Oikaisu: Pekka Heikkilä perustelee, miksi ei puoltanut Irja Askolan mainitsemista palkinnon nimessä

Kotimaa kertoi aiemmin Kirkon tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspalkinnon nimenmuutoksesta. Lehti kysyi, miksi osa kirkkohallituksen täysistunnon edustajista vastusti äänestyksessä esitystä, jonka mukaan palkinnon nimessä olisi mainittu emeritapiispa Irja Askola.

Kotimaa väitti, että Pekka Heikkilä kuului niiden täysistunnon jäsenten joukkoon, jotka eivät perustelleet äänestyspäätöstään. Heikkilä ei kuitenkaan voinut vastata Kotimaan kysymykseen ennen jutun julkaisua, koska päätoimittaja oli lähettänyt hänelle kaksi kertaa sähköpostin väärään osoitteeseen eivätkä viestit tavoittaneet Heikkilää.

Näin Pekka Heikkilä perustelee äänestyspäätöstään: ”Henkilökohtaisesti en haluasi nimetä ainuttakaan kirkon palkintoa kenenkään nimellä, vaan toivon, että ansioituneita vaikuttajia voidaan huomioida muulla tavoin. Irja Askola on tehnyt monilla tavoin merkittävää työtä, joka ansaitsee kiitoksen. Kun on kyse kirkon tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspalkinnosta, niin sen kohdalla on erityisen tarkasti huolehdittava, että se myös pysyy sellaisena nimeä myöden.”

Lue myös:

Miksi Irja Askolan nimi jätettiin pois palkinnosta? – Osa Kirkko­hallituksen täys­istunnon jäsenistä perustelee, toiset kieltäytyvät kommentoimasta

Kirkkoneuvos Pirjo Pihlaja: Tasa-arvo­palkinnon esittelyn salaamiselle ei ollut perustetta

Pääkirjoitus: Palkinto jäi vaille Irja Askolan nimeä ja kirkko hävisi

Edellinen artikkeliDosentti Niko Huttunen: Oikeutetussa sodassa on selvää rukoilla niiden puolesta, jotka toimivat oikein
Seuraava artikkeliLeiri­keskuksia valmiina – kirkko varautuu vastaan­ottamaan pakolaisia Ukrainasta

Ei näytettäviä viestejä