on kantanut hedelmää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jani Salminen sanoo:

    Maija, juu, virheitä ja mokia sattuu. Niistä voi myös ystävällisesti huomauttaa ja usein asia tulee ymmärretyksi pienistä virheistä huolimatta. Itsellekin niitä sattuu. Täällä K24:lläkin on käyty välillä keskustelua siitä, onko ”lahko” haukkumasana tai teologisesti määritelty juttu. Kansan suussa lahko-sanaa kun käytetään aika vapaasti ja vaihdelleen. Ei se aborttiklinikka-asia KL:en liittynytkään vaan siihen äärikristityksi määrittelyyn. Mutta oikeaoppisesti se menee niin, että ”lahko” määrittyy opillisista kysymyksistä. Juuri siksi tuo pointti siitä, että jos tekee kehällisestä asiasta opillisen asian, niin tekeekö silloin itsestään lahkon?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Maija Mäkelä sanoo:

    Jani. Nyt löytyi yhteinen kysymys, jonka ymmärrän ja jota jään pähkäilemään:

    Juuri siksi tuo pointti siitä, että jos tekee kehällisestä asiasta opillisen asian, niin tekeekö silloin itsestään lahkon?

    Kiitos.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuomas Eskelinen sanoo:

    Maija Mäkelä:

    Oma kokemukseni on, että kristillinen tietämys ei Suomessa kuitenkaan ole kovin korkea. Jos asia ei olisi sinänsä vakava, katsoisin kaiken käydyn keskustelun jälkeen esim Tuomas Eskelisen kommenttia huvittuneena hänen puhuessaan Mekane Yesus-kirkosta

    Mikähän kommentissani osoitti ”kristillisen tietämyksen vähyyttä”?

    Etiopiassa homoudesta on rangaistuksena vankeutta 1-3v vankeutta. Mekane Yesus kirkko on ollut mukana hankkeessa, jonka tarkoituksena on tehdä ”Afriikasta homouden hautuusmaa” ja koventaa rangaistuksia.

    Mekane Yesus kirkko on Kansanlähetyksen kumppani Etiopiassa ja Kansanlähetys on opettanut homoudesta kielteisesti.

    Olisikohan omassa tietämyksessäsi aukkoja tässä asiassa?

    OK. Huomasin virheeni. Kirjoitin Lähetysseurasta, tarkoitin Kansanlähetystä. Kiva, että virheeni huvitti. Ikävää, että se antoi helpon tavan väistää itse kysymys…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jani Salminen sanoo:

    Maija, ok. Kiitos keskustelusta, näemme taas ehkä jonkin muun aiheen parissa!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Turtiainen sanoo:

    Mitkä ovat mielestäsi ne ratkaisevat erot, jotka tekevät läntisistä kristillisistä kirkoista ääriryhmiä verrattuna afrikan ja aasian kirkkoihin? (Jusu Vihervaara)

    Jusu, hyvä kysymys, kiitos siitä. Totesin ainoastaan, että Pekka Särkiön esille nostama ”äärikristitty”-käsite on aina kontekstisidonnainen.

    Länsimaisesta näkökulmasta katsottuna esim. torjuva asenne naisten pappeuteen tai homoseksuaalien kirkolliseen siunaamiseen / vihkimiseen vaikuttaa ”äärikristilliseltä” ja patriarkaalisuuden jäänteeltä. Se johtaa vähättelyyn ja mitätöimiseen.

    Siinähän esimerkeiksi ”äärikristityistä” nostetaan esim. juuri sellaiset kasvavat luterilaiset kirkot kuin Inkerin ev.lut. kirkko ja Etiopian Mekane Yesus -kirkko.

    Näiden kirkkojen käsitys pappeudesta vain miehelle kuuluvana ja homosuhteiden virallistamisen kavahtaminen puolestaan ovat eteläisen pallonpuoliskon (Afrikan ja Aasian) kulttuurien näkökulmasta uskollisuutta Raamatulle ja näiden kulttuurien valtavirtaa (jopa ilman Raamatun vaikutustakin).

    Heidän näkökulmastaan meidän vapaamieliset ja ”Raamatusta irronneet” käsityksemme edustavat nimenomaan kuihtuvien läntisten kirkkojen ”äärikristillisyyttä”.

    Kun siis vertailukohta on globaali kristillisyys, huomaamme länsimaissa edustavamme vapaamielisine käsityksenemme kutistuvaa vähemmistöä kristikunnassa.

    Meitä ei tunnu kiinnostavan kuin ”hiekkalaatikkokristillisyys”, jossa kiistellään kirkkopolitiikasta ja vallankäytöstä. Etelän (ja Inkerin) kasvavat kirkot ovat köyhiä, joita innostaa jumalanpalvelus, lähetys- ja evankelioimistyö sekä diakonia. Tyhjät kirkot ovat siellä kuriositetti.

    En millään muotoa kiistä, etteivätkö ihmisoikeuskysymykset kuuluisi kasvavan ja elävän kirkon agendalle – ne ovat aina kuuluneet kirkon julistuksen ytimeen.

    Silloin on ollut kyse aina Jumalan antaman elämän puolustamisesta, heikkojen puolustamisesta vahvojen mielivaltaa vastaan ja kaikkien ihmisten oikeudesta kuulla evankeliumi ylösnousseesta Jeesuksesta. Tämä on Uuden testamentin valtavirtaa.

    Ongelmamme on vain siinä, että ne kristityt, joille esim. naisten aborttioikeus ja oikeus saada pappisvihkimys tai homojen oikeus tulla kirkollisesti vihityiksi avioliittoon ovat nousseet kristillisyyden keskiöön, eivät oikein tunnu ymmärtävän niitä kristittyjä, joille nämä asiat eivät ole ensisijaisesti tasa-arvokysymyksiä, vaan Raamattu-kysymyksiä.

    Silloinhan viime mainitut kristityt ovat aina puolustautuneet, koska he ovat kokeneet, että näillä pyrkimyksillä murretaan se arvovalta – Jumalan Sana – jolla kirkon pitäisi seisoa. Jos tässä tilanteessa pannaan ”kova kovaa vastaan”, saadaan aivan varmasti aikaan hajaannusta ja epäluuloja.

    Muistutan, että olen naimisissa papin kanssa. Oma kasvuprosessini naispappeuden hyväksymiseen oli pitkä. Nykyiselle, hyväksyvälle kannalle päätyminen oli mahdollista vain pitkän ja syvällisen raamatuntutkistelun, kärsivällisen dialogin ja erilaisuuden hyväksyvän ilmapiirin myötä. Uskaltaisin sanoa: Raamattu muutti minut, en minä Raamattua.

    Olen varma siitä, että Inkerin kirkon tai Etiopian Mekane Yesus -kirkon – tai kotoisten herätysliikkeittemme – kantojen muuttumiseen / lieventymiseen ei päästä nykyisellä pääkaupunkiseurakuntien ”kiristys, uhkailu, lahjonta” -metodilla tai kovalla ”sopeudut tai itket ja sopeudut” -linjalla.

    Ei ihminen / yhteisö tällä tavalla muuta käsityksiään, jos ilmapiiri on vihamielinen, manipuloiva ja torjuva. Kun siihen vielä lisätään konservatiivien vähättely, leimaaminen ”takapajuisiksi” ja ”äärikristityiksi” ja ”taleban-kristityiksi” tai ”fundamentalisteiksi”, dialogiin pääseminen on entistä hankalampaa. Sama koskee luonnollisesti konservatiivisiivestä annettuja leimaavia kommentteja liberaaleista.

    Koska olen itse käynyt pitkän tien, haluan ymmärtää niitä, joilla on yhtä pitkä tai vielä pitempi tie kuljettavanaan. Kaikkien käsitykset eivät muutu koskaan tämän elämän aikana. Sekin on vain tässä vajavaisuuden maailmassa hyväksyttävä. Eikä kaikkea tarvitsekaan hyväksyä – hyväksymisen rajat voivat tietysti kulkea eri kohdissa.

    Silti loppupeleissä samaan taivaaseen pitäisi sekä koservatiivien että liberaalien kristittyjen mahtua, kuten piispa Irja Askola lempeällä viisaudellaan totesi. Annetaan siis kasvulle aikaa.

    Kun Jorma Hentilä kysyi suhtautumistani naispappien kanssa yhteistyöstä kieltäytyviin, neuvoni on sama: järjestellään seurakunnissa työasioita ja -vuoroja niin, että kirkossa voitaisiin keskittyä loukattujen tunteiden sijaan julistamaan evankeliumia.

    Mikäli ylilyöntejä tulee (ja niitähän tulee kaikissa työyhteisöissä aina), asiat hoidetaan esimiestyöskentelyllä: toisen vakaumusta tai kutsumusta ei julkisissa puheissa saa vähätellä tai mitätöntää. Yhdessä sovittuja pelisääntöjä on noudatettava puolin ja toisin.

    Vihapuheiden ja sanktioiden sijaan uskon pastoraalisuuden voimaan. Näen, että se oli myös Jeesuksen tie suhteessa usein kovapäisiin, yli-innokkaisiin ja epäileviin opetuslapsiinsa.

    Kysymys samaa sukupuolta olevien suhteiden siunaamisesta kirkossa on taas vielä astetta hankalampi asia kuin naisten pappeus. Se heijastuu täällä K24:ssäkin selvästi.

    Kirkolliskokouksen kompromissipäätös rukoilemisesta parisuhteensa rekisteröineiden, samaa sukupuolta olevien puolesta ja heidän kanssaan oli kovan väännön tulos. Nyt toiset haluavat kiireesti ”eteenpäin”, toiset sanovat ”jo riittää”.

    Myönnän, että itselläni tässä suhteessa on varmaan vielä paljon opittavaa – sekä raamatuntulkinnasta että homoseksuaaleista. Yritän olla avoin sekä vaikutteille että kritiikille. Mutta manipulaatiosta tai painostuksesta en minäkään pidä.

    Tällä hetkellä en voi käydä asiassa Raamatun sanan yli – siis niin kuin sen nyt ymmärrän. Tässä minua ohjaa sekä perusteltu teologinen näkemys että kirkon pitkä raamatuntulkintaperinne.

    Toivoisin kuitenkin, että voisin aidosti rakastaa kaikkia lähimmäisiäni, vaikka heidän tekojaan en voisikaan hyväksyä. Tiedän, että monille homoseksuaaleille tämänkin ääneen sanominen on loukkavaa, koska he kokevat, etten hyväksy heidän tapaansa toteuttaa rakkauttaan. Surullista.

    Kyse on siis taas loukatuista tunteista, ei siitä, minkä itse koen sotivan niin omaa teologiaani kuin raamatuntulkintaanikin vastaan. Tässäkin kun on toteltava enemmän Jumalaa kuin ihmisiä.

    Erityisen surullista on, jos joku kokee tämän vakaumukseni ”vihapuheeksi” tai ”homofobiaksi”. Silti en haluaisi hylätä näitäkään ihmisiä kirkon ulkopuolelle – vaikka jotkut ilmeisesti haluaisivat tehdä minulle sen.

    Kertokaapa, kuinka pääsisimme toistemme ohi- ja ylipuhumisen sijasta vuoropuheluun? Olisiko se mahdollista silloinkin, kun lopputuloksesta emme voisi olla varmoja?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.