Oulun tuomiokapituli: Utsjoen seurakunnan talous on romahtanut

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli tiedottaa, että Utsjoen seurakunnan taloudellinen tilanne on huolestuttava. Vuoden 2015 tilinpäätöksessä näkyy ennestäänkin heikon talouden romahdus.

Seurakunnan talouden nykyinen heikko tila johtuu ennen kaikkea Karigasniemen kappelin rakentamisesta. Vanhan homevaurioisen kappelin tilalle valmistui uusi kappeli vuonna 2015. Seurakunnalla on tällä hetkellä akuutti kassakriisi, mutta samalla sillä on edessään pitkän ajan rahoitusongelma, jota se ei pysty yksin ratkaisemaan.

Utsjoen kirkkovaltuusto on laatinut kesäkuussa kirkkohallitukselle anomuksen erityiskohtelusta, jossa Utsjoen seurakunnan taloudellinen asema turvattaisiin kokonaiskirkon varoista kirkolliskokouksen päätöksen turvin. Lisäksi kirkkoherran viran hallinnollisia tehtäviä hoitava rovasti Jouko Lepistö on lähettänyt kirkkohallitukselle anomuksen kriisiavusta, jolla turvattaisiin palkanmaksu seurakunnassa loppuvuodeksi.

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli puoltaa Utsjoen seurakunnan anomuksia. Kirkkohallitus käsittelee asiaa lähiaikoina.

Utsjoen seurakunnan kirkkoherra Arto Seppänen jää eläkkeelle helmikuun alussa. Oulun tuomiokapituli totesi kokouksessaan eilen, että Utsjoen seurakunnan kirkkoherran virkaa ei julisteta tässä vaiheessa haettavaksi, koska seurakunnan kokonaistilannetta koskeva prosessi on kesken.

Utsjoen seurakunnan jäsenmäärä oli viime vuoden lopussa 945. Seurakunta on väkiluvultaan toiseksi pienin Oulun hiippakunnassa. Utsjoen kunnan pinta-ala on 5 372 neliökilometriä ja lähimmän naapuriseurakunnan Inarin keskukseen Ivaloon on matkaa noin 160 kilometriä. Seurakunta on koko kirkossa omaleimainen, koska se on ainoa saamelaisenemmistöinen seurakunta.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Kalareissu Utsjoella johti urkulahjoitukseen

Edellinen artikkeliJSN huolissaan nimettömien lähteiden käytöstä muslimiaiheisissa jutuissa
Seuraava artikkeliSuomen ortodoksinen kirkko lisää venäjänkielistä viestintää

Ei näytettäviä viestejä