Pääkirjoitus: Tuomiosunnuntain alla 15 000 tutkijan hätähuuto ilmastonmuutoksesta pitää ottaa todest

Ihmisen aiheuttama Ilmastonmuutos etenee, vaikka Yhdysvaltojen presidentti on toista mieltä. Ilmastonmuutos ei ole mielipidekysymys. Yhden kansakunnan etujen ajaminen ympäristön kustannuksella tuhoaa koko ihmiskunnan lisäksi omien kansalaisten edellytykset elämään.

Viime viikolla 15 000 tutkijaa eri puolilta maailmaa antoi julkilausuman ilmastonmuutoksesta. Tutkijoiden mukaan ihminen vaarantaa ihmiskunnan tulevaisuuden, jos väestönkasvu ja kulutusyhteiskunta kasvavat nykyistä vauhtia.

Julkilausuma väittää, että aika on loppumassa. Tuomiosunnuntain alla tämä hätähuuto saa erityisen painavan sävyn.

Tutkijat antoivat yhtä vakavan julkilausuman viimeksi 25 vuotta sitten. Sen jälkeen myönteistä kehitystä on tapahtunut otsonikadon hillitsemisessä. Otsonikato on nyt pienentynyt samankokoiseksi, mitä se oli 1980-luvun lopussa. Myös rikkipäästöjä on onnistuttu vähentämään. Rikkipäästöjen aiheuttamat happosateet tuhosivat metsiä vielä viime vuosituhannen lopulla esimerkiksi Keski-Euroopassa.

***

Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen edellyttää tahtoa muutokseen. Tästä hyvänä esimerkkinä on uusiutuvan energian nostaminen yhdeksi hallitusohjelman kärkihankkeeksi. Fossiilisten polttoaineiden tilalle kehitettävä energia ei kuitenkaan automaattisesti takaa ympäristöystävällistä vaihtoehtoa.

Itä-Suomen yliopistossa äskettäin valmistuneen tutkimuksen mukaan metsähakkuut vapauttavat ilmakehään sitä vahingoittavaa hiilidioksidia aiempaa luultua enemmän.

Tutkijat painottavat väestönkasvun hillitsemistä ja kasvissyönnin lisäämistä. Punaisen lihan syömistä pitäisi vähentää. Yksi keino siihen on maksaa tuottajille enemmän lihakilosta. Kala- ja kasvisvaihtoehdot olisivat houkuttelevampia, jos niiden hinta suhteessa lihaan on edullisempi.

***

Ihmiskunnan aika on loppumassa, mutta se ei ole loppunut. Tuomiosunnuntain evankeliumiteksti kysyy, mitä sinä teit.

Ilmastonmuutosta käsittelevässä John Websterin loistavassa dokumenttielokuvassa Tulevilla rannoilla esitetään tämä sama kysymys toisin sanoin. Tyynen valtameren Marshallinsaarilta kotoisin oleva Kathy Jetnil-Kijiner kysyy, miksi pitäisi odottaa, että joku toinen tarttuu soihtuun.

Dokumentti Tulevilla rannoilla on 
nähtävissä
Yle Areenassa
.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Piispa Vikström: Ahdistus voi muuttua myös vimmaiseksi voimaksi taistelussa ilmastonmuutosta vastaan

”Nykyaika moraalista rappeutumista” – Paavi ja patriarkka vetoavat luonnon puolesta

Edellinen artikkeliKirkon suurimmat apurahat jumalanpalvelusyhteisöjen, järjestöjen ja musliminaisten tutkimiseen
Seuraava artikkeliVerkkokysely: Huomattava osa sateenkaariväestä on kokenut rippikoulun ahdistavana

Ei näytettäviä viestejä