Piispa siunasi Aurinkorannikon keskeneräisen seurakuntakodin

Espoon piispa Tapio Luoma siunasi eilen Aurinkorannikon uuden seurakuntakodin. Käyttöön siunaamisesta tai vihkimisestä ei kuitenkaan vielä voida puhua, sillä rakennustyö on pahasti kesken.

– Meillä oli jossain vaiheessa sellainen ajatus, että seurakuntakoti saattaisi olla tässä kohtaa valmis, mutta rakennuslupa-asioiden kanssa tuli vähän hidastuksia, kertoo Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan johtava pappi Timo Sainio.

Piispan vierailu Aurinkorannikolle oli kuitenkin sovittu hyvissä ajoin, joten juhlaa vietettiin seurakuntakodin keskeneräisyydestä huolimatta.

Rakennustyömaalla pidettyyn tilaisuuteen osallistui Sainion mukaan noin 400 ihmistä. Juhlaa jatkettiin lyhyen siunaamistilaisuuden jälkeen nykyisessä seurakuntakodissa kirkkokahveilla, minkä jälkeen läheisessä katolisessa kirkossa vietettiin vielä juhlajumalanpalvelus.

Uusi tavoite seurakuntakodin käyttöönotolle on ensi syksynä. Rakennus tulee korvaamaan Fuengirolan nykyisen seurakuntakodin, joka on käynyt seurakunnalle liian pieneksi.

Rakennuslupa-asioihin liittyvien hidasteiden lisäksi rakennustyötä on hidastanut rahanpuute. Kirkolliskokous myönsi vuonna 2013 projektille 150 000 euroa, ja monet suomalaiset seurakunnat ovat avustaneet rakennustyötä niin talousarviovaroista kuin kolehtilahjoituksinkin. Lisäksi yksityiset ihmiset ovat osallistuneet rakennuskustannuksiin huomattavilla summilla. Tähän mennessä rakennustöihin on kerätty yhteensä noin 800 000 euroa.

– Kokonaisbudjetti tulee olemaan toista miljoonaa euroa. Sen takia kansalaiskeräystä täytyy vielä jatkaa, Timo Sainio kertoo.

Kuva: Aurinkorannikon suomalainen seurakunta. Kuvassa piispa Tapio Luoma.

Lue myös:

Aurinkorannikon suomalaiselle seurakunnalle suurlahjoitus

Kirkolliskokous myönsi tukea Fuengirolan seurakuntakodille

Edellinen artikkeliPiilokamerakoe: Papinkaulus herättää luottamusta
Seuraava artikkeliKirkkoherra: Ruotsista tulossa kirkossa marginaalinen kieli

Ei näytettäviä viestejä