Lapuan piispan­vaalista pudonneen Jouko Ala-Prinkkilän mielestä hänen sillan­rakentajan rooliaan ei ymmärretty

Lapuan hiippakunnan piispanvaalin ensimmäisessä äänestyksessä Kauhajoen seurakunnan kirkkoherra Jouko Ala-Prinkkilä sai alustavan tuloksen mukaan 120 ääntä. Häntä ei nähdä vaalin toisella kierroksella, jolle jatkavat kaksi eniten ääniä saanutta ehdokasta, Terhi Kaira ja Matti Salomäki. Lue ensimmäisen kierroksen vaalituloksesta lisää täältä.

Ala-Prinkkilä sanoo, että hänelle jäi myönteinen mielikuva vaalista kaikkine siihen kuuluvine esiintymisineen ja tilaisuuksineen.

– Etukäteen oli tiedossa, että toiselle kierrokselle on vaikea päästä. Varmaan tulokseen vaikutti se, että olen jo 60-vuotias, olen pienestä rovastikunnasta, ja mediassa on syntynyt osin virheellinen profiili minusta liberaalina. Moni liberaaliksi itsensä mieltävä halusi varmaan äänestää mieluummin naista.

Ala-Prinkkilä on kertonut julkisuuteen muutaman vuoden takaisesta työuupumuksestaan. Hänen mukaansa sitä on käytetty heittämään epäily hänen ehdokkuutensa ja jaksamisensa päälle.

Ala-Prinkkilää harmittaa median taipumus kaksinapaisuuteen ja ehdokkaiden lokerointiin. Hän kokee, että ei tullut ymmärretyksi kolmannen vaihtoehdon eli sillanrakentajan roolinsa kanssa.

– Piispa joutuu välttämättä sovittelemaan erilaisten näkemysten välillä, joten yksi kysymys samaa sukupuolta olevien avioliitosta ei yksin kerro kyvystä toimia piispana. Väkisinkin sillanrakentajana joutuu laittamaan omat näkemyksensä taka-alalle, jotta löydetään yhdessä hyväksytty näkemys.

Ala-Prinkkilä ei aio testamentata ääniään, vaan luottaa äänestäjiensä harkintaan toisella kierroksella.

– Minulla oli aluksi pieni ja innostunut tukiryhmä. Uusia tukijoita tuli koko ajan lisää.

Ala-Prinkkilä haluaa kiinnittää huomiota piispanvaalin järjestelmään. Vaalissa äänestetään rovastikunnittain. Ala-Prinkkilän mukaan vaalin rakenne saa äänestäjät helposti antamaan tukensa oman kulmakuntansa ehdokkaalle, jolloin pienten rovastikuntien ehdokkaat kärsivät.

Ala-Prinkkilä on ollut Kauhajoen rovastikunnan lääninrovasti. Vuodenvaihteessa rovastikunta lakkautetaan ja seurakunnat siirtyvät kahteen eri rovastikuntaan.

Lue myös:

Terhi Kaira ja Matti Salomäki jatkoon Lapuan hiippa­kunnan piispan­vaalissa

Terhi Kaira lähtee Lapuan piispan­vaalin toiselle kierrokselle paalu­paikalta – ”Tulos oli parempi kuin odotin”

Matti Salomäki piispan­vaalin toisesta kierroksesta: ”Eroa ei tule monia tai ainakaan monia kymmeniä ääniä”

Kolmanneksi piispan­vaalissa jäänyt Jukka Jämsén on hyvillä mielin: ”Sain pitää esillä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä”

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Lapuan piispanvaalista pudonneen Jouko Ala-Prinkkilän mielestä hänen sillanrakentajan rooliaan ei ymmärretty

Edellinen artikkeliMatti Salomäki piispan­vaalin toisesta kierroksesta: ”Eroa ei tule monia tai ainakaan monia kymmeniä ääniä”
Seuraava artikkeliOulun piispa vihkii papin Lapuan hiippa­kuntaan – mistä on kyse?

Ei näytettäviä viestejä