Soten myötä hygieniasäännöt kiristyvät: Ehtoollisen jakajille tulossa pakko käyttää suojakäsineitä

Kirkkohallituksessa perehdytään parhaillaan sote-uudistukseen ja maakuntahallintoon, joiden myötä hygieniasäännöt kiristyvät. Kiristykset koskevat myös ehtoollisen jakoa.

Uusien sääntöjen mukaan elintarvikkeisiin tai niihin verrattaviin syötäväksi tarkoitettuihin symbolisiin ruoka-aineisiin ei yleisötilaisuuksissa saa koskea paljain käsin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ehtoollisen jakajilla täytyy olla ehtoollisleipiä käsitellessään suojakäsineet.

Kotimaa24:n tietojen mukaan Kirkkohallituksessa on esitetty, että mahdollisesti käyttöön tuleville suojakäsineille asetetaan värivaatimuksia eli ne vaihtelisivat kunkin pyhän liturgisten värien kanssa.

Kirkon kannalta asia ei kuitenkaan ole pelkästään käytännöllinen vaan siihen liittyy laajempi perspektiivi.

– Teologisesti liian tiukat hygieniasäännöt ovat tietysti ongelmallisia, ja tutkimme parhaillaan, ovatko säännöt ristiriidassa paitsi tunnustuskirjojen myös uskonnonvapauden kanssa. Se kuitenkin on selvä, että Raamattu tai kirkon perinne eivät varsinaisesti tunne suojakäsineitä, sanoo lainopillinen ravitsemusasiantuntija Bella Pykäläinen Kirkkohallituksen hengellisyys ja hyvinvointi -osastolta.

Pykäläisen mukaan uusien sääntöjen myötä ehtoollista jakaville papeille saattaa pahimpaan influenssakauteen eli 15.12. – 15.2. tulla pakolliseksi myös hengityssuojantein käyttö.

Flunssakaudella myös seurakuntaisten niin sanottu rauhan tervehdys on kielletty, samoin kuin papin ja seurakuntalaisten kättely messun jälkeen kirkon ovella.

Kuva: Kirkon viestintä / Ali Yli-Valo

Lue myös:

Aprillia! Ajoiko aika pilauutisen ohi?

”He katsovat sielunvihollista silmiin” – Uusi esitys laajentaa diakonaattia

Harvoin tarjolla: Kämppä kirkon tornissa ja Vitsi ja Viski -ilta

”Jokainen voi olla oman seurakuntansa kirkkoherra”

Edellinen artikkeliKatsaus uskontojournalismiin: HS:n tuoreessa Teema-lehdessä usko näyttäytyy monologina
Seuraava artikkeliKirkolliset aprillipilat: Uskontokoira, sateenkaari-Luther ja Facebook-läppää

Ei näytettäviä viestejä