Luterilaiset piispat vastaavat kysymykseen pahoittelusta

Luterilaisten piispojen keskuudessa pahoitellaan piispa Irja Askolan käyttäytymistä, arkkipiispa Leo sanoi ortodoksisessa verkkolehti Simeon ja Hannan haastattelussa.


Kotimaa24

kysyi aiemmin arkkipiispalta, ketkä ovat pahoitelleet Askolan käymistä kutsuttuna Uspenskin katedraalin alttarissa.

– En rupea siitä kertomaan tarkemmin, joukossa on pappejakin ja heillä on tässä asiassa lähdesuoja, arkkipiispa Leo totesi.

”Mutta tiedän nyt kyllä, että luterilaisten piispojen keskuudessa pahoitellaan piispa Askolan käyttäytymistä. On selvää, etteivät he ota kantaa metropoliitta Ambrosiukseen, ja on aivan yhtä selvää, ettei minun tarvitse keskustella piispa Askolan kanssa. Mutta kuten sanottu, eivät luterilaiset piispat pidä tätä Askolan kannalta kovin ansiokkaana operaationa vaan päinvastoin”, hän lausui Simeon ja Hannalle.

Helsingin metropoliitta Ambrosius kutsui hiljattain luterilaisen piispan Irja Askolan käymään ortodoksisessa pappisvihkimyksessä Uspenskin katedraalin alttarissa.

Kotimaa24 kysyi sähköpostitse luterilaisen kirkon piispoilta perusteltua vastausta, ovatko he pahoitelleet tai pahoittelemassa arkkipiispa Leolle tai ortodoksisen kirkon edustajalle piispa Askolan käyttäytymistä. Piispoilta toivottiin myös halutessaan kommenttia siihen, mitä he ajattelevat tapahtuneesta luterilaisen ja ortodoksisen kirkon ekumenian kannalta.

Kotimaa24:n saamista vastauksista selviää, etteivät ainakaan virassa olevat piispat ole olleet asiassa aktiivisia. Eläkkeellä olevilta piispoilta kantoja ei sen sijaan tiedusteltu. Virkaansa hoitavien piispojen varovaisista vastauksista hahmottuu ennen kaikkea tahto pitää kirkkojen väliset ekumeeniset suhteet kunnossa.

– Kirkkojemme väliset ekumeeniset suhteet ovat hyvät ja monipuoliset. Meidän kirkkomme kannalta on ollut kyse ekumeenisen vieraanvaraisuuden vastaanottamisesta, enkä näe siinä meidän puoleltamme mitään sellaista, joka horjuttaisi kirkkojemme välisiä pitkiä suhteita, arkkipiispa Kari Mäkinen kommentoi.

Nähdään ortodoksisen kirkon sisäisenä asiana

Porvoon piispa Björn Vikström toteaa, ettei ole kuullut mistään pahoittelusta eikä hän näin ollen pysty kommentoimaan asiaa.

– Minusta tässä on kyse erilaisista käsityksistä ekumeniasta ortodoksisen kirkon sisällä, hän sanoo.

– En ole missään pahoitellut enkä aio pahoitella tapahtunutta. Asia näyttäytyy minusta ennen muuta ilmauksena ortodoksisen kirkon sisäisestä keskustelusta, enkä siksi näe, että tapahtuneella olisi luterilaisen ja ortodoksisen kirkon ekumeenisten suhteiden kannalta suurempaa merkitystä, Espoon piispa Tapio Luoma toteaa.

Mikkelin piispa Seppo Häkkinen sanoo myös, ettei ole keskustellut arkkipiispa Leon kanssa asiasta eikä ole aikeissa olla hänen sen tiimoilta yhteydessä.

– Suomen ortodoksisen kirkon kanssa on käyty teologisia keskusteluja vuodesta 1989 alkaen. Olen ollut edustamassa kirkkoamme viimeisissä vuosien 2010, 2012 ja 2014 neuvotteluissa. Neuvottelut ovat osoittaneet, kuinka luottamukselliset ja avoimet, toinen toisemme kunnioittamiseen perustuvat kirkkojemme välit ovat. Uskon ja toivon niiden säilyvän sellaisina myös tulevaisuudessa, Häkkinen sanoo.

Turun piispa Kaarlo Kalliala toteaa, että kysymys on kokonaan ortodoksisen kirkon sisäisestä asiasta, jota hän ei ole pitänyt asianmukaisena lähteä arvioimaan.

– En ole pahoitellut. Asian on ennen muuta ortodoksisen kirkon sisäinen asia enkä aio osallistua siitä käytävään keskusteluun, Lapuan piispa Simo Peura toteaa.

Lehtitietojen varassa

Oulun piispa Samuel Salmi ja Tampereen piispa Matti Repo vastaavat niin ikään Kotimaa24:lle, etteivät he osallistu keskusteluun.

– Kysymys on kokonaan ortodoksien oma asia, johon en ota kantaa, Samuel Salmi muotoilee.

– Olen ollut asiassa lehtitietojen varassa. En koe tarvetta osallistua tähän keskusteluun, toteaa myös piispa Jari Jolkkonen.

Viime viikonloppuna Jolkkonen oli Iisalmen piispantarkastuksen yhteydessä vierailulla ortodoksisessa kirkossa.

– Paikallinen ortodoksinen pappi pyysi minut solealle ja kuoro lauloi ”Monia armorikkaita vuosia”. Se tuntui hienolta ekumeeniselta eleeltä. Suutelin lukupöydälle asetettu ristiä, sillä se on ortodoksisessa kirkossa tapana ja siihen olen itsekin tottunut.

Solea on portaiden päällä kirkkosalin puolella oleva koroke. Se ei siis ole alttarissa.

– Itse olen yrittänyt noudattaa niin maallisissa kuin ekumeenisissa tilanteissa periaatetta, että kutsuja eli isäntä vastaa vieraista ja protokollasta. Näin tapahtui myös Iisalmessa, Jolkkonen toteaa.

Kuva: Matti Pirhonen

Lue myös

Arkkipiispa Leo: Askolan alttarivierailu oli synkretismiä

Paasto pilalla? – Ortodoksien alttarikohun taustat

Edellinen artikkeliMikä yhdistää ABC-huoltoasemia ja kirkkoa?
Seuraava artikkeliHelsingin vasemmisto: Loukata ei pidä, mutta asiaa oli

Ei näytettäviä viestejä