Kolumni: Ryhdyin äidiksi omasta halustani, ja saman haluaisin suoda muille

Minulla on viisi upeaa lasta. Antti Rinne voisi siis minut tuntiessaan tyytyväisenä todeta, että olen täyttänyt esimerkillisen hyvin oman osuuteni hänen toivomistaan synnytystalkoista. Suurten ikäluokkien syntymän aikoihin vallinneessa kannustuksen hengessä olen synnyttänyt neljännen lapsen isänmaalle ja viidennen kaupan päälle. Kauan eläkööt uudet veronmaksajat!

Myös kirkkoisät ja patriarkaaliset pappismiehet voisivat olla tyytyväisiä minut tuntiessaan. Olenhan täyttänyt naisen velvollisuuteni ja tuottanut kunniaa miehelleni synnyttämällä uusia sanankylväjiä Jumalan peltoon. Samalla olen kaiketi ansainnut pelastukseni myös niiden silmissä, jotka edelleen lukevat 1. kirjettä Timoteukselle kuin piru Raamattua.

Kuumana käyvässä syntyvyyskeskustelussa synnyttämisestä ollaan luomassa kansalaisten velvollisuus. Pelottavasti kansallissosialismin jalanjäljissä kulkeva vaatimus lisääntymisestä perustellaan syöksyssä olevilla syntyvyysluvuilla, joiden spekuloidaan johtuvan naisten palkkaepätasa-arvosta ja lasten saamisen takia keskeytyvistä työurista. Itse uskon syiden olevan muualla.

***

Katsoin hiljattain tv-sarjan The Letdown. Siinä juuri äideiksi tulleet naiset kipuilevat oman äitiytensä ja jaksamisensa kanssa. Naisten välillä käyty, tragikoomisen inhorealistinen dialogi on tuttua myös omasta ystäväpiiristäni. Äitiys ei ole pelkästään pullantuoksuisia arkipäiviä ja Instagramissa suloisesti hymyileviä taaperoita.

Omalla kohdallani äitiys on ollut myös raskauspahoinvointia, joka on verrattavissa kuukausia kestävään krapulaan. Lastenosastolla vietettyjä kuukausia, jolloin jatkuva huoli ja valvominen tekivät minusta ihmishirviön, joka huusi vittua ja itki, ellei nauranut hysteerisesti. Pettymystä ja kasvua, kun lasten takia on pitänyt luopua itselle tärkeistä asioista, lomamatkoista ja kahdenkeskisestä ajasta puolison kanssa. Surua ja huolta erityislapsen mukanaan tuomista haasteista.

***

En ihmettele ihmisiä, jotka haluavat päästä helpommalla. Jotka haluavat Puuhamaan sijasta lomailla Sveitsin Alpeilla, kotiäitiyden sijasta luoda mielenkiintoista uraa tai yöllisen valvomisen sijaan harrastaa yöllistä seksiä. Jokainen voi tahollaan miettiä, onko päätös olla hankkimatta lapsia individualistista hedonismia vai pelkästään rationaalinen päätös tilanteessa, jossa parisuhteet ovat kertakäyttötavaraa, tukiverkot olemattomia ja tulevaisuus epävarmaa.

Itse olen ryhtynyt äidiksi ilosta käsin, omasta halustani. Sen saman haluaisin suoda myös muille. Kun lapsi kysyy vanhemmiltaan ”miksi olen olemassa”, ei vastauksen pitäisi olla ”koska muut painostivat”. Sen sijaan lapsen tulisi kuulla, että hän on olemassa, koska hän oli ja on suurin toive, ilo ja ihme vanhempiensa elämässä.

Kirjoittaja on teologi, tietokirjailija ja Vapauta Uhri ry:n toiminnanjohtaja.

Kuva: Wings4photography

Lue Pia Rendicin muut kolumnit:

Kolumni: Rajatonta seksuaalista vapautta ei saa julkisesti kritisoida

Kolumni: Entä jos ihminen ei suostu asettumaan tiettyyn muottiin?

Kolumni: On absurdia, että seksuaalisuus ja seksi ovat useassa seurakunnassa edelleen tabu

Kolumni: Eivätkö ne Raamatussakin mainitut portot houkuttele kristityn miehen lankeemukseen?

Kolumni: Kun lähdin tavoittelemaan oikeutta papin virkaan, minusta tuli merkitty nainen

Kolumni: Mitä tapahtui, kun ensisuudelman näki hän, joka kuvitteli olevansa Jeesuksesta seuraava?

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKolumni: Ruumis on rujo ja realistinen sana, ja lisäksi se on sana rakkaasta
Seuraava artikkeliTositarina ihmiskaupan uhrista on Vuoden kristillinen kirja 2019

Ei näytettäviä viestejä