Lapuan hiippakunta äänesti aktiivisimmin, Helsingin hiippakunnassa alhaisin äänestysprosentti

Seurakuntavaalien äänestysaktiivisuus vaihteli tuttuun tapaan selvästi eri puolilla maata. Hiippakunnista korkein äänestysaktiivisuus oli Lapualla, missä 19,1 prosenttia äänesti, ja matalin Helsingissä, missä äänensä antoi 10,9 prosenttia äänioikeutetuista. Edellisissä vaaleissa neljä vuotta sitten Lapuan hiippakunnan äänestysprosentti oli peräti 23,1. Helsingin hiippakunnassa oltiin viime vaaleissa kutakuinkin samoissa lukemissa kuin nyt: vuonna 2014 äänestysprosentti oli 10,8.

Nyt valituista luottamushenkilöistä lähes puolet on uusia. Alustavan tiedon mukaan kirkkovaltuustoihin valituista uusia luottamushenkilöitä on 49,8 prosenttia ja seurakuntaneuvostoihin valituista 48,8 prosenttia. Edellisissä vaaleissa neljä vuotta sitten uusia luottamushenkilöitä oli 51 prosenttia valituista.

Alle 30-vuotiaiden osuus pieneni hieman edellisistä vaaleista: heitä valittiin kirkkovaltuustoihin 5,7 prosenttia ja seurakuntaneuvostoihin 8,5 prosenttia.

Valittujen keski-ikä on kirkkovaltuustoissa 55,5 vuotta ja seurakuntaneuvostoissa 53,7 vuotta. Neljä vuotta sitten kaikkien valittujen luottamushenkilöiden keski-ikä oli 54 vuotta ja kahdeksan vuotta sitten 51,7 vuotta. Valtuustoissa naisten osuus kasvoi hieman ja oli nyt 54,8 prosenttia. Seurakuntaneuvostoissa naisten osuus sen sijaan pieneni ja oli 55,4 prosenttia. Viimeksi kaikista valituista luottamushenkilöistä naisia oli 54 prosenttia.

Alustava vahvistamaton äänestysprosentti seurakuntavaaleissa oli 14,3. Edellisissä vaaleissa se oli 15,5. Nuorten, 16–17-vuotiaiden, äänestysprosentti jäi alle kymmenen koko maassa. Korkein äänestysprosentti nuorilla oli Lapuan ja Oulun hiippakunnissa.

Vaaleissa valittiin noin 8 300 luottamushenkilöä 384 seurakuntaan. Ehdokkaita oli yhteensä noin 16 700.

Kuva: Olli Seppälä. Äänestys Kallion kirkossa Helsingissä.

Lue myös:

Seurakuntavaaleissa käytiin sopuvaalit ainakin 50 seurakunnassa – määrä melkein kaksinkertaistui

Kirkkoherra lupasi morsiamensa kanssa: Jos Toivakan äänestysprosentti on yli 40, menemme helmikuussa naimisiin

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliAskel-lehti: Seurakunnan mielenterveyskuntoutujien kerhosta löytyi elämänilo ja puoliso
Seuraava artikkeliViestintäpäällikkö Eevu Heikura meni läpi yhden hengen valitsijalistalta – halusi varjella työroolinsa puolueettomuutta

Ei näytettäviä viestejä