Kotimaa24 käy perusteellisesti läpi, mistä ortodoksisessa alttarikiistassa on kyse ja mitkä asiat vaikuttavat sen taustalla.
Jo pidempään ortodoksisen kirkon sisällä eläneet jännitteet pulpahtivat esiin viime sunnuntaisen pappisvihkimyksen jälkeen. Metropoliitta Ambrosius oli kutsunut Helsingin piispan Irja Askolan mukaan vihkimykseen ja samalla alttariin, joka on kaikkein pyhin paikka ortodoksisessa kirkossa.
Tämä herätti keskustelua ensin sosiaalisessa mediassa, minkä jälkeen asia nostettiin esiin Ortodoksi.net-sivuston nimettömässä uutisartikkelissa. ”Alttariin meni jumalanpalveluksen aikana nainen – vieläpä naispuolinen toisen kirkkokunnan, tiukasti ortodoksisesti katsottuna skismaattisen kirkon piispa – ja vieläpä ortodoksisen piispan pyynnöstä”, sivusto kirjoitti.
Piispa Ambrosius kertoi pian Kotimaa24:lle, että kutsui piispa Askolan alttariin ekumeenisen yhteyden rakentamiseksi ja jotta luterilainen piispa voisi tutustua ortodoksiseen tapaan toimittaa pappisvihkimys. Diakonien hän kertoi rukoilleen hengen johdatuksessa piispa Irja Askolan puolesta. Rukous on toinen keskustelua herättänyt asia.
Irja Askola ja metropoliitta Ambrosius ovat hyviä ystäviä ja he ovat jo ennen tätä tapahtumaa edistäneet näkyvästi ja rohkeasti luterilais-ortodoksisesta ekumeniaa yhteisellä hiippakuntien alueillaan. Vaikka tälle toiminnalle lienee ortodoksisessa kirkossa ja etenkin Helsingin hiippakunnassa varsin laaja hiljainen tuki, aivan kaikki eivät ole katsoneet sitä pelkästään positiivisesti.
Sunnuntainen pappisvihkimys ei ollut ensimmäinen kerta, kun Uspenskissa kuultiin rukous ”piispa Irjan” puolesta. Näin on tapahtunut ennenkin. Kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun Irja Askola oli alttarissa.
Kuuluisa Oulun kävely
Oman lisävärinsä tapaukseen tuo se, että arkkipiispa Leo on itse ollut vastaavanlaisen keskustelun kohteena vuonna 1986. Ortodoksisessa puheenparressa tapahtuma tunnetaan nimellä Oulun kävely.
Tuolloin Oulun silloinen metropoliitta Leo johdatti Oulun luterilaisen piispan Olavi Rimpiläisen kuninkaan ovista alttariin. Kyseessä oli vieläpä pääsiäisyön liturgia. Ortodoksisessa kirkossa onkin nyt pohdittu, mikä vaikutus Irja Askolan sukupuolella on siihen, kun nyt Uspenskin vihkimyksestä syntyi kohu.
– Sellainen olisi todella surullista, kansanedustaja, Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäsen Maria Guzenina kommentoi Kotimaa24:lle mahdollista sukupuolen vaikutusta.
Oulussa vuonna 1986 alttarissa oli muitakin luterilaisia pappeja piispa Rimpiläisen ohella.
Savon Sanomat
on kysynyt arkkipiispa Leon kommentit Oulun vuoden 1986 tapaukseen. Arkkipiispan mukaan luterilaisen piispan läsnäoloa alttarissa ei vain muistettu tuolloin ottaa huomioon.
– Siinä järjestäydyttiin ristisaattoon, joka lähtee alttarista. Asiasta ei sovittu etukäteen niin kuin viime viikonlopun tapauksesta oli sovittu, arkkipiispa sanoo Savon Sanomille.
Leo kertoo lehdelle, että hänen tietoonsa on nyt tullut muitakin tapauksia, joissa Ambrosius on kutsunut alttariin luterilaisen kirkon edustajia, myös piispoja. Tästä syystä ja muistakin nimeltä mainitsemattomista syistä asiaa nyt selvitetään.
Kotimaa24:lle on esitetty arveluja, että muut syyt saattaisivat liittyä esimerkiksi erään kirkkoherranvaalin ehdokasasetteluun. Toisaalta mitään yksittäisiä isoja asioita ei piispojan välillä ole, vaan kyse saattaa olla pienistä asioista vuosien varrella.
Savon Sanomissa Leo kertoo, että ennenkin arkkipiispa on käyttänyt esimiesasemaansa. Näin toimi arkkipiispa Paavali huomauttaessaan Leoa vuonna 1986 pääsiäisliturgian tapahtumista.
– Minulla on velvollisuus reagoida toisten ortodoksisten kirkkojen tähden, jotka seuraavat meidän elämäämme, Leo sanoo Savon Sanomille.
Arkkipiispa on aiemmin kertonut Kotimaa24:lle pitävänsä Uspenskin tapahtumia äärimmäisen vakavana ja että niillä on rikottu koko ortodoksista maailmaa vastaan.
Kotimaa24:n tietojen mukaan luterilaisen kirkon piispoista Matti Repo on aivan hiljattain ollut ortodoksisen kirkon alttarissa, kun Tampereen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra asetettiin virkaan. Palveluksessa metropoliitta Ambrosius kutsui Revon alttariin pidettyään saarnan.
Kun ekumeeninen patriarkka Bartolomeos oli Suomessa, hän kutsui alttariin Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtajan tervehdystä tuomaan. Ylipäänsä piispoilla on omassa hiippakunnissa valtuudet kutsua alttariin henkilöitä, jos asialle on hyvä ja oikea syy. Tosin alttariin kutsutut ovat tavanneet olla miehiä.
Piispa Irja Askola ei kulkenut Helsingissä alttariin ja takaisin kuninkaan ovista vaan pohjoisovesta.
Vaikutusvaltaiset näkyvät piispat
Ortodoksisen kirkon tapahtumat nostavat pinnalle arkkipiispa Leon ja metropoliitta Ambrosiuksen välit ja ajattelun. Kummatkin ovat hyvin näkyviä hahmoja paitsi kirkkojen piirissä mutta myös yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Ambrosiusta luonnehditaan älykkääksi ja erittäin taitavaksi verkostoitujaksi. Hän on nokkela ja reagoi nopeasti keskusteluissa. Leon toimintaa leimaa usein suurempi varovaisuus, mutta tarvittaessa hän kertoo kantansa hyvin suoraan. Kummatkin ovat omalla tavallaan vaikutusvaltaisia hahmoja.
Ambrosiuksen luonnehditaan ajattelevan asioita usein kaikkien kirkkojen yhteiskunnallisen näkyvyyden kannalta ja siltä kannalta, että kirkkojen kannattaa tehdä asioita yhdessä. Arkkipiispa Leo on katsannossaan hivenen tavanomaisempi tai maltillisempi, vaikka ekumenia on hänellekin tärkeää.
Kun Ambrosius on toiminut laajasti kansainvälisillä ekumeenisilla foorumeilla ja on eräänlainen kosmopoliitti, arkkipiispa Leo on eri tavoin kulttuurillinen hahmo. Hänelle suomalais-karjalainen perinne on hyvin merkittävää, mutta hänelläkin on kansainvälisiä yhteyksiä.
Kun luterilaisessa kirkossa puhutaan ortodoksisesta kirkosta, usein pohditaan, onko joku kallellaan Konstantinopoliin tai Moskovaan päin. Tämä jako ei kuitenkaan ole ortodoksisen kirkon sisällä merkittävä. Suomen ortodoksisen kirkon asemaan Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin yhteydessä ollaan laajalti hyvin tyytyväisiä. Sekä Ambrosius että Leo haluavat pitää hyviä suhteita molempiin suuntiin.
Kirkko-opillista tai kirkko-oikeuteen liittyvää selkeää eroa Leon ja Ambrosiuksen välille on hankala piirtää – tämä jo siitäkin syystä, että ortodoksinen oppi ja kanonit piirtävät rajat.
Tuskin tulossa isoja seurauksia
Mitkä ovat Ambrosiuksen ja arkkipiispa Leon välit ja kemiat? Onko kyse luottamuspulasta vai persoonakohtaisista eroista? Miksi alttarikohua on käsitelty julkisuuden kautta eikä ainakaan sen ensi vaiheissa henkilökohtaisia yhteyksiä ole ollut?
Ortodoksisessa kirkossa on tällä hetkellä niitä, jotka ovat tyytymättömiä siihen, ettei asioita hoidettu kahden kesken kaikessa hiljaisuudessa. Piispojen toivotaankin puhuvan asiasta keskenään.
Yleinen oletus on, että metropoliitta Ambrosiukselle ei koidu mainittavia suoria seurauksia piispa Askolan kutsumisesta alttarille tai siitä, että diakonit rukoilivat piispan puolesta. Ensinnäkin ortodoksipiispat ovat hyvin itsenäisiä omassa hiippakunnassaan. Esimies-alais-suhteesta ei piispojen välillä käytännössä voida puhua. Jos tai kun tapausta käsitellään, todennäköisesti sitä pohditaan piispainkokouksessa.
Jos Ambrosiukselle tulisi toisista kirkoista nuhteita, ne luultavimmin tulisivat Konstantinopolin suunnasta. Toisaalta tämä olisi outoa, sillä metropoliitta Ambrosius ja piispa Askola kävivät juuri hiljattain jopa kirkkohistorialliseksi luonnehditulla vierailulla patriarkka Bartolomeoksen luona. Irja Askola istui lounaalla kunniapaikalla patriarkka Bartolomeoksen vieressä ja ilmapiiri oli hyvin lämmin.
Jos Suomen ortodoksisen kirkon piispa, tässä tapauksessa Ambrosius, haluttaisiin erottaa, se vaatisi tiettävästi peräti 12 hengen piispainkokouksen päätöksen. Näin ollen Suomen ortodoksinen kirkko yksinään ei pystyisi edes teoreettisesti päätöstä tekemään. Erottamiseen tosin ei taida uskoa kukaan. Tapauksen selvittämiseen eittämättä vaikuttaa myös se, kuten aiemmin on kerrottu, että arkkipiispa Leon läsnä ollessa on myös ollut luterilaisia pappeja alttarissa (Oulun kävely). Joka tapauksessa piispojen välien ei ennusteta tapahtumaketjun vuoksi ainakaan paranevan.
Piispamme-muotoa ei käytetty
Tiedotteessaan arkkipiispa Leo kertoi, että Uspenskin katedraalissa on luettu ”piispa Irjan” ja ”piispamme Irjan” puolesta ekteniaa eli vuororukousta ja että tämä on vastoin ortodoksisen kirkon liturgista järjestystä. Metropoliitta Ambrosius on aiemmin kertonut Kotimaa24:lle, ettei ollut antanut ohjeistusta rukouksesta. Rukouksia lukemassa ollut diakoni Heikki Kaski vahvistaa Ambrosiuksen sanat: ohjeita ei ollut, vaan kyseessä oli kokeneiden diakoneiden kohteliaisuusele.
Kaski kertoo olevansa myös aivan varma, ettei rukouksessa käytetty muotoa ”piispamme Irja”. Muotoa käytetään vain ortodoksisen kirkon omista piispoista.
– Kun sanon piispa Irja, totta kai tarkoitan luterilaista kontekstia. Pidän Irja Askolaa luterilaisen kirkon kannalta piispana. Meidän virkakäsitys on toinen kuin luterilaisella kirkolla, mutta haluan olla kohtelias, Kaski sanoo.
Ylipäänsä Kaski painottaa, että on koetettava rakentaa yhteyttä eikä repiä.
Askola pidetty ortodoksien keskuudessa
Miten tavalliset ortodoksisen kirkon jäsenet, seurakuntalaiset ovat reagoineet syntyneeseen kohuun? Yleinen arvio on, että enemmistön reaktio on kohtuullisen rauhallinen. Suurena kirkkopoliittisena selkkauksena tapahtumaa ei nähdä. Asia ei suuremmin jaa väkeä, välttämättä siitä ei kovin paljon seurakunnissa puhutakaan. Hivenen epävarmaa ilmapiiriä tapaus on omiaan luomaan, kuten myös tyytymättömyyttä piispojen toimintaa kohtaan.
Julkista myrskyä, vaikka sen arvioidaankin olevan myrsky vesilasissa, ei varsinkaan meneillään olevan suuren paaston aikana pidetä myöskään tervetulleena. Pääsiäispaasto kutsuisi keskittymään muihin asioihin.
Etenkin sosiaalisen median puolella keskustelu on käynyt voimakkaana. On arvioita, että sitä olisi nostattanut pieni konservatiivinen tai jopa fundamentalististyyppiseksi luonnehdittu virtaus kirkon sisällä. Tällainen suuntaus imee vaikutteita konservatiivisista kreikkalaisista ja venäläisistä luostareista.
Ortodoksisessa kirkossa ylipäänsä ei ole isoja kuppikuntajakoja tai ainakaan seurakuntalaiset eivät halua tällaisiin identifioitua. Kirkko on monikerroksinen.
Irja Askolan kerrotaan olevan pidetty henkilö ortodoksisessa kirkossa. Hänen joutumistaan ikävään välikäteen pidetään harmillisena ja moni tuntee häntä kohtaan empatiaa.
Edellä olevassa on hyödynnetty keskusteluja useiden ortodoksisuutta tuntevien ihmisten kanssa. Heikki Kaski on kommentoinut vain Uspenskin katedraalin piispa Irja -rukousta..
Tutkija: Alttarissa käyntiä ei sukupuolitettu
Kotimaa24 kysyi tapaukseen kantaa myös Itä-Suomen yliopistosta. Ortodoksisen teologian yliopistotutkija Pekka Metso hoitaa tällä hetkellä myös käytännöllisen teologian professuuria.
Periaatteellinen linjaus on Metson mukaan se, että ortodoksisessa alttarissa käydään vain asian vuoksi. Sinne mennään tiettyä tehtävää ja niihin liittyviä toimia varten. Ensisijaisesti käynti rajautuu liturgisiin tehtäviin jumalanpalveluksen yhteydessä.
Viidennen-kuudennen ekumeenisen synodin (v. 692) 70. säännön mukaan alttariin pääsy kielletään muilta kuin papistoon kuuluvilta. 300-luvun puolivälissä pidetyn Laodikean paikallissynodin 19. säännössä todetaan, että vain papit saavat astua alttariin ja osallistua siellä ehtoolliseen. Laodikean säännöissä sanotaan myös kanonissa 44, että ”naisten ei pidä mennä alttariin”.
Käytännössä alttaritilaan on luvallista mennä myös niiden, jotka osallistuvat eri tehtävissä jumalanpalveluksissa avustamiseen sekä niiden, jotka järjestelevät alttaria ennen ja jälkeen palveluksen.
– Näihin ryhmiin kuuluu myös naisia, sillä joissain pyhäköissä isännöitsijänä on nainen ja joissain nunnaluostareissa, kuten Lintulassa, sisaristo huolehtii myös alttarissa papin avustamisesta jumalanpalveluksen aikana, Metso toteaa.
Metson mielestä alttarissa käyntiä ei ole mitenkään erityisesti sukupuolitettu, vaikka vanhat kanonit puhuvat papistosta.
– Vallalla oleva käytäntö on kuitenkin se, että alttarissa käydään vain siihen liittyviin tehtäviin pohjautuen. Käytännöstä katsoen ei ole kummallisuus, jos joku viedään käymään siellä, vaikka siihen ei liittyisi mitään toimitukseen liittyvää rooliakaan, Metso selvittää.
Uspenski ei ole vain Ambrosiuksen kirkko
Metropoliitta Ambrosius perusteli Irja Askolan kutsumista alttarille ekumenialla ja tutustumisella pappisvihkimykseen. Metso ymmärtää Ambrosiuksen ajattelutapaa mutta myös seurakuntalaisia, jotka ovat mahdollisesti seuranneet tapahtumia hämmentynein mielin.
– Periaatteessa pappisvihkimys olisi tapahtunut ilman Askolan läsnäoloakin. Ymmärrän, että Askolan kutsu selittyy ekumeenisella itsensä tunnetuksi tekemisellä ja opettamisella. Jos se olisi muusta syystä tapahtunut, perustelu olisi heikommalla pohjalla, Metso toteaa.
Toisaalta Metso sanoo, että liturgia on ortodoksisen eukaristisen yhteisön päätapahtuma ja alttari on pyhin paikka.
– Millä tavalla ekumeeninen vieraanvaraisuus suhtautuu toimituksen merkitykseen paikallisen seurakuntayhteisön ydintapahtumana, jossa alttari on erotettu alue, johon seurakuntalaisetkaan eivät pääse? Joku voi kokea, että ekumenisesta asemasta johtuen joku on ohituskaistalla ja saa kohtelun, joka ortodoksisen oman yhteisön sisällä ei olisi mahdollista.
– Uspenski ei ole vain Ambrosiuksen kirkko vaan kaikkien ortodoksien oma kirkko. Siinä ikään kuin perhepiirissä piispan täytyy ymmärtää, että ihmisillä on ihan oikeutettu kokemus ilmaista tuntemuksensa, Metso pyörittelee.
Siihen, miksi diakonit rukoilivat piispa Irjan puolesta, Metso toteaa, että he saattoivat rukoilla vanhasta muistista, jos näin on Uspenskissa aiemminkin tehty. Metson mukaan nimenomaan vuororukouksissa voidaan rukoilla hyvin monenlaisten asioiden puolesta.
Ekumenia Suomessa elinehto
Metropoliitta Ambrosiuksen ja arkkipiispa Leon välisiä mahdollisia jännitteitä Pekka Metso ei osaa arvioida.
– Toki työnjaollisista syistä johtuen Ambrosius on ollut arkkipiispaa aktiivisemmin eri ekumeenisissa yhteyksissä ja osoittanut sillä kentällä toimiessaan ekumeenisen avoimuuden henkeä. Hän on leimautunut ekumeenikoksi ja liberaaliksi. Tietty porukka kirkossa, jolla syystä tai toisesta on vaikkapa antipatioita Ambrosiuksen linjoihin, ovat tästä nyt riemastuneena ärhentelemässä, Metso sanoo viittaamatta ärhentelijöillä kuitenkaan arkkipiispa Leoon.
Metso kertoo myös, että metropoliitta Ambrosius on esittänyt arkkipiispa Kari Mäkisen juhlakirjassa interkommuuniota eli mahdollisuutta käydä yhteisellä ehtoollisella aviopuolisoille, joista toinen on luterilainen ja toinen ortodoksi.
– Yleisortodoksisesti tämä on aika voimakas avaus.
Metson mukaan ortodokseissa on ekumeniamyönteisiä mutta myös -kielteisiä seurakuntalaisia.
– Suomessa ekumeeninen kanssakäyminen on elinehto. Ambrosiuksen haastatteluissaan pelkäämälle ghettoutumiselle ei ole kuitenkaan perusteita. Kun hän nosti tämän ghettoutumisasian esiin, en toisaalta osaa nähdä kauhean rajua ghettoutumista, jos Askola olisi jäänyt pois alttarista. Jos hän olisi ollut läsnä jumalanpalveluksessa seurakuntalaisten joukossa, jo se edesauttaisi ekumeenista ymmärtämystä. Alttari ei ole mikään tavanomainen paikka tai avoimuuden mittari.
Kuohunta ilman oppiriitaa
Pekka Metso ei usko, että Ambrosius saisi toimistaan sanktioita. Asiasta varmasti puhutaan piispainkokouksessa ja metropoliitta Ambrosius ja patriarkka saattavat keskustella asiasta kahden kesken.
– Ymmärrän tämän kuohunnan, mutta täytyy kuitenkin suhteuttaa, ettei kyse ole mistään oppiriidasta. Ei tässä nyt olla piispaa erottamassa.
Metso viittaa myös arkkipiispa Leon Oulun metropoliitta-aikaan ja vuoden 1986 pääsiäisyön liturgiaan, jossa luterilainen piispa Rimpiläinen pistäytyi alttarissa.
– Tämä ekumeeninen ele herätti ortodoksien keskuudessa pahennusta. Tapahtuneesta ei kuitenkaan koitunut Leolle mitään virallisia seurauksia. Ei siis ole tarkkaa tietoa, miten piispakollegat Paavali ja Johannes Leoa nuhtelivat epävirallisesti, joten asiasta ei ole mahdollista sanoa tuon tarkemmin. Dokumentaatio muun muassa kirkollisissa lehdissä oli ohutta.
Metson mukaan vuoden 1986 tapahtumaa ei kuitenkaan sivuutettu kevyesti.
– Nyt Ambrosius teki samoin kuin silloinen metropoliitta Leo itse teki. Mutta voi olla, jos Uspenskissa olisi ollut miespiispa kuten Kari Mäkinen tai Matti Repo vastaavassa tilanteessa Askolan sijaan, reaktiot olisivat olleet erilaisia, Metso pohtii.
Saattaa nousta uutisotsikoihin muuallakin
Pekka Metso pitää myös mahdollisena, että asia nousee kansainvälisesti ortodoksisessa maailmassa uutiseksi.
– Luulen, että varmaan tästä pikkulinnut laulavat Venäjän ja Kreikankin suuntaan. Nykyisenä aikana asiat liikkuvat. Venäjällä on aiemminkin tartuttu Suomen kirkon juttuihin herkällä korvalla. Tuskin tätä ymmärtäväisellä silmällä katsotaan.
Ylipäänsä Pekka Metso toteaa, että Suomen kirkon autonominen asema Konstantinopolin ekumeenisessa patriarkaatissa on yhteiskirkollisesti tunnustettu. Hänen mukaansa arkkipiispa Leolla ja metropoliitta Ambrosiuksella ei ole suuria eroja siihen, miten he suhtautuvat ortodoksisen kirkon kansainväliseen asemaan.
– He ovat molemmat linjassa kanonisen aseman nykytilanteessa eli että ortodoksinen kirkko on autonominen kirkko Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin yhteydessä. Samalla he haluavat pitää hyvät yhteydet Moskovan patriarkaattiin. Se on ollut arkkipiispa Leolla yksi keskeinen linja arkkipiispakautenaan, mutta siitä ei pidä tulkita mitään, joka liittyisi Suomen kirkon kanonisen aseman muuttumiseen ja suhteeseen Konstantinopoliin.
Etenkin sosiaalisessa mediassa olleet kommentit osoittavat Pekka Metson mukaan, että ortodoksisessa kirkossa ekumeeninen henki ei ole vielä oikein raja-aitoja madaltava. Kärjekkäät kommentit saattavat myös rakentaa vastakkainasettelua ortodoksien ja luterilaisten välille.
Uspenskin katedraali. Kuva: Minerva Seppälä
9.3. kello 10.48 artikkeliin lisätty tieto, ettei Askola mennyt Uspenskissa alttariin kuninkaan ovista vaan pohjoisovesta.
9.3. kello 13.04 lisätty tieto Laodikean kanonista, jonka mukaan naisten ei pidä mennä alttariin. (Tätä oikaisua pyysi Helsingin ortodoksisen seurakunnan eläkkeellä oleva kirkkoherra Veikko Purmonen.)