Suuren suosion saanut Juice-kirkko tulee taas

Erinomaisen vastaanoton viime vuonna Tampereella saanut Juice-kirkko järjestetään taas. Ensimmäisellä kerralla tapahtuma keräsi yli 2000 eri-ikäistä osallistujaa. Kaikki eivät mahtuneet edes sisään Tuomiokirkkoon.

Esiintyjien kokoonpanossa on muutos kun Heikki Salon tilalle saapuu karheista tulkinnoistaan tunnettu Harri Marstio. Lisäksi musisoimassa ovat muun muassa Costello Hautamäki ja Mikko Alatalo.

– Illassa yhdistyy aika jännällä tavalla rock-konsertin fiilis ja jumalanpalveluksen tunnelma, pohtii Costello Hautamäki.

Musiikin teemoja täydentävät lyhyet rukoukset ja raamatunjakeet, jotka pastorit Merja Halivaara ja Risto Korhonen ovat tilaisuuteen yhdessä muusikoiden kanssa valinneet. 

Myös Juice-faniksi tunnustautuva tuomiorovasti Olli Hallikainen kehuu tilaisuuden ideaa.

– Mielestäni kirkkoon sopii kaikki sellainen musiikki, joka ohjaa peruskysymysten äärelle. Useat Juicen kappaleet puhuvat rakkaudesta, kaipuusta ja toivosta. Niissä pohditaan elämän syviä kysymyksiä ronskistikin. Juice ei pilkkaa Jumalaa vaan ihmisen tärkeilyä ja halua omia totuus itselleen.  

Hyväntekeväisyystapahtumassa kerätään kolehti tuottamaan jouluiloa tamperelaisille vähävaraisille perheille. Viime vuonna kolehti tuotti liki 8000 euroa.

Juice-kirkko Tampereen Tuomiokirkossa torstaina 4.9.

Edellinen artikkeliKirkkohallituksen kansliapäälliköltä ymmärrystä USA:n iskuille
Seuraava artikkeliLuther-saatio.com johtaa Tulkaa kaikki -liikkeen sivuille

Ei näytettäviä viestejä