Leif Nummela Kansanlähetyspäivillä: ”Kirkko voi tunnustaa harhautuneensa”

Kansanlähetyspäivillä Ryttylässä Uusi Tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela otti lauantaiaamun raamattutunnillaan kantaa arkkipiispa Tapio Luoman sanomisiin. Nyt 5.–7.7. pidettävien Kansanlähetyspäivien teemana on ”Raamattu rakkaaksi”. Nummela korostikin puheessaan Raamatun arvovaltaa.

Arkkipiispa kommentoi 28.6. Iltalehdessä kansanedustaja Päivi Räsäsen hänelle osoittamaa avointa kirjettä. Siinä Räsänen ilmaisi huolensa kirkon osallistumisesta Helsinki Pride -tapahtumaan ja piti sitä raamatunvastaisena.

”Siinä, millä tavalla tulkitsemme (Räsäsen kanssa)Raamattua, on kuitenkin ymmärtääkseni eroja. Itse haluaisin korostaa sitä, että Raamattu on kristityn ja kirkon välttämätön peruskirja. Raamattu ei kuitenkaan ole herra. Sen sijaan Raamattu kertoo Jeesuksesta, joka on herra”, Luoma kommentoi Iltalehdelle.

Leif Nummela on arkkipiispan kanssa eri mieltä.

– Raamattu todellakin on Herra seurakunnassa, Leif Nummela vakuutti.

Nummela korosti, ettei kristityillä ole muuta lähdettä, josta he kuulisivat Jumalan ääntä. Ihmisen omat tai kirkolliskokouksen, piispainkokouksen tai kirkkohallituksen linjaukset eivät saa Nummelan mukaan nousta käytännössä Raamatun yläpuolelle.

– Silloin ei voi olla varma siitä, että kulkee Jumalan tahdossa.

Nummela muistutti raamattutunnillaan, että Raamatun opetusten hylkääminen on samaa kuin hylkäisi Jumalan. Hän muistutti kuitenkin lopuksi, että yksittäinen ihminen, herätysliike ja kirkko voivat kuitenkin aina palata Jumalan luo ja tunnustaa harhautuneensa.

– Jumala ottaa aina takaisin, Nummela lupasi.

Kansanlähetyspäivät ovat Suomen Evankelis-luterilaisen Kansanlähetyksen vuotuinen kesäjuhla.

Kuva: Freija Özcan. Leif Nummela pitämässä raamattutuntia Kansanlähetyspäivillä.

Lue myös:

Kommentti: Päivi Räsänen liittyi kirjelmöijien joukkoon – tällaisia avoimia kirjeitä on lähetetty arkkipiispalle

”Kyse ei ole kannanotosta avioliittolakiin” – Arkkipiispa vastaa Päivi Räsäselle

Suomen evankelis-luterilainen kirkko virallisesti Helsinki Priden tukijaksi – ”Kirkko haluaa elää kaikkien lähimmäistemme rinnalla”

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliHerättäjäjuhlat alkoivat Nivalassa – Alkuseuroissa etsittiin yhteistä identiteettiä
Seuraava artikkeliMysteerikuva: Papistoa pihalla? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu

Ei näytettäviä viestejä