Otsikon kysymystä voi lähestyä kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin, kuinka kristilliselle kirjalle yleensä kulttuurissamme käy, ja toisaalta, kuinka kristilliselle kirjalle minun elämässäni käy.
Keskityn jälkimmäiseen näkökulmaan.
Olen huolestunut kristillisen kirjan ja minun välisestä suhteesta. Se ei ole enää niin yksiselitteisen itsestään selvä ja symbioottinen kuin vielä vuosi kaksi sitten. Luen vähemmän ja pitempään yhtä kristillistä kirjaa, en ahmi…
Hetkinen!
Minähän olen jo kirjoittanut tämän aikaisemmin, hieman eri vinkkelistä tosin:
Itse asiassa kristillisen kirjan käy samalla tavalla kuin kirjan yleensäkin. Joidenkin arvioiden mukaan pienellä viiveellä (”Olemmehan kirjan uskonto”), toisten arvioiden mukaan samaan aikaan. Kolmannet sanovat, että pitäisi luopua käsitteestä ”kristillinen kirja” kokonaan. Mutta mitä se auttaisi kirjan aseman muutokseen?
Lisäys: Kristillisen kirjan asemaa ja profiilia yritetään nostaa. Kristilliset kustantajat ry. on ideoinut Kristillisen kirjan pyhän, jota viettään 23.2.
Olli, otsikkosi ei näy!
Kyllä se nyt näkyy. Mutta filosofisesti: Miten sanoittaa näkymätöntä? Miten kommentoida sellaista, mikä ei näy, sanoilla, jotka kuuluvat?
Oliko otsikossa käytetty Koko kaupungin Vinskin näkymättömyyspulveria, jonka teho vain pääsi loppumaan?
Näkymättömyys-teema on kiehtonut mieltäni lapsesta lähtien. KIinnostavinta on tietysti tutustuminen Näkyväin ja näkymättömäin Luojaan…
Olli, pidän enemmän alkuperäisestä blogistasi. Tunnistan siinä myös itseäni. Nytkin olen Hotakaisen tuoreinta lukenut luvattoman pitkään ja samoista syistä kanssasi.
Mutta tämän blogin otsikkosi herättää vääjäämättä kysymyksen, mikä on kristillinen kirja. Sama etuliite liitetään milloin kouluun, musiikkiin, politiikkaan, teatteriin, tanssiin, maalaustaiteeseen jopa urheiluun. Ja aina sama kysymys: missä kulkee raja kristillisen ja muun välillä. Eihän kaikille riitä edes sama kristillinen seurakunta tai kirkko.
Olli, ei kristillisen kirjan käy muuten mitenkään paitsi ettei kunnon Kirjapaja/Kotimaa halua niitä myyntitappion nimissä julkaista! Sinähän sen tiedät. Itse olen viime aikaisen blogikirjoittamiseni ym. aktivoitumiseni jäljiltä saanut aika paljon kysyntää kirjoistani, jotka loppuun myytiin Kirjapajasta nopeasti, osin minulle. (Salaisuus, Sydänpimeä ja Sielun pyhä riemastus).
Kyllä ihmiset edelleen kaipaavat rukouselämää ja hiljaisuuden meditaatiota (rukouksessa koskevaa) kirjallisuutta. Niissä on sellaistakin tuotantoa, joka ei ole sesonkiluonteista, kuten kustannusala yleensä on (Kelttiläiset rukoukset, mystikot yms.). – Ei kristillisen kirjallisuuden osalta pidä kenenkään vaikutusvaltaa omaavan, kuten sinun, heittää pensseleitä naulaan. Sen tuotantoa pitää pitää yllä itseisarvoisesti, kun on varakkaasta kirkollisesta toiminnasta kuitenkin kyse!
Ps. Miksi ihmeessä sinun pitäisikään ahmia kristillistä kirjaa!?? Eihän Uutta Testamenttiakaan ahmita, ei koko Raamattuakaan. Ahmiminen ei osoita mitään kirjan merkittävyydestä eikä merkityksellisyydestä.
Luin aikoinaan hitaasti ja hiljaa Tuomo Mannermaan ”In ipse fide Christus adest”. Paljon hienompi teos minusta kuin hänen ”Kaksi rakkauttaan”. Luin näiden jälkeen Lutherin kootut, kolusin Postilloja jne. Mutta vaivihkaa. Pala kerrallaan. Koetellen omaa uskoa ja uskonnäköalaa. Välillä ihan muuta, ortodoksista teologiaa, mystikkoja kaltolisen kirkon piirissä.
Ei voi kuitenkaan vain lukea kirjoja, vaan hengellinen lukuminen panee omaksumaan, elämään luettavaa. (Siksi voi syntyä ohitettavia taukojakin uuden hengellisen tarjonnan kysynnässä. Ja ikävä kyllä siinäkin on muotinsa.)
Hengellinen alttius vaihtelee, se on tosiasia.Kristillinen hengellisyys joutuu nykyisin vastatusten tai kilvan muiden henkisten virtausten tai uskonnollisten hengellisten liikkeitten kanssa. On turha vähätellä esim. jehovalaisten ja mormonien nykyhetkistä merkitystä. On ihmisiä, jtka kaipaavat luterilaisuutta lujempia otteita uskonelämäänsä. Miten luterilaisuuden olisi syytä/ei olisi tarpeen ryhdistäytyä?
Hyviä kommentteja Päivi Huuhtanen-Somerolta.
”Hengellinen alttius vaihtelee, se on tosiasia.”
Tuo on totta, olen sen omakohtaisesti vuosien varrella havainnut. Nykyään on mahdollista myös useimmiten säätää omaa sitoutumisen astetta. Eräänlaista ”luterilaisuuden ryhdistäymistä” edustavat edelleen syyttä parjatut herätysliikkeet, myös Lähetyshiippakunta.
Luen juuri Veli-Pekka Leppäsen väitöskirjaa ”kivääri vai äänestyslippu, joka käsittelee SKP:n hajaannusta 1960-luvulla. Jos Leino Hassista on uskominen, joka väitti kommunismia miinusmerkillä varustetuksi uskonnoksi tai sekulaariksi teokratiaksi, luen siis, jos nyt ei kristillistä, niin ainakin kovasti uskonnollista opusta…kommunistien hajaannusprosessia voi muutettavat muuttaen soveltaa ”kristillisimpiinkin” yhteisöihin.
”Eräänlaista “luterilaisuuden ryhdistäymistä” edustavat edelleen syyttä parjatut herätysliikkeet, myös Lähetyshiippakunta.”
uudet asiat tieteessä, yhteiskunnassa ja kirkossa eivät yleensä tule niin että vanhat muuttavat mieltään. Ne tulevat niin että vanhat kuolevat ja uusi polvi ajattelee toisin. Meillä on jo kaksi sukupolvea jotka eivät kirjaimellisesti ymmärrä sakaan herätysliikkeiden kielestä;
”Kun te ystävät siionissa joiden koti on saalemissa itkette baabelin virtain rannalla”??
Meillä kadehditaan afrikkalaisten kirkkojen kasvua. Siellä on tietoisesti irrottauduttu länsimaisesta uskonkielestä. Sanoma on sama, sanat on vaidettu uusiin:
”Jeesus oli esikoinen, isoveli Isän perheessä.”
Olen kuullut asiantuntijan sanovan niinkin, että kristilliset kirjat ovat aika huonoja. Ymmärrän kyllä oman kokemuksen kautta, miksi näin joskus on.
Kannesta kanteen hyvin ajatellun kirjan tekeminen on tosi kovaa hommaa. Siksi monikaan valtakuntamme viisas ei ruppee sellaiseen. Ei ole mitään takeita, että sinun kirjaasi luettais niin paljon, että sen tekeminen kannattaisi.
Kari Kuula:”Ei ole mitään takeita, että sinun kirjaasi luettais niin paljon, että sen tekeminen kannattaisi.”
Minkä teet yhdelle näsitä vähäisimmistä…
Jos kirjasi pelastaa yhden sielun, minkä arvoinen se on?
Tuohon on vaikea vastata. Mutta jos kirjasi saa yhden liittymään takaisin kirkkoo, tiedämme eurolleenminkä arvoinen se on. Kuuluuko kristiuskoon suuruuden ekonomia, massatuotanto jakertakäyttö?
Luon juuri Raimo Harjulankuvausta siitä mitem Jeesus-hahmo on kotiutettu afrikkalaiseen elämänmenoon.
Afrikasta on lyhyessä ajassa tullut kristillisin maanosa. Toisella foorumilla pohdiskelen sitä miten Hänet saataisiin kotiutumaan nyky-Suomeen.
Kirja on yleisesti jonkinmoisessa tienhaarassa, eikä kukaan tarkkaan tiedä, miten siinä käy. Veikkaukset ja ennustukset vaihelevat siitä, että ei mitenkään siihen, että sähkökirja ja verkko korvaavat painetun kirjan kokonaan (vaan katsokaamme sanomalehtiä – aikanaan printtilehtienkin ennustettiin kuolevan, mutta siinä ne edelleen jytäävät, verkon rinnalla). Kirja-alalla vallitsee tietty hämmennys ja odottelun meininki.
Suomessa olemme esim. Ruotsia jäljessä sähkökirjan käytössä. Niitä ei tosin meillä ole tarjollakaan kovin monta, koska tiettyjä kysymyksiä ei ole vielä kyetty ratkaisemaan, esim. paljonko sähkökirjan tulisi maksaa (kuluttuja odottaa Amerikan esimerkin tapaan puolta halvempaa kirjaa, mutta kustantajalle sähkökirja maksaa lähes yhtä paljon kuin painettu) ja miten suojata sähkökirja niin, että vain sen tilanneet ja siitä maksaneet voivat sen lukea.
Miten käy kristillisen kirjan? Hyvä kysymys (en tosin näe eroa kristillisen ja taviskirjan välillä painetun kirjan tulevaisuutta pohdittaessa). Oma veikkaukseni on, että painettu kirja säilyy sähkökirjan ja e-kirjan rinnalla, mutta jos painetun kirjan kulttuuria ei vaalita voi olla, että sille vuosikymmenten saatossa käy huonosti. Minä esimerkiksi rakastan painettuja kirjoja, ja niin rakastaa hyvin moni muukin, mutta on luonnollista, etteivät tulevat sukupolvet välttämättä luo vastaavia tunnesiteitä kirjoihin esineinä.
En silti näe, että kirjallisuus sinänsä kuolee koskaan, se muoto vain missä se tarjoillaan muuttuu, eikä siinä ole mitään huonoa. Tärkeintähän on kirjallisuus itse.
Olli, mitä muuten tarkoitat kysymyksellä ”miten kristillisen kirjan käy”? Mistä tarkalleen ottaen ollaan huolissaan? Siitäkö, ettei hengelliselle kirjallisuudelle löydy tulevaisuudessa ostajia oli kirjan muoto mikä tahansa? Lähdin vastailemaan painetun kirjan säilymisen/säilymättömyyden näkökulmasta, mutta se ei tainnutkaan tässä olla pointti.
Olen huolissani ennen kaikkea siitä, että kristilliseksi mielletty sisältö kirjallisuudessa kapenee esim. niin että vain ”himouskovaisuus” myy pienelle piirille. Että kristilliset sisällöt lakkaavat kiinnostamasta isoa yleisöä osana yhteiskunnan pöhköytymistä. Että töllö riittää maailmankuvan peruspilariksi.
Missä ovat tämän ajan hengellisyyden sanoittajat, joiden ajatukset kiinnostavat ja kirjat myyvät? Kuka kirjoittaisi hengellisen elämäkerran, jossa ei olisi herätyskliikeromantiikkaa vaan myönteistä löytämistä verkkohurskauden sähköisissä kirkkosaleissa?
”Verkkohurskaus” on hyvä nimitys. Allekirjoitan. Sitä jotenkin verkkoon kirjoittaessa muuttuu lähes automaattisesti hurskaammaksi kuin on. Olli ilmeisesti tarkoittaa, että Juhani Ahon hieno aateromaani ”Kevät ja Takatalvi” kaipaisi hiukan päivitystä..