Rauman seurakunnan talousjohtaja on irtisanottu

Rauman seurakunnan talousjohtaja Marko Haapasaari erotettiin Rauman seurakunnan kirkkoneuvoston päätöksellä pitkän prosessin jälkeen maaliskuun lopussa. Selvityksen mukaan hän rikkoi vuosikaudet hankintalakia ja kirkkolakia.

Rauman seurakunnan työilmapiiriongelmat ja työyhteisöön liittyvä salakuuntelututkinta ovat olleet paljon julkisuudessa. Käräjäoikeus antaa salakuunteluasiassa tuomionsa lähiaikoina.

Kirkkoneuvosto antoi Haapasaarelle varoituksen jo viime kesäkuussa. Talousjohtajan toimien virkamiesoikeudellinen arviointi aloitettiin viime elokuussa.

Arvioinnin pohjaksi kirkkoneuvosto tilasi selvityksen seurakunnan hallinnosta ja taloudesta varatuomari Leevi Häikiöltä ja seurakuntaneuvos Mikko Laukkoselta. Selvityksen mukaan talousjohtaja on laiminlyönyt vuosien ajan hankintatoimen ohjeistuksen noudattamista ja valvontaa sekä rikkonut hankintalakia ja kirkkolakia. Menettely oli selvityksen mukaan pitkäaikaista, johdonmukaista ja laajaa.

Rauman seurakunnassa selvitettiin työyhteisön johtamiseen liittyneitä ongelmia viime vuonna työterveyslaitoksen työyhteisökonsulttien tukemana. Haapasaaren osalta konsultit toteavat, että hänen johtamistyöskentelyssään oli suuria puutteita. Työyhteisön jäsenet kokevat joutuneensa konfliktitilanteiden jälkeen talousjohtajan hampaisiin ja mustamaalauksen kohteiksi. Ristiriitatilanteissa Haapasaari käytti ajoittain asiatonta kieltä, käyttäytyi aggressiivisesti ja saattoi olla pitkiä aikoja niiden jälkeen puhumatta työntekijälle.

Rauman kirkkoneuvosto päätti maaliskuun lopun kokouksessaan vapauttaa talousjohtaja Haapasaari irtisanomisajan alusta lukien tehtävistään ja velvoitti hänet palauttamaan seurakunnan omaisuuden. Kuuden kuukauden irtisanomisajalta hänelle maksetaan kuitenkin palkka.

Haapasaari on tehnyt irtisanomisestaan oikaisuvaatimuksen, jonka Rauman kirkkoneuvosto käsittelee kokouksessaan 19.5. Irtisanominen laitettiin kuitenkin jo täytäntöön oikaisuvaatimuksesta huolimatta.

– Mikäli neuvosto pitäytyy alkuperäisessä päätöksessään ja Haapasaari on siihen tyytymätön, hänellä on mahdollisuus tehdä päätöksestä valitus hallinto-oikeuteen, sanoo Rauman seurakunnan vt. kirkkoherra Heimo Hietanen.

Lue myös:

Satakunnan Kansa: Rauman seurakunnan tuhkausmetallit myyntiin, rahat hukassa

LS: Rauman kirkkoneuvostolle ei vastuuvapautta tilintarkastajilta

Rauman seurakunnan työyhteisö ”vakavasti sairas” – kapituli selvittää kirkkoherran toimintaa

Kirkkoherra Seppo Sattilainen irtisanoutui

Edellinen artikkeliEsikoislestadiolainen herätysliike pelkää jakautumista
Seuraava artikkeliProfessori Hallamaa: Paha on nopeaa – hyvyys tarvitsee aikaa

Ei näytettäviä viestejä