Perilläkö jo vai yhä vielä matkalla?

b2ap3_thumbnail_kirkastusvuorella.jpg

 

  

Elä hetkessä, tässä ja nyt. Jumalaa ei ehkä ole, joten nauti elämästäsi, lakkaa murehtimasta. Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme.

 

Jumalan valtakunta on aina edessäpäin, aina tulevaisuuden asia. Ne, jotka hengellisessä mielessä ovat välinpitämättömiä tai suorastaan taistelevat kristillistä uskoa vastaan, tyytyvät hetken nautintoihin. Heille riittää se, että he tänään elävät hyvin. Heillä ei ole tarkoitustakaan tähdätä iäisiin majoihin, maalliset Baja-majat kelpaavat heille vallan mainiosti. Jos eletään kuin viimeistä päivää ja mässäilyllä ja juomingeilla  otetaan ilo irti elämästä, jos vatsasta tulee jumala, niin vatsan toiminta tulee keskeisen tärkeäksi opinkappaleeksi.

 

Kirkastusvuorella apostoli Pietari olisi kernaasti rakentanut majan Jeesukselle, Moosekselle ja Elialle, koska siinä vuorella oli niin hyvä olla.  Kaukana kavala arkimaailma.

 

Pois piti kirkastusvuorelta lähteä, ihmisten keskuuteen, heitä palvelemaan. Ei oltu vielä perillä. Kokemus oli annettu vahvistukseksi tulevan varalle. Kuten Vanhan testamentin merkkihenkilöt vahvistivat Jeesusta, niin Uuden testamentin keskeisin persoona vahvistaa omiaan, kannustaa jatkamaan matkaa kohti Taivaan kotia.

 

Helppoa ja mukavaa elämää Kristus ei omilleen tarjoa, yltäkylläisen kylläkin. Tapahtuipa elämässämme sitten mitä tahansa, Mestarimme ei meitä hylkää. Hän on luvannut olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti.

 

Kristityn elämään kuuluu koko taivasmatkan ajan tämä jännite: Jo nyt- ei vielä.  Jotakin suurenmoisen merkittävää on jo tapahtunut, jotakin mittaamattoman tärkeää yhä puuttuu, se on vielä edessäpäin. Meillä on usko Jeesuksen sovitustyöhön. Jonakin päivänä tuo usko saa muuttua kohdallamme näkemiseksi.  Silloin juodaan ja syödään ja pidetään iloa. Mutta ei enää kuolla!

 

  

 

 

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Tämän tekstin synty on poikkeuksellinen. Tämä syntyi ikään kuin saarnan kylkiäisenä tänään saarnastuolissa. Kaikki lähti liikkeelle siitä, että kesken oman puheeni mieleeni juolahti ajatus siitä, että jotkut tähtäävät iäisiin majoihin, toisille taas riittää pelkkä maallinen Baja-maja.

    En tohtinut tarttua sokkona tuohon vessa-ajatukseen, kun en tiennyt, mihin se johtaa. Mutta heti messun jälkeen Ruttopuiston rovastin täytyi kiirehtiä virastoon työkoneelle katsomaan, miten tämä juttu oikein loppuu.

    Kun saarnateksti oli varsin vaikea Luukas 16:1-9, niin tästä kainalosaarnasta tuli näemmä sitten varsin simppeli. Kun saarnaaja on itse oman saarnansa ensimmäinen kuulija, niin nyt tänään tuli sitten ikään kuin kaksi saarnaa yhden hinnalla…

  2. Hyvä kun avasit ensimmäistä kappaletta, että vatsamme saattaa olla se palvonnan kohde. Olisi tullut pappia vastaan jotain sanottua.

    Vaikka Jeesus asuu meissä, tarkoitti Hän myös kirkon perustaessaan, että olemme yhdessä yksi ruumis. Meidän tulisi nauttia elämästämme yhdessä toistemme kunnioittaen. Joku haluaa yksin rakentaa maallista Baja-majaa, mutta hän myös haluaa kerätä yhteisestä majasta itselle sieltä täältä rakennuspalikoita. Se ei kestä, jos rakennuspalikat ei ole rakennettu samasta puusta ja samasta muotista. On kuitenkin annettava heidän itse oivaltaa, vaikkakin he ovat ehkä ensimmäisellä kierroksella.

  3. Kiitos kiittämästä, Tarja.

    Nyt sitten lienee otettu ensiaskeleet hurmossaarnaajana? :p

    Hauskaa, että Mooseskin oli mukana tuolla kirkastusvuorella ja että ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus alkoi opettaa Emmauksen tien kulkijoita alkaen Mooseksesta. Meille nimittäin yritettiin papinkoulussa selittää, ettei Moosesta ole ollut olemassakaan. Se on vain sellainen taru. Miten se Jeesuskin meni noin halpaan?

  4. Vielä matkalla, mutta myös jo perillä. Autuaita ovat hengellisesti vaivaiset sillä heidän on taivasten valtakunta.

    Kun Jeesus sanoo näin, niin siihen saamme turvata. Kuitenkin siinä oli vielä askeleita lopulliseen pelastukseen, mutta se on enää valmistautumista kaiken suuren vastaanottamiseen, mitä Isällä on meille varattuna siellä perillä.

    Nyt on paljoliti kysymys siitä, annammeko taivaallisen todellisuuden tulla sisälle elämäämme. Me puhumme usein Kuninkaiden Kuninkaasta ja Herrojen Herrasta, mutta onko kunnioitus kohillaan?

Kirjoittaja

Kiuru Hannu rovasti Ruttopuiston
Kiuru Hannu rovasti Ruttopuistonhttp://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121
Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (67 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121