Kun avasin Kotimaan sivun, niin huomioni kiinnittyi kuvaan, jossa kirkko on kaltereiden takana. Silmäilin kirjoituksenkin ja totesin: Keskuudessamme on profeetta! Siinä on tulevaisuuden ja nykyisyyden kuva tarkasti piirrettynä. Ensinnä pitäisi määritellä kirkko Suomessa. Vaihtoehtoja on kolme: Valtionkirkko, Kansankirkko vai Kristuksen kirkko?
Täällä on ollut selkeästi valtion kirkko, joka on aikanaan ollut myös kaiken maallisenkin vallan haltija paitsi vallesmannit ovat tehneet oman osansa siinä. Pappila on varannut siemenviljaa, tuonut uusia viljejymenetelmiä ja ennenkaikkea opettanut rahvaan lukemaan lukkarinkoulussa. Kirkkokunnan vaihtokin on ideoitu hovissa ja toteutettu siten, että turha koreus poistettiin seurakunnilta, joka toi samalla valtion kirstuun paljon hyvää uudelleen käytettäväksi.
Kun sitten alamaisuudet ovat vaihtuneet ja kirkonkin on pitänyt alkaa toimia ilman hovien ohjausta, muutokset ovat väistämättömiä. Demokratia on tuonut sanan- ja ilmaisunvapauden ja sitä on opittu kiitettävästi käyttämään. Jos kansa valitsee äänestämällä asioiden hoitajat niin maallisiin kuin hengellisiin asioihin, niin onhan se saamattomuutta, jos ei vaalityötä alettaisi tehdä. Kun alkoi näyttää siltä, että taivaasta ei tippunutkaan kuumia kiviä, niin rohkeus alkoi kasvaa.
Tähän väliin on hyvä tarkastella vähän aatteita. Suomessa on ollut niin vanha- kuin nuorsuomalaisuutta. Maahenkeä eli Alkiolaisuutta. Marksilaisuutta. Kuitenkin tuntuu siltä, että kaikki aatteet ovat muuttaneet muotoaan, kun uudet sukupolvet ovat tahtoneet oman värinsä saada mukaan. Yleismaailmalliset trendit johtavat asioita samansuuntaisiksi eikä aatteissa ole enää sitä potkua eikä aatteet anna sllaista paloa, kun ihmiset ovat yksilöllistyneet eikä joukkuehenkeä ole enää muualla kuin jääkiekkojoukkueissa toisinaan.
Jos kirkko olisi Kristuksen, niin Hänellä olisi määräysvalta ja häntä rakastavat olisivat kuuliaisia Hänelle. Hengen maailma on siitä erilainen, että loppuun asti on sama asetelma hyvän ja pahan välillä, joten määritelmät ja menetelmät eivät voi muuttua. Usko, missä sitä aitona esiintyykin, on luottamusta Jumalaan ja Hänen johdatukseensa eikä horjuta maailman tuulissa.
Yhteenvetona voidaan sanoa, että näistä kaikista malleista on jotain tässä keitoksessa, jota Suomen kirkoksi sanotaan. Toiveet ja tarpeet ovat ristikkäisiä eikä tätä systeemiä voida hoitaa yhtenäisenä erilaisuudesta johtuen, joten nykymuotoinen toistensa ohi huutava järjestelmä jauhautuu niin pieniin partikkeleihin, ettei kirkkoa sieltä enää löydy mikroskoopillakaan.
Tapa vai usko?
Siis suoritetaan uskoa vanhan tavan mukaan niin mitä on silloin usko, eikö juuri voisi sanoa aatetta?
Aatteet tai ehken on parempi puhua ideologioista, jotka ovat lähtökohtaisesti kehitelmiä yhteiskuntamallien kirjosta ja erilaisista ihanteista. Kommunismi lienee puhtaasti aate, jossa ihminen järjestäytyy ja palvelee yhteisöä työtä tekemällä omat ihanteensa ja pyrkimyksensä valjastaen yhteisen eteen.
Usko taas on luottamista. Jos ihminen ja yhteiskunta uskoo yhteiseen, niin sen saavutukset voivat yltää vaikka mihin. Natsisaksa on hyvä kuva uskon voimasta, kansa uskoi yksisilmäisesti johtajaansa. (ei suinkaan ihan kaikki)
Ihminen järjestäytyy aina jonkin järjestelmän ohjaamana ja näistä muodostuu myös aatteet, poliittiset ja uskonnolliset. Uskonnot ovat myös hyvä esimerkki ihmisen pyrkimyksistä löytää yhteinen ideologia, mutta ongelmaksi muodostuu aina se, että ihminen rupeaa paian hallitsemaan toistaan ja käyttää uskonnollista valtaa toisiinsa.
Vain kuollut ihminen on vapaa kaikista aatteista. Tai Kristitty.
Vai olisiko kenties niin, että erilaisista uskon tulkinnoistakin tulee tavallaan aatteita? Silloin ei kristittykään ole aatevapaa.
Näinkin voi ajatella Kari. Kaikkihan elää jonkinlaisessa ideaalisessa suhteessa toisiin ja ympäröivään maailmaan. Näin ajatellen kristittykin on suhteessa muihin.
Henkisesti Kristitty kuitenkin on vapaa kaikista ns. aatteista, kuten kuollutkin. Kristitty ei ole enää tämän maailman kansalainen, vaan Taivaan. Tämä täytyy tietenkin ymmärtää Hengellisesti. Tavallisia ihmisiä yhtäkaikki, mutta Jumalasta riippuvaisia. Jumala on Kristityille kuin ilma jota hengittää. Tämän tähden Kristitty ei voi luopua Jumalasta, tämä ei tee kuitenkaan ihmisestä uskonnollista, vaan päinvastoin.
Voisiko kaikkien kristittyjen uuden vuoden rukous ja pyrkimys olla lähentyminen kohti toisiaan samalla kun kuljemme Kristuksen kanssa kohti uutta aikakautta Jumalan valtakunnassa? Ettemme omine ”aatteinemme” kulkisi kauemmas toisistamme toista aliarvioiden ja alas painaen…
Täälläkin keskustellessamme voisimme paljon enemmän huomioida ja arvostaa toisiamme, vaikka monista asioista eri tavoin ajattelemmekin. Uskon asioita kun voi ymmärtää niin kovin monon eri tavoin.
Olet Kari niin oikeassa! Jumala on antanut meille lähimmäiset, kumpa emme vain kulkisi ohi… Hyvää vuodenvaihdetta.
Siis todellinen hegestä syntynyt ei seuraa ketään ihmistä vaan kuulee Jeesuksen äänen ja osaa erottaa sen mikä ei ole Jumalasta.
Kun ”nähdään” historiasta että joku hörhö on saanut ihmiset ”kristin uskon” niimissä tekemään väkivaltaa toisuskoisille niin silloin tämä ”kirkko” ei ole Jumalasta, olipa mukana kansa tai vaikka kuinka suuri joukko tahansa, mikään inhimillinen käsky ei voi saada todellisia Jumalan lapsia tekemään mitään pahaa lähimmäiselle, ei mitään.
Minä olen mielessäni painiskellut syntikysymyksen kanssa. Armo oli aikanaan siksi, että olimme syntisiä, joita armo koitti kasvattaa pois syntitottumuksista. Kun nyt ei oikeastaan mikään ole syntiä, niin mikä rooli armolle jää??
Lauri, myös synti on uskon asia. Me kuolemme synnin tähden. Syntiä on ettemme usko. Kun katsoo maailmaa ja ihmistä, niin kuinka olikaan Jeesus oikeassa kun sanoi:
”Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun.” Joh.16:9
Niin tietysti! Raamatun sanomaan joko uskotaan tai ei uskota. Viheliäinen välimuoto on se, että uskotaan valikoidusti eli osittain, mutta luvataan kuitenkin täysi siunaus. Ihmisten ongemla oli Hänen aikanaan siinä, etteivät uskaltaneet uskoa ihmisten tähden, kun korkeat tahot eivät uskoneet. Eli ihmispelko on se paula joka pidättelee.
Mikä on evankeliumin voima, se on rakkaus.
Miksi Jumala armahtaa ihmistä, koska tietää ettei ihmisellä itsellään ole voimaa eli rakkautta.
Mitä tapahtuu uudestisyntymässä, synteihinsä kuollut herää eloon Jumalan hengestä ja näin saa Jumalan rakkauden itseensä eli evankeliumin voiman elää Jumalan tahdossa.
Room. 5:5
mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.