Piispat päivittivät lähetystyön peruslinjauksen – mukana ensi kertaa maahanmuuttajien tukeminen

Piispainkokous hyväksyi maanantaina istunnossaan kirkon lähetyksen peruslinjauksen uuden päivityksen. Peruslinjaus ohjaa evankelis-luterilaisen kirkon tekemää lähetystyötä ja sen yhteistyötä lähetysjärjestöjen kanssa.

Alun perin vuonna 2015 ilmestyneen Yhteinen todistus -linjauksen päivitetyssä versiossa mainitaan nyt ensimmäistä kertaa syrjäytettyjen ja vainottujen ohella myös maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat. Linjauksen mukaan seurakunnat ja lähetysjärjestöt ”tukevat ja palvelevat heitä, toimivat heidän kanssaan ja heidän puolestaan sekä antavat äänen äänettömille”.

Linjauksen uudistus vaikuttaa pian kirkon ja sen lähetysjärjestöjen välille solmittavaan lähetystyön perussopimukseen. Sopimus määrittelee periaatteet, joita sopijajärjestö noudattaa lähetystehtävän toteuttamisessa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Nykyinen sopimus seitsemän lähetysjärjestön kanssa päättyy kesäkuussa 2018.

Suurin muutos vanhaan sopimukseen on, etteivät lähetysjärjestöt tulevaisuudessa enää osallistu kansainvälisen työn hiippakuntasihteerien palkkaamiseen. Kirkolliskokouksen linjauksen mukaisesti palkkakulut maksetaan tulevaisuudessa Kirkon keskusrahaston varoista.

Piispainkokous kävi myös lähetekeskustelun kirkon lähetysjärjestöksi hyväksymisen periaatteista. Edellisen kerran periaatteet on hyväksytty kirkolliskokouksessa vuonna 1979.

Tänä vuonna lähetyslentäjien järjestö MAF Suomi on ilmoittanut haluavansa lähetysjärjestöjen joukkoon ja on hakenut asemaa kirkon virallisena lähetysjärjestönä.

Kuva: Jussi Rytkönen. Näkymä Windhoekin kaupungissa Namibiassa.

Edellinen artikkeliPalkittu Horisontti on Ylen näkökulmasta indie-tuotanto – kirkko toimii tuotantoyhtiönä
Seuraava artikkeliSley toimitti piispoille selvityksen – lupaa tiedottaa paremmin ulkomaisista pappisvihkimyksistä

Ei näytettäviä viestejä