STT: Käräjäoikeus tuomitsi pappi Marjaana Toiviaisen sakkoihin – ei noudattanut poistumiskäskyä

Vantaan käräjäoikeus on tuominnut turvapaikanhakijoita puolustaneen helsinkiläispapin Marjaana Toiviaisen sakkorangaistukseen, kertoo uutistoimisto STT.

STT:n mukaan Toiviainen osallistui viime heinäkuussa mielenosoitukseen Helsinki-Vantaan lentokentällä, missä suoritettiin turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksia. Mielenosoituksessa Toiviainen ei noudattanut poliisin poistumiskäskyä, joten poliisi otti hänet kiinni.

Oikeudessa Toiviainen myönsi syytteen teonkuvauksen oikeaksi, STT kertoo. Hänet tuomittiin kymmeneen päiväsakkoon, joista tuli maksettavaksi yhteensä 130 euroa. Vantaan käräjäoikeus antoi tuomionsa maaliskuussa, ja tuomio on lainvoimainen.

Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulissa ei tiedetty Toiviaisen saamasta tuomiosta, STT kertoo. Lakimiesasessori Jussi Lilja kertoo STT:lle, että tuomioistuimen tai syyttäjän tulisi kirkkolain mukaan ilmoittaa tuomiokapitulille, jos pappi joutuu syytteeseen.

Tuomiokapituli käsitteli helmikuussa Toiviaisesta tehtyjä kanteluita. Kotimaa24:n uutisen aiheesta voi lukea täältä.

Kanteluissa katsottiin Toiviaisen syyllistyneen esimerkiksi kansalaistottelemattomuuteen, laittoman toiminnan suosimiseen, poliisien häiritsemiseen, viranomaispäätösten vastustamiseen ja papin arvolle sopimattomaan käyttäytymiseen. Tuomiokapituli totesi tuolloin Toiviaisen tehneen merkittävää työtä turvapaikanhakijoiden eteen, mutta hänen käyttäytymistään ja toimintatapojaan pidettiin joiltain osin moitittavina.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Kapituli piti Marjaana Toiviaisen käyttäytymistä ja toimintatapoja joiltain osin moitittavina

Analyysi: Räsänen, Sadinmaa, Toiviainen – lain ja vakaumuksen suhde kiehahti kohuksi jälleen kerran

Edellinen artikkeliSuomen sisällissodassa järjestettiin aluksi molemmin puolin näyttäviä sankarihautajaisia
Seuraava artikkeliKoulukiusatusta Eero Haltiasta tuli seikkailija ja lähetystyötekijä – ”Oli se kivinen tie”

Ei näytettäviä viestejä