Vanhoillislestadiolaisten keskusjärjestön historiateos käsittelee 1960- ja 70-lukujen hoitokokouksia

Vanhoillislestadiolaisuuden keskusjärjestön Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) äskettäin valmistuneessa historiateoksessa käsitellään 1960- ja 70-lukujen hoitokokouksia. Ari-Pekka Palolan kirjoittama Myrskyjen keskellä on SRK:n historiikin kolmas osa, joka kattaa tapahtumat vuosina 1962–1980.

Paljon keskustelua herättäneissä hoitokokouksissa vanhoillislestadiolaisen liikkeen johto painosti yksittäisiä jäseniä opillisesti ja eettisesti samaan ruotuun.

Päivämies-lehden haastattelussa Palola sanoo, että hoitokokousilmiö sai alkunsa konkreettisista asioista, jotka liittyivät 60–70-lukujen kehitykseen ja sen tuomiin muutoksiin ja asenteisiin yhteiskunnassa.

– Uskovaisten [vanhoillislestadiolaisten] keskuudessa esiintyi 1970-luvun alussa maallistumisen seurauksena laajasti asioita, joista olisi nykypäivänkin näkökulmasta aihetta kantaa huolta ja keskustella. Pian kuitenkin SRK:n linjaukset erityisesti televisioon ja musiikkikysymyksiin liittyen paisuttivat ”hoidettavien” asioiden määrän moninkertaiseksi, Palola kertoo Päivämiehessä.

Hoitokokousilmiö laajeni Palolan mukaan 1970-luvun puolivälin jälkeen, kun alettiin puhua erilaisista ”hengistä” ja vaatia niistä parannusta.

– Kun syksyllä 1979 hoitokokouksissa vaadittiin ihmisiä tekemään parannusta kososlaisesta hengestä ja määriteltiin se niin väljästi, että kaikki mahdolliset lankeemukset sopivat sen hedelmiksi, oltiin vaikeassa tilanteessa, Palola sanoo Päivämiehessä.

Tavoitteena ”puhdas seurakunta”

Ari-Pekka Palolan mukaan vanhoillislestadiolaisen liikkeen jäsenille pyrittiin luomaan yhteisiä toimintamalleja siihen, miten sopimattomina pidettyihin asioihin tuli suhtautua.

– Kaikkien odotettiin toimivan yhteisen mallin mukaisesti, omakohtaiselle harkinnalle ei jätetty tilaa. Hankalimpien tilanteiden osalta pyrittiin hankkimaan uskovaisille kollektiivisia poikkeuslupia työ- ja kouluelämässä.

Palolan mukaan tarkoituksena oli luoda ”puhdas seurakunta”.

– Hoitokokousten loppuminen edellytti osaltaan sen tosiasian tunnustamista, ettei kaikkiin tilanteisiin voi luoda yleispäteviä sääntöjä, vaan uskovaiset joutuvat tekemään monet ratkaisunsa omantuntonsa perusteella tilannekohtaisesti, Palola toteaa Päivämiehessä.

Päivämiehen pääkirjoituksessa (23.10.) käsitellään Palolan kirjaa ja todetaan hoitokokouksista näin:

”Keskusteluissa alkoi kuitenkin 1970-luvun puolivälin jälkeen ilmetä myös kristillisyydelle [vanhoillislestadiolaisuudelle] vieraita piirteitä. Esiintyi toimintamalleja ja opetusta, jotka aiheuttivat hämmennystä ja ahdistusta ja ovat jälkeenpäin herättäneet laajaa kritiikkiä. Näistä kristillisyyden keskuuteen ilmaantuneista oppiharhoista ja väärinkäytöksistä SRK esitti pahoittelunsa vuonna 2011”.

Ari-Pekka Palolan Myrskyjen keskellä julkistetaan Oulun Rauhanyhdistyksellä sunnuntaina 27.10.

Kuva: Kuvakaappaus Päivämies-lehden verkkosivuilta

Lue myös arkistojutut:

Arvio: Pauliina Rauhalan toinen romaani perkaa kriittisesti hoitokokouksia ja etsii vimmatusti sovintoa

Hoitokokoukset olivat opillinen puhdistus, väittää tieteellinen artikkeli

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliLuther-säätiö täytti 20 vuotta: ”Työnäkyä on koeteltu ja monet taistelut on käyty”
Seuraava artikkeliKolumni: Ryhdyin äidiksi omasta halustani, ja saman haluaisin suoda muille

Ei näytettäviä viestejä