Tulkaa kaikki -liikkeelle lähes sata uutta edustajaa seurakuntien päättäjiksi eri puolilla Suomea

Kirkon uudistusmielisten Tulkaa kaikki -liike eteni Etelä-Suomessa mutta levittäytyi myös maakuntakaupunkeihin. Alustavien tietojen mukaan Tulkaa kaikki -listoilla olevia ja muita liikkeen sivuille listautuneita ehdokkaita tuli vaaleissa valituksi 284, missä on kasvua edellisvaaleihin lähes sata edustajaa, liike kertoo tiedotteessaan. Vuonna 2014 liikkeen ehdokkaista valittiin 186 edustajaa.

Neljä vuotta sitten Tulkaa kaikki -liikkeen ehdokkaita meni läpi 72 seurakunnassa ja nyt noin 90 seurakunnassa.

Suhteellisesti parhaiten liike menestyi edelleen Helsingissä, missä se sai 111 edustajaa. Lisäystä edelliskertaan on 21 paikkaa. Kallion seurakunnassa Tulkaa kaikki -listan ehdokkaat saivat 11 seurakuntaneuvoston 14 paikasta ja Töölössä kymmenen paikkaa kuudestatoista. Tuomiokirkkoseurakunnan, Haagan, Oulunkylän, Pitäjänmäen ja Vuosaaren seurakuntaneuvostojen jäsenistä puolet on Tulkaa kaikki -listalta.

Liike menestyi hyvin myös Espoossa, missä se sai 20 edustajaa ja Vantaalla, missä valittiin 22 liikkeen edustajaa. Lahdessa liike sai 12 edustajaa, Tampereella 10, Jyväskylässä seitsemän ja Kuopiossa yhdeksän. Raaseporissa ja Pieksämäellä liike sai läpi kuusi edustajaa, Lohjalla ja Imatralla neljä.

– Tulos antaa hyvän pohjan edistää seurakunnissa ja koko kirkossa tasa-arvoista vihkimistä, avoimuutta ja muita liikkeen tavoitteita, liikkeen koordinaattori Vesa Hirvonen sanoo liikkeen tiedotteessa.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Seurakuntavaaleissa käytiin sopuvaalit ainakin 50 seurakunnassa – määrä melkein kaksinkertaistui

Kirkkoherra lupasi morsiamensa kanssa: Jos Toivakan äänestysprosentti on yli 40, menemme helmikuussa naimisiin

Toivakka vilkkaimmin äänestäneiden seurakuntien joukossa – kirkkoherra saa häänsä, vaikka tavoite jäi kahden äänen päähän

Lapuan hiippakunta äänesti aktiivisimmin, Helsingin hiippakunnassa alhaisin äänestysprosentti

Pääkaupunkiseudulla seurakuntien päättäjiksi kymmeniä tuttuja nimiä – Soili Haverinen ja Sari Roman-Lagerspetz samaan neuvostoon Vantaalla

Taiteilijoita, poliitikkoja ja yksi ministerikin – Kotimaa kartoitti luottamushenkilöiksi valitut julkkikset kautta maan

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliTaiteilijoita, poliitikkoja ja yksi ministerikin – Kotimaa kartoitti luottamushenkilöiksi valitut julkkikset kautta maan
Seuraava artikkeliSupermarsu voitti Kirkon mediasäätiön palkinnon – ”Koulukiusaamista käsitellään oivaltavasti”

Ei näytettäviä viestejä