Uskonnot voivat sekä edistää että estää kestävää kehitystä ja ilmastonmuutoksen torjuntaa. Meidän tulisi siirtyä kristinuskossa yhä enemmän dualismista kohti kokonaisvaltaista pelastuskäsitystä, jossa merkityksellistä on myös tämänpuoleisen varjeleminen.
Näin sanoi Porvoon piispa Björn Vikström eilen tiistaina Kirkkohallituksen järjestämässä seminaarissa Pakolaisuus ja ilmastonmuutos. Vikström toimii myös kirkon ympäristöasioiden seurantaryhmän puheenjohtajana. Seminaarissa kuultiin alustuksia ja kommentteja niin ilmastotutkijoilta, humanisteilta kuin teologeiltakin.
Selväksi kävi, että tilanne on vakava. Ilmaston lämpeneminen on totta, ja nykyisillä elämäntavoilla ja ilmastosopimuksilla se tulee jatkumaan. Tulevaisuuden maailmassa on satoja miljoonia ilmastopakolaisia, kun tietyillä alueilla elinolosuhteet muuttuvat kuumuuden ja kuivuuden takia mahdottomiksi. Eräiden ennusteiden mukaan viisi miljardia ihmistä on tavalla tai toisella pulassa vuonna 2050.
Sekä kristinusko että tiede ajattelevat, että maailma tulee joskus loppumaan. Kristinuskossa Herran päivän koittamista on odotettu joskus lyhyelläkin aikajänteellä. Tieteessä maailman lopullinen tuho on jossain kaukana tulevaisuudessa. Kannattaako meidän siis tehdä työtä maailman pelastamiseksi, Vikström kyseli.
– Kun sairastumme, menemme lääkäriin, vaikka tiedämmekin joskus kuolevamme. Samoin meidän pitää pyrkiä suojelemaan ja varjelemaan ilmastoa ja luontoa tuhoutumiselta, vaikka tiedämmekin maailman joskus loppuvan. Meidän on varottava fatalismia ja otettava varjeleminen vakavasti, hän vastasi.
Vikströmin mukaan ihminen ei ole luomakunnan herra vaan Jumalan työtoveri. Kirkot ovat merkittäviä arvovaikuttajia maailmassa erityisesti kuolemaan, terveyteen ja koulutukseen liittyvissä asioissa. Niiden kautta puolestaan voidaan vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.
”On tultava synnintuntoon ja tehtävä parannus”
Kristinuskon sanoma voi Vikströmin antaa voiman toimia myös toivottomalta tuntuvassa tilanteessa. Meidän on myönnettävä, että ilmastonmuutos on totta. Meidän on kaduttava kohtuutonta ylikulutustamme, tultava synnintuntoon ja tehtävä parannus. Meidän on muutettava elintapojamme.
– Toisaalta meidän on ymmärrettävä, että vaikka olemme syyllisiä, kaikki ei ole meidän syytämme. Meidän pitää vapauttaa toisiamme muutokseen ja toimintaan, eikä juttua vain syyttämiseen ja syyllistymiseen.
Vikström painotti armon merkitystä. Ihmiset tarvitsevat anteeksiantamusta välinpitämättömyydestään, mukavuudenhalustaan, itsekkyydestään ja lyhytnäköisyydestään, jotta löytävät voiman muutokseen.
Vikström puhui Panu Pihkalan tuoreesta kirjasta, joka käsittelee ympäristöahdistusta. Hän kiinnitti erityistä huomiota siihen, että anxious-sanan voi kääntää paitsi ahdistukseksi myös kiihkeäksi haluksi.
– On tärkeää tajuta, että ahdistus voi muuttua myös vimmaiseksi muutosvoimaksi taistelussa ilmastonmuutosta vastaan.
”Rajaton itsensä uhraaminen ei auta ketään”
Björn Vikströmin mukaan uskonnoilla on annettavaa kohtuullisuuden ja vieraanvaraisuuden edistäjinä.
– Haasteemme on saada sekä maailman ylikuluttava väestö että köyhä ja kamppaileva väestö kuluttamaan kestävästi. Raamatussa meitä opetetaan pyytämään: Älä anna minulle köyhyyttä tai rikkautta, vaan anna minulle ravinnoksi määräosani leipää.
Koska laajamittainen ilmastopakolaisuus tulee olemaan totta, siihen on ryhdyttävä varautumaan jo nyt. Sekä Vanha testamentti että Suomen historia muistuttavat, että olemme myös itse olleet muukalaisia, Vikström totesi. Meillä on siis velvollisuus olla vieraanvaraisia tänne tulevia kohtaan. Myös Jeesus sanoi olevansa läsnä kodittomissa ja nälkäisissä.
– Lähimmäisenrakkauden toteuttaminen vaatii valmiutta muutokseen ja muukalaisten uhkarohkeaan kohtaamiseen. Näin löytyy syvä inhimillisyys. Toisaalta tarvitaan myös rajoja. Koti tarvitsee seinät ja oven. Rajaton itsensä uhraaminen ai auta ketään.
Vikström painotti, että vaikka emme voi auttaa kaikkia, emme saa koskaan hylätä ainuttakaan ihmistä sillä perusteella, että hän kuuluu johonkin tiettyyn ryhmään. Ihmisten auttamista ei voi priorisoida sillä perusteella, onko joku henkilö pakolainen tai kuuluuko hän vaikkapa seksuaalivähemmistöihin tai eri uskontokuntaan kuin valtaväestö.
– Tilanne on vakava, mutta haluan vaalia uhmakasta toivoa. Emme saa antaa periksi.
Kuva: Emilia Karhu
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
Lue myös:
Essee: Ympäristön tuho aiheuttaa suurta surua – miten sitä voisi käsitellä?
Essee: Miten ahdistus voi muuttua toivoksi