Paratiisi

 

 

”Tämä on kuin paratiisissa,” iloitsi naapurin äiti, kun olin lapsi. Silloin oli kesä ja toimme täysiä lakka-, eli hillaämpäreitä läheiseltä suolta koteihimme.

Paratiisin keskellä olen tuntenut tänä kesänäkin monta kertaa eläväni ja tuo lapsuudessa kuulemani toteamus on tullut mieleeni. Paratiisi omassa kodissa keskellä kesää, sen kukkia, tuoksuja ja laulua, keskellä elämää, keskellä maailmaa.

 

Omassa paratiisissa emme elä kuitenkaan suljetussa tilassa. Tiedämme, että maailmassa tapahtuu monia vaikeita ja vaarallisia asioita. Suru tulee moniin koteihin ja sairaus ottaa majansa ihmisessä. Tiedämme jokainen ne, vaikkemme niitä luettele. Jokaisen ihmisen elämään sisältyy vaikeaa jossakin vaiheessa, omaan ja läheisten. Paratiisissakin voi peitellä rukouksin Jumalan hoitavaan huolenpitoon läheiset ja rakkaat, kaikki surun keskellä elävät, vaikeuksissa kamppailevat. Eivät seinämät siinä murru, sillä todellisuuden keskellä elämme, emmekä voi sitä paeta.

 

Emme elä jatkuvasti paratiisissa. Häädön sieltä saivat ensimmäiset ihmisetkin aikoinaan.

Onko sittenkin lupa nauttia hetkestä paratiisissa, jos se meille annetaan? Onko lupa olla pelkäämättä tulevaa? Näiden onnellisten, varjottomien ja kauneuden hetkien koen olevan Jumalan suurta lahjaa, jotta taas jaksamme. Jumala raottaa meille paratiisin ovea ja laskee sitä meidän koteihimme, pihoillemme ja koko elämäämme.

 

Jumala kävelee yhä puutarhassa. Hän käyskentelee siellä niin illan viileydessä, kuin aamun auetessa. Kukat nousevat, marjat ja hedelmät kypsyvät, joka kasvikin hengittää Hänen läsnäolostaan. Ensimmäiset ihmiset yrittivät piiloutua kuullessaan Jumalan askeleet, koska olivat tehneet väärin. Meidän ei tarvitse pelätä Jumalaa, joka sulkee meidätkin armahtavaan hoitoonsa.

 

Kuuntelen Jumalan käyskentelyä paratiisissa. Ihmettelen Hänen huolenpitoaan. Kiitän Hänen rakkaudestaan.

2 kommenttia

  • Vuokko Ilola sanoo:

    Ihana kirjoitus!

    Olimme kerran perheemme ja äitini kanssa lomareissulla Lapissa ja Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa. Kun ylitimme Suomen rajan suomineidon käsivarren kohdalta Norjaan, äitini hehkutteli onnellisena: “Ihan kuin olisimme tulleet taivaaseen!”. No, olihan se kaunista, ihan mielettömän kaunista.

    Tällaisia paratiisimaisia olotiloja tulee aina silloin tällöin vastaan. Ja usein kokemuksesta seuraa ajatus, että saako tällaista käsittämätöntä onnentunnetta edes itselle sallia, kun monilla maapallon ihmisillä on niin vaikeaa. Ja tuttu on sellainenkin ajatus, että tapahtuukohan kohta jotain ihan kamalaa, kun nyt on niin ihanaa (itku pitkästä ilosta).

    Ehkä sitä pitää vaan elää sen mukaisesti, mitä elämä tarjoaa. Ilot iloina ja surut suruina ja tavallinen arki tavallisena arkena ja sekin on mahtavaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eeva Eerola sanoo:

    Niin juuri, Vuokko, saamme tehdä. Elämämme ei ole onneksi meidän itsemme hallussa, vaan Jumalamme hallinnassa. On turvallista tietää, että Hän antaa meille sitä, mitä katsoo meidän tarvitsevan. Iloitkaamme näistä ihanista hetkistä!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit