Salassa päätetty

Kotimaa24 uutisesta: ”Esikoislestadiolainen liike ottaa käyttöön liikkeen maallikkojen voimin suorittamat sakramentit tulevaisuudessa, kertoo Esikoislestadiolaiset ry:n puheenjohtaja Seppo Karhu.

Kiitos tiedosta.

Tätä olen minä, ja lukuisat muut meistä esikoislestadiolaisista, yrittänyt kysellä liikkeemme johtajistolta, saamatta mitään selkeää vastausta. Itse olen kysynyt kuudesta lähetysmiehestä kootun sakramentti-työryhmän kolmelta jäseneltä asiasta. Joka kerran on vastattu, ettei mitään ole päätetty. Nyt kun asia on jossain tuntemattomassa paikassa, tuntemattomana aikana, varmistamattomien tahojen toimesta ja seurakunnalta salassa päätetty, on tarpeellista tuoda valkeuteen sitä pimeyttä, joka aikojen saatossa on tähän kuolinkouristuksissaan nykivän kirkon herätysliikkeen ylle langennut.

Kaikki me esikoislestadiolaiset tiedämme, että tämä sakramenttien omiin käsiin ottaminen on päätetty Ruotsissa, jossa liikkeemme perinteen mukaisesti pitävät majaansa Lapin vanhimmat. Heidän kerrotaan olevan universumin hengellisesti viisaimmat miehet, joiden puheita ja ymmärryksiä vastaan nouseminen on kapina Jumalaa vastaan. Jutun juoni ei siis ole sakramentit, vaan katolilaiseen tapaan järjestäytynyt hengellistetty hierarkia, jossa saarnaajat on korotettu johtajiksi ja erehtymättömyyden illuusiossa paavillista valta-asemaa nauttivat muutama ruotsalainen ukko. Näitä Lapin vanhimpia tavallinen seurakuntalainen ei tunne, muutoin kuin heidän saarnojensa kautta, joita saamme kuunnella kerran pari vuodessa. Näitä saarnojansa he itse, ja heidän tukijoukkonsa, vaativat pidettäväksi erehtymättömänä Jumalan sanana autuuden menettämisen uhalla. Lapin vanhimmat vertaavat itseään apostoleihin ja käyttävät usein valtansa pönkittämiseksi Raamatusta korvasyyhyyn vetäistyä hokemaa: ”Pyhä Henki ja Me olemme päättäneet!” Näin on tämän sakramenteista tehdyn päätöksenkin laita, jota itse pidän merkkinä hengellisen ylpeyden kasvamisesta siihen määrään, että johtajisto on valmis keräämään itselleen uskolliset mukaansa uuteen ja uljaaseen kirkkoonsa. Kesällä liikkeemme yksi päämiehistä, Odd Minde, saarnasi, että joka seuraa näitä päätöksiä, on saava suuren siunauksen. Joka kapinoi, sille emme voi luvata siunausta. (Saarnoja en voi siteerata muutoin kuin muistivaralta, koska he ovat kieltäneet ankarasti niitä tallentamasta ja levittämästä missään muodossa, en voi myöskään kysyä tarkennusta, koska en tiedä mistä ja miten kysyisin.)

Nyt kun vääjäämätön on vahvistettu tapahtuvaksi enemmin tai myöhemmin, haluaisin vedota kaikkiin esikoislestadiolaisiin, että tämän jäljellä olevan ajan voisimme käyttää todistamalla toisillemme Jumalan voimasta Jeesuksessa Kristuksessa, joka on äärettömästi suurempi kuin Lapin vanhinten ja heille kuuliaisen saarnaajakunnan palvelijoineen. Herra yksin tietää, minkälaiseksi lahkoksi kerran niin palava herätysliikkeemme aikojen kuluessa muotoutuu, mutta nyt on hetki kertoa ihmisoppeihin vietellyille pelästyneille sieluille, että heidän syntinsä ovat anteeksi, ilman saarnaajia ja lestadiolaisia, sen lunastuksen kautta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa. Vaikka saarnaajat lupailevat siunauksiansa itselleen kuuliaisille lapsille, se ei ole muuta kuin ihmissanaa, hullua puhetta ja turhaa jaaritusta, joka ei tule kenenkään sielulle hyödyksi. On jotain paljon suurempaa kun Jumala, Isä taivaassa, itse lupaa jotain. Se Lupaus ei ole riippuvainen saarnaajien kokouksista, ei Lapista, eikä mistään luodusta. Jumala on luvannut, että Hänen armonsa kuuluu armosta jokaiselle, joka uskoo Hänen Sanansa. Tätä vastaan iso osa saarnaajiamme taistelee sotkemalla kaikenlaisia lapinluottamuksia ja muuta roskaa Jumalan armon ehdoksi, tai lisukkeeksi. Syynä vain se, etteivät he tunne muuta vanhurskautta kuin omansa. Tässä on kuitenkin epäilevälle ja uupuneelle yksi horjumaton Jumalan sana, varmasti totta sellaisenaan:

”Se Jumalan vanhurskaus, (sanon minä), joka tulee Jesuksen Kristuksen uskon kautta, kaikkein tykö ja kaikkein päälle, jotka uskovat: sillä ei ole yhtään eroitusta. Sillä kaikki ovat he syntiä tehneet ja ei heillä ole mitään kerskattavaa Jumalan edessä. He tulevat ilman ansiotansa vanhurskaaksi, hänen armostansa, sen lunastuksen kautta, joka on Jesuksessa Kristuksessa,” (Bibilia Room. 3:22-24)

– Joni Toivonen –

 

  1. Kimmo Wallentin, emmehän me uskovaiset paasaa, vaan kerromme aidoilla, merkityksellisillä sanoilla vain sen, mitä Raamattu sanoo. Jeesus sanoo fariseuksille: ”Minkä tähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sen tähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani. Mutta minua te ette usko, sen tähden, että minä sanon totuuden” (Joh.8:43, 45). Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä ja Hän on Sana.

    • ”vaan kerromme aidoilla, merkityksellisillä sanoilla vain sen, mitä Raamattu sanoo.”

      Miksi ette kerro omin sanoin mitä itse ajattelette ja pohdiskelette. Vai ettekö koskaan kyseenalaista mitään niistä tulkinnoista tai merkityksistä mitä Raamatun teksteille voi antaa. Onhan se nähty aikojen kuluessa miten eri tavoilla noita vanhoja tarinoita on käännetty tulkittu ja ymmärretty.

      Raamatunlauseiden konemainen sanasta sanaan kopiointi näihin keskusteluketjuihin ei ole mitään keskustelua, se on sitä uskontojargonia ja paasausta, jota ei itsenäisesti ajatteleva ihminen todellakaan jaksa edes lukea.

      Voitteko käsittää, että on myös toisenlaisen, sekulaarin maailmankatsomuksen omaavia ihmisiä, jotka lukisivat mielellään myös päteviä perusteluja väitteillenne. Ei kukaan maallisen maailmankuvan omaava, ajatteleva ihminen nykyaikana anna mitään argumenttiarvoa noille iänikuisille raamatunlauseillenne.

    • Kimmo, nyt paasataan:) Ei tietenkään anna Raamatun jargonille mitään arvoa, koska on mielestään yliviisas, vaikka … ja on korottanut itsensä yläpuolelle kaiken, mitä Jumalaksi tai jumaloitavaksi mainitaan.
      Aikoinaan brittipiispa julisti Jumalan kuolleeksi teoksessaan Honest to God. Siis rehellinen Jumalalle. Totesin jo silloin nuorena miehenä, että ainoa tapa piispalle osoittaa rehellisyytensä olisi ollut erota piispan virasta.
      Muuten, luonto (luomakunta) puhuu tosi usein samaa kieltä kuin Raamattukin. Eri juttu on, uskaltaako sitä puhetta kuunnella ja ymmärtääkö siitä mitään. Ja vielä: Mitäs jos raamatunlauseet eivät olekaan iänikuisia vaan ikuisia?

    • ”Ei kukaan maallisen maailmankuvan omaava, ajatteleva ihminen nykyaikana anna mitään argumenttiarvoa noille iänikuisille raamatunlauseillenne.”
      Kimmo Wallentin

      Niinpä, miksi kävisit kirkossakaan ja miksi tulet kirkolliselle sivustolle esittämään vaatimuksiasi? Jos Raamattu sinua niin raivostuttaa, niin varmaan löydät keskustelusivustoja, joilla Raamattu tosiaan on irrelevantti eikä sitä tuoda esiin.

    • Olli Lehto: ”Niinpä, miksi kävisit kirkossakaan ja miksi tulet kirkolliselle sivustolle esittämään vaatimuksiasi? Jos Raamattu sinua niin raivostuttaa,”

      Harvemmin on tosiaan tullut kirkoissa vierailtua, mutten minä mitään vaatimuksia ole täällä esittänyt. Olen vain toivonut päteviä perusteita täällä esitetyille väitteille.

      Onhan tunnettua, että raamatusta irrotetuilla sitaateilla voi perustella ihan mitä tahansa asiaa. Sehän riippuu aivan tulkitsijasta, miten asiat halutaan ymmärtää. Jopa kristillisillä kirkoilla ja erilaisilla suuntauksilla on Raamatun opetuksista kullakin omat käsityksensä, eivätkä eksegeetitkään pysty sanomaan mikä on se oikea.

      Ymmärrän kyllä, että oman uskon uskottava perusteleminen ainoaksi oikeaksi on vaikeaa, varsinkin kun kaikkia maailman erilaisia uskontoja tunnustavat väittävät kaikki tunnustavansa oikeaa uskontoa. Ketkä ovat oikeassa ja ketkä harhaoppisia???

      Tulen tänne vaihtamaan mielipiteitä siksi, että tämä on kaikille avoin sivusto ja koen olevani vielä ainakin toistaiseksi enemmän agnostikko kuin ateisti. Etsin kai omalla tavallani totuutta, mutta en ole sitä ainakaan näiltä sivuilta löytänyt. Täällä yleinen Raamatulla päähän paukuttelu ja sen lauseiden konemainen siteeraaminen muka todistusvoimaisina argumentteina merkitsevät minulle ja kaltaisilleni yhtä paljon kuin Kalevalan runot. Paitsi, että Kalevalan runot ovat kauniimpaa kieltä.

      Olli Lehto, ei Raamattu minua raivostuta. Olen vain kritisoinut sitä tapaa, miten siitä irrotetaan lauseita asiayhteydestään ja niillä yritetään perustella asiaa kuin asiaa. Raamatusta voivat ne, jotka sitä jaksavat lukea, löytää yleisinhimillisiä viisauksia, jotka ovat kaikki opittavissa, tai ihmiselle luontaisia ominaisuuksia ilman Raamattuakin.

      Mikään lakikirja, enempää kuin etiikan- tai luonnontieteiden oppikirjakaan Raamattu ei ole. Raamattu on minulle Kalevalaan verrattava, ikivanhoja tarinoita sisältävä eepos, ei sen kummempaa. Näin Suomalaisena suosittelen kuitenkin Kalevalaa.

    • Matti Nissinen: ”Totesin jo silloin nuorena miehenä, että ainoa tapa piispalle osoittaa rehellisyytensä olisi ollut erota piispan virasta.”

      Lienet ollut yliviisas nuorimies (kenties jopa lapsinero) ja korottanut itsesi jo varhaisella iällä yläpuolelle kaiken, mitä Jumalaksi tai jumaloitavaksi mainitaan, koska osasit jo nuorena paheksua piispan kirjoituksia Jumalan elinvoimaisuudesta julistamalla, että ainoa tapa piispalle osoittaa rehellisyytensä olisi ollut erota piispan virasta. (Jospa se brittipiispa oli rehellisempi kuin uskoitkaan)

      Minä olen saavuttanut ylitsevuotavan viisauteni vasta vanhemmalla iällä.

      PS. En ole ikinä kuullut luomakunnan puhuvan mitään Raamatusta. Millään kielellä.

    • Kimmo, siitä sitten vain pystyyn Kalevala-keskustelusivusto, jossa keskustelua eivät häiritse rumat raamatunlauseet ( oletan, että sellaista ei vielä ole, kun et ole sinne löytänyt).

    • kimmo wallentin. ”Onhan tunnettua, että raamatusta irrotetuilla sitaateilla voi perustella ihan mitä tahansa asiaa. Sehän riippuu aivan tulkitsijasta, miten asiat halutaan ymmärtää.”

      Mitä tulee uutiseen mitä tämä kommenttiketju käsittelee ns. ”seksuaalietiikkaa”, niin kyllä niihin asioihin liittyvät ohjeet ja lait ovat Raamatussa niin selkeitä, ettei niissä paljoa ole tulkinnanvaraa. Eri asia sitten, kuka ne ottaa tosissaan ja uskoo niiden järkevyyteen ja haluaa niitä noudattaa, ja kuka taas ei.

    • Ahlfors: ”niin kyllä niihin asioihin liittyvät ohjeet ja lait ovat Raamatussa niin selkeitä, ettei niissä paljoa ole tulkinnanvaraa.”

      Riippuu ihan siitä kuinka konservatiivisten silmälasien läpi niitä Raamatunkohtia lukee. On meillä ihan korkeasti oppineita teologejakin, jotka ovat täysin erimielisiä Raamatun seksuaalieettisistä ohjeista ja siitä miten kirjaimellisesti niitä pitää tulkita ja ymmärtää.

    • kimmo wallentin: ”On meillä ihan korkeasti oppineita teologejakin, jotka ovat täysin erimielisiä Raamatun seksuaalieettisistä ohjeista ja siitä miten kirjaimellisesti niitä pitää tulkita ja ymmärtää”

      He kuuluvat juuri niihin, jotka eivät pidä Raamattua Jumalan pyhän hengen ohjauksessa kirjoitettuna kirjana eivätkä sen ohjeita hyvinä. Niitäkin teologeista löytyy. Osa pitää vain osia Raamatusta järkevinä, määrittelemättä sen tarkemmin mitkä kaikki osat ja kohdat pitäisi ”raakata” pois.

      Eivät kuitenkaan voi kiistää, mitä Raamattu kyseisistä asioista sanoo. Ne asiathan voi kuka tahansa halutessaan tarkistaa kyseisestä kirjasta.

      Ps. Tähän ei kannata vetää ns. Mooseksen lain tiettyjä erityismääräyksiä ja rangaistuskäytäntöjä. Ne eivät enää sido kristittyjä.

    • Vesa Ahlfors: ”He kuuluvat juuri niihin, jotka eivät pidä Raamattua Jumalan pyhän hengen ohjauksessa kirjoitettuna kirjana eivätkä sen ohjeita hyvinä. Niitäkin teologeista löytyy.”

      Miten sinä voit tietää, että itse olet oikeassa ja muut väärässä, kun samasta kirjasta on kysymys. Noilla kanssasi mm. Raamatun sukupuolietiikasta eri mieltä olevilla teologeilla on varmasti vähintään yhtä pitävät perusteet omille kannanotoilleen kuin sinullakin omallesi. Kukaan ei voi ratkaista kuka on oikeassa, kun mitään tulkitsematonta tietoa Raamatusta ei ole. Kaikki perustuu uskomuksiin ja vanhojen tekstien tulkintaan.

    • Vesa Ahlfors, sitoivatpa tai eivät, joka tapauksessa Jumala on muuttunut – jos Raamattu on täydellistä ,”Jumalan henkeyttämää sanaa”. Vt:ssa hän käski kivittää ”homot” , Ut ei ouhu aiheesta mitään mutta yleinen tulkinta on ettei se edellytä teloittamista. Äläkä heittäydy tyhmäksi ja väitä että osattomuus pelastuksesta on sama asia kuin teloitus.

      Joko Jumala on muuttunut, tai sitten ihmisten tulkinta hänestä. Kallistun jälkimmäiselle kannalle. Siten Raamattu ei olekaan aivan täydellisesti henkeytettyä.

    • kimmo wallentin: ”Miten sinä voit tietää, että itse olet oikeassa ja muut väärässä, kun samasta kirjasta on kysymys…”

      Oikeassa olen nyt ainakin sen suhteen mitä Raamattu sanoo asioista. Sen mukaan miehen ja naisen väliset sukupuolisuhteet kuuluvat vain avioliittoon ja se sanoo, että esim. haureelliset, siveettömät, avionrikkojat ja homoseksualismia harjoittavat eivät voi ”periä Jumalan valtakuntaa.”

      Niitä ilmaisuja ei voi millään tulkinnoilla muuttaa. Eri asia on jos joku teologi haluaa yrittää kumota tai kyseenalaistaa Raamatun auktoriteetin, ja sen, että sen kirjoitukset on kirjoitettu Jumalan pyhän hengen ohjauksessa, tai joistain sen normeista, että niitä ei ole kristityn tarve välttämättä noudattaa jne.

      Jos joku haluaa, on tällä tietysti vapaus uskoa tällaisiinkin näkemyksiin. Jumalalle uskolliset eivät sitä pysty estämään, eikä se heidän tehtävänsä olekaan. Heille on annettu tehtäväksi Jumalan valtakunnan hyvän uutisen julistustyö. Kun joku ihminen alkaa siihen uskomaan, pyrkii tämä sen jälkeen omien sisäisten vaikuttimiensa ansiosta noudattamaan Jumalan normeja.

    • ”Joko Jumala on muuttunut, tai sitten ihmisten tulkinta hänestä. Kallistun jälkimmäiselle kannalle. Siten Raamattu ei olekaan aivan täydellisesti henkeytettyä.”

      Olen oikeastaan samaa mieltä siitä, että Raamatussa on myös ihmisten tulkintaa Jumalasta. Kuten psalmin teksteissä kirjoittaja ilmaisee lähinnä sen millainen toivoisi Jumalan olevan. Että Jumala tuhoaa vihollisen muistonkin ym.

      Mutta kristinuskoa ei voi ymmärtää jos ei ymmärrä mikä muuttui kuin Vanha liitto päättyi ja uusi alkoi. VT:n rangaistuskäytännöt ja UT:n armon sanoma eivät kerro Jumalan muuttumisesta. Mutta JOKIN on muuttunut.
      Mitä Jeesuksen tuleminen, sovituskuolema ja ylösnousemus merkitsivät. Mitä se muutti? Mikä nyt on toisin?

      Siinä on kristinuskon ydin. Mikä oli niin merkittävä tapahtuma, kuka oli niin merkittävä henkilö, että koko Raamattu on hänen takiaan jaettu kahteen osaan?

      Kuka on Jeesus? Tämän kun ymmärtää, on todennäköisesti tullut uskoon. Tai ainakin tietää mistä kristinuskossa on kyse, ja ymmärtää Raamattuakin.

    • Jos Raamatun kohtia yhtään saa tänne laittaa (toivottavasti saa, asian selkeyttämiseksi) niin Jer.31:31-34 kertoo siitä miten uusi liitto eroaa vanhasta.

      Laki kirjoitetaan ihmisten sydämiin, ja Jumala antaa heille synnit anteeksi ilman uhreja ja suorittamista.

      Vanhan liiton aikana rangaistukset olivat ankaria. Laki ei ole muuttunut, mutta uudessa liitossa armo on ylenpalttinen, sitä riittää ihmisen koko elämän ajaksi. Jumala tuomitsee, lopulta. Mutta koko elämä on armon aikaa.

    • Sari Weckroth ”Mutta koko elämä on armon aikaa..”

      Sitä armon mahdollisuuden aikaa vielä tosiaankin elämme. Aina siihen asti kunnes Jumalan asettaman taivaallisen hallitsijan ja tuomarin Jeesuksen Kristuksen on aika täytäntöön panna Jumalan tuomiot nykyisen maailman suhteen. Tähän armon aikaan viittaa mm. 2. Korinttolaiskirjeen 5: 20 – &:2:

      ”20 Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. 21 Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden. 1 Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! 2 Hänhän sanoo:
      — Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.”

      Jumalan tuomioiden täytäntöön panemisesta Apostolien tekojen 17: 31: ”sillä hän on asettanut päivän, jona hänen tarkoituksensa on tuomita asuttu maa vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän on määrännyt, ja hän on antanut kaikille siitä takeen herättämällä hänet kuolleista.”

      Matteuksen 25. luku (UM-käännös): ”) Kun Ihmisen Poika saapuu kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu loistoisalle valtaistuimelleen. 32 Ja kaikki kansakunnat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. 33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle. 34 Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa, te Isäni siunaamat, perikää se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti…………………Ja nämä menevät ikuiseen pois karsiintumiseen, mutta vanhurskaat ikuiseen elämään.”

  2. Olli Lehto,
    Perustelin mielestäni täysin pätevästi sen miksi seikkailen näillä sivustoilla. Ei minulla ole mitään erityisempää tarvetta keskustella Kalevalasta. Se on Karhun kansan pyhä kirja ja siitä se totuus löytyy yhtä huonosti kuin Raamatustakin. Ihan noin kulttuurihistoriallisesti Kalevala on kuitenkin hieno runokokoelma.

    Taidan olla vain vähän allerginen kaikensorttisille henkimaailman jutuille.

    • Jos olet allerginen kaikelle hengelliselle, miksi roikut heittämässä ateistijargoniasi kristillisen lehden nettisivuilla. Teillä on ihan omiakin keskusteluareenoita. Niillä toki nuo naiivit ateistipuheet on jo ammoin ohitettu.

    • Kimmo, mistä sitä totuutta sitten etsitkin, kehottaisin kohtuulliseen toleranssiin, missä sivustoilla sitten seikkailetkin. Ellet sitten halua antaa itsestäsi änkyrän vaikutelmaa arvostelemalla muita änkyröiksi.

    • Kari Virtanen: ”Jos olet allerginen kaikelle hengelliselle, miksi roikut heittämässä ateistijargoniasi kristillisen lehden nettisivuilla.”

      Tämä on kai semmoista allergian siedätyshoitoa osaksi ja osaksi olen roikkunut täällä agnostikkona kai siksi, että löytäisin jotain järkeviä perusteita kristinuskomuksille, mutta tuntuu olevan turha toivo, kun Raamatusta tulee päin näköä jokaisen nurkan takaa, eikä se iankaikkinen elämäkään sen kummemmin houkuttele. Eläköön iankaikkisesti ne, jotka haluavat. Minä en halua.

      ”Teillä on ihan omiakin keskusteluareenoita”.

      Kellä ”teillä”??? Mihinkäs lokeroon sinä minut luokittelet? Saat sinä minua ateistiksikin kutsua. En minä siitä loukkaannu, vaikka itse katsonkin olevani lähinnä uskonnoton agnostikko.

    • Olli Lehto: ”Ellet sitten halua antaa itsestäsi änkyrän vaikutelmaa arvostelemalla muita änkyröiksi.”

      Minähän olen liberaaleista liberaalein ja suvaitsevista suvaitsevin ihminen ja toivotan koko avarasta sydämestäni kaikille ihmiskunnan jäsenille mahdollisimman vapaata uskonnon vapautta, sekä positiivista että negatiivista.

      Lisäksi toivotan joillekin täällä keskusteleville hieman väljempiä pipoja ja raamattuvapaata ajattelua. Ei se Jumala voi kaikkitietävänä, luotujaan rakastavana isäpappana niin pikkumainen olla, että heti helvettiin heittää ellei jokaiseen kommenttiin raamatunlauseita kopioikaan.

    • ” Ei se Jumala voi kaikkitietävänä, luotujaan rakastavana isäpappana niin pikkumainen olla, että heti helvettiin heittää ellei jokaiseen kommenttiin raamatunlauseita kopioikaan.” Kimmo

      Olet käsittänyt perustavaa laatua olevan kristinuskon osa-alueen täydellisen nurinkurisesti. Ei Jumala vaadi ketään heittelemään raamatunjakeita, jotta he pelastuisivat. Se, mitä Jumala odottaa, on, että me uskomme sen, mitä raamatunjakeissa kerrotaan pelastuksesta. Esim. ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut”

  3. Salme: ”Esim. “Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut”

    Minä kun en oikein vaan tahdo millään ymmärtää mistä pitäisi pelastua??? Helvetistäkö??? Miksi ihmeessä kaikki himoitsevat sinne taivaan iankaikkisiin iloihin pääsystä? Minun mielestäni se on vahvasti ylimainostettu olotila, jota minä en ainakaan itselleni halua. Kuka sitä nyt ikuisesti jaksaisi elää, iloita ja riemuita?

  4. Salme Kaikusalo: ” Ei Jumala vaadi ketään heittelemään raamatunjakeita, jotta he pelastuisivat. Se, mitä Jumala odottaa, on, että me uskomme sen, mitä raamatunjakeissa kerrotaan pelastuksesta. Esim. “Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut”.

    Tämä Salmen ylläoleva lause on totta, mutta ongelmahan on että homoseksuaalisten ihmisten kohdalla tämä ei näytä riittävän !. Jotkut konservatiiviset kristityt katsovat että tämä ei riitä vaan heidän pitäisi myös kieltää tai torjua oma luojan luoma seksuaalisuus tai ”vaihtaa” se jotenkin hetero seksuaalisuuteen jotta se sopisi näiden joidenkin ihmisten tiettyyn omaan raamatun tulkintaan.

    Samalla myös vaaditaan että heidän pitäisi kieltää parisuhteensa, keskinäinen rakkauskin, vanhuuden yhteiselo ja sitä myötä ihan koko mielekäs ja normaali elämä !. Tämä ihmisten vaatimus on mielestäni täysin kohtuuton ja olen varma että tämä ei ole myöskään Jumalan tahto. Eikö tätä asiaa voisi siis jättää täysin Jumalan omaan harkintaan ?.

  5. Ville Jalovaaran tutkimus / Vuonna 1952 julkaistu piispainkokouksen –Kirkko ja perhekasvatus –mietintö :

    Mietinnön asenne niin esiaviollisiin seksuaalisiin suhteisiin kuin avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin oli selkeästi kielteinen: ”Kirkko pitää kaikkia irrallisia suhteita ennen ja ulkopuolella avioliittoa syntinä sekä Jumalaa että lähimmäistä vastaan. Lääketieteen näkemysten muutoksista huolimatta kirkko halusi tehdä nuorille selväksi, että itsetyydytyksessä oli kyse luonnottomasta ja Jumalan tahdon vastaisesta toiminnasta, josta tuli pidättäytyä. Homoseksuaalisuudesta julkaisussa todettiin, että vaikka jokainen homoseksuaali ei välttämättä ollut itse vastuussa taipumuksensa synnystä, sen toteuttamisesta oli ehdottomasti pidättäydyttävä ”samoin kuin terveellä sukupuolivietillä varustettu on siihen velvollinen avioliiton ulkopuolella.” Oppaassa arvioitiin, että useimmissa tapauksissa hermolääkärin ja sielunhoitajan yhteistyöllä oli mahdollista saada homoseksuaalinen taipumus vähintäänkin hillityksi tai jopa kokonaan häviämään ihmisen mielestä.”

    Jos katsotaan tuota 1952 jälkeistä aikaa jolloin kirkolliskokous yritti myös kieltää eronneiden uudelleen vihkimisen (jonka Paasikivi torppasi ja jonka Piispatkin sitten hyväksyi), niin sen jälkeen sekä eronneiden uudelleenvihkimys, avosuhteet ja avoliitot ja esiaviolliset seksuaalisuhteet (teini iän seurustelu), itsetyydytys jne ovat nykyisin valtaväestölle täysin hyväksyttyjä asioita eikä niihin edes konservatiivi kristittyjen taholta juurikaan vaadita muutosta tai jotain erityistä tuomiota syntinä esim. kristityissä julkaisuissa.

    Sen sijaan vieläkin n.60 vuotta myöhemmin, homoseksuaalisten ihmisten keskinäinen yhteiselo ja rakkaus tuomitaan syntinä joidenkin konservatiivisten kristittyjen taholta ja vaaditaan että heidän tulisi vaihtaa oma luojan luoma seksuaalisuus toiseksi (eli heteroseksuaalisuuteen) vaikkakin nykyinen kiistaton fakta on että omaa seksuaalisuutta ei voi mitenkään ”vaihtaa” toiseksi vaikka kuinka rukoiltaisiin tai sitä toivottaisiin esim. heidän vanhempien, ympäristön tai esim. kristittyjen taholta.

    Heidän ainoa ohjeensa tai toiveensa homoseksuaalisille ihmisille on kieltää oma seksuaalisuutensa ja pidättäytyä ihmiselle niin tärkeästä parisuhteesta, rakkaudesta, vanhuuden yhteiselosta ja käytännössä siis koko elämästä !.

    Tämä pitäisi siis itseltään kieltää jotta nuo jotkut ”kristityt” voisivat olla tyytyväisiä ja kokisivat että näin tehdään homoseksuaalisille ihmisten koko elämälle ns. ”parannusta”, ja samalla kyllä sitten mielestäni unohdetaan ne Jeesuksen tärkeimmät opit että miten lähimmäisiä tulisi kohdella.

  6. Harmittaa kun jotkut uskovat uskovat pelkkiin Raamatun teksteihin suoraan viittaamalla voittavan. Käy juuri päinvastoin. Näin ei minkäänlaista rakentavaa keskustelua synny. Raamattu ei kaikille ole samalla tavalla auktoriteettiasemassa. Niinpä suorat lainaukset menevät kuin ”kankkulan kaivoon”. Jolloin mitään uskovien perusteluista ei jää keskustelun pohjaksi. Vastapuoli kykenee esittämään jatkuvasti yhä uusia ja uusia väitteitä asian-sa tueksi. Ne jäävät elämään.Uskovat sen sijaan tekevät itsensä ja asiansa naurettaviksi. Uskoisin tämän olevan yksi painavimmista syistä sille että, Raamatun selvän sanan vastaiset näköalat saavat yleisessä keskustelussa yhä enemmän tukea.

Kirjoittaja

Toivonen Joni
Toivonen Joni
toivonen.je@gmail.com