UUT ry:n selvitys: Yhteiskunnan puututtava Jehovan todistajien komiteoihin

Uskontojen uhrien tuki ry on tehnyt selvityksen, jossa esitetään keinoja, joilla yhteiskunta voisi puuttua Jehovan todistajien niin kutsuttuihin oikeuskomiteoihin ja karttamiskäytäntöön. Raportti luovutetaan tänään keskiviikkona sisäministeri Päivi Räsäselle (kd).

Raportin mukaan Jehovan todistajien oikeuskomiteoiden toimintaan ja karttamiseen olisi puututtava, koska ne loukkaavat ihmisoikeuksia ja uhkaavat ihmisten elämää ja terveyttä. UUT ry suosittelee erilaisia keinojen yhdistelmiä. Pitäisi muun muassa selvittää, voitaisiinko uskonnollisten tuomioistuinten toiminta kieltää lailla. Selvityksen mukaan Jehovan todistajien uskonnolliselle yhdyskunnalle voitaisiin antaa myös uskonnonvapauslain mukainen varoitus.

Raportti on luettavissa UUT ry:n sivuilta.

Räsästä menevät tapaamaan UUT ry:n toiminnanjohtaja Joni Valkila ja Jehovan todistajat -asiantuntija Jari-Pekka Peltoniemi, Aila Ruoho sekä kuvataiteilija Kirsi-Maria Aho. Räsäselle luovutetaan Kirsi-Maria Ahon oikeuskomiteoita käsittelevä maalaus. Raportin ovat kirjoittaneet Valkila ja Peltoniemi. Ministeri Räsänen vastaa hallituksessa uskonnollisia yhdyskuntia koskevista asioista.

Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinonen on kiistänyt Kotimaa24:n
haastattelussa sen, että oikeuskomiteoissa käsiteltäisiin rikosasioita. Samoin hän on kiistänyt karttamisrangaistukset.

UUT ry puolestaan katsoo, että Jehovan todistajat loukkaavat omien jäsentensä uskonnonvapautta, koska yhteisöstä eroaminen tai toiseen uskontoon liittyminen johtaa vakavaan rangaistukseen, karttamiseen. Karttaminen merkitsee UUT ry:n lehdistötiedotteen mukaan sitä, että yhteisön nykyiset jäsenet eivät saa puhua entisten jäsenten kanssa, eivätkä tervehtiä heitä. Karttaminen koskee ystävien lisäksi sukulaisia ja omaisia. Karttaminen ja tiukan kontrolloivasta uskonyhteisöstä eroaminen koettelevat mielenterveyttä.

Lue myös: Karttamisrangaistus ajaa entisiä Jehovan todistajia itsemurhiin

Edellinen artikkeliTaiteilija kertoo hyväksikäyttökokemuksensa käsittelystä oikeuskomiteassa
Seuraava artikkeliKirkolliset kunniamerkit ovat harvoin jaossa

Ei näytettäviä viestejä