Kommentti: Piispa Peura varjelee mielen­rauhaansa pysymällä poissa somesta – kenellä on siihen oikeus nyky­päivän työ­elämässä?

Kuva: Olli Seppälä

En ole somessa, koska näin minun on paljon helpompi säilyttää mielentyyneyteni, sanoi Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura keskiviikkona Radio Dein ja Kotimaan Piispan kyselytunnilla.

Peura kertoi, että sosiaalinen media ei ole hänelle luonteva foorumi käydä keskusteluja. Piispan mukaan hänen avustajansa kyllä seuraavat somea ja välittävät sinne myös Peuran "aforismityyppisiä ajatuksia".

Peura kertoi myös, että hänen puhelinnumeronsa ei ole ollut missään vaiheessa 16 piispavuoden aikana julkinen. Tässä hän ei ole piispojen joukossa poikkeus.

"Se antaa tiettyä levollisuutta ja rauhallisuutta työn tekemiseen", Peura perusteli. Sellaista palautetta hän ei ole saanut, ettei olisi ollut ihmisten tavoitettavissa.

***

Nämä haastattelukokonaisuudessa sinänsä ehkä sivujuonteet jäivät mietityttämään minua kovasti. Ihmiset ovat työssään yhä uupuneempia, väsyneempiä ja loppuun palaneempia, lähes alalla kuin alalla.

Viime viikolla ilmestyneessä Kotimaa Pro -liitteessä kerrottiin, että joka neljäs suomalainen kärsii vuosittain jonkinlaisesta työuupumuksesta. Mielenterveyshäiriöiden perusteella sairauspäivärahaa saavien määrä on lähes kaksinkertaistunut kolmessa vuodessa, ja samalla aikavälillä mielenterveyssyistä myönnettyjen eläkkeiden määrä on lisääntynyt 25 prosenttia.

Hoitoalalla työskentelevien uupumuksesta ja halusta vaihtaa alaa on puhuttu pitkään. Työtä ei enää pysty tekemään siten kuin omatunto, työetiikka ja ammatillinen itsekunnioitus vaatisivat, koska yhä lyhyemmässä ajassa pitää tehdä yhä enemmän. Palkassa tämä ei silti näy, ja julkisuudessa nostetaan tikunnokkaan mahdottoman edessä olleita vanhuspalvelujen työntekijöitä.

Opettajien ammattijärjestön OAJ:n tällä viikolla julkistetussa kyselyssä 57 prosenttia opettajista oli harkinnut uranvaihtoa tämän vuoden aikana. Syitä ovat muun muassa työn muutos ja kuormittavuus. Koronasäätö on katkaissut monelta kamelin selän, ollut se viimeinen niitti.

Myös media-alalla moni kokee syvää kuormittuneisuutta, kun toimitusten väki vähenee, mutta kanavat, joihin juttuja tehdään, lisääntyvät. Asioita pitäisi seurata 24/7, ja kiire on kova. Sosiaalinen media on osa työtä, ja jutuista mahdollisesti syntyvät kohut ja riidat seuraavat helposti työajan ulkopuolelle.

Vaikka somessa on myös huikeaa vertaistukea ja hyvää keskustelua, siitä on monin paikoin tullut algoritmihirviö, joka yllyttää ihmisiä toisiaan vastaan. Kaikilla aloilla on nykyään mahdollista joutua keskelle somekohua ja syyttelyä. Kuka tahansa voi tulkita kenen tahansa sanomisia tai tekemisiä miten tahansa ja saada asialleen laajaa julkisuutta. Lynkkausmentaliteetti on armoton, eivätkä tapahtumien taustat – ne inhimilliset tekijät – siinä kohtaa kiinnosta ketään.

***

Kaikkea tätä vasten peilattuna ensimmäinen spontaani reaktioni piispa Peuran sanoihin oli: Miten elitististä ja epäreilua! Miksi kirkon johtajalla on mahdollisuus edelleen vaalia tässä asiassa omaa mielentyyneyttään ja sielunrauhaansa, kun valtaosa seurakuntalaisista ja työntekijöistä painii jatkuvan tavoitettavuuden kurimuksessa?

Heti seuraavaksi mieleen kuitenkin nousee piispaa – ja itse asiassa meitä kaikkia – puolustava kysymys: näyttääkö piispa taantumuksellisuudessaan sittenkin väkevää ja valovoimaista esimerkkiä?

Mitä me lopulta hyödymme siitä, jos uhraamme työkykymme ja mielenterveytemme jatkuvasti tavoitettavissa olemisen alttarille ja seuraamme näennäisesti tauotta uutismaailmaa ja somekeskusteluja? Kuinka syvällisesti pystymme enää perehtymään mihinkään tällaisessa ilmapiirissä tai kohtaamaan toisen ihmisen?

Missä työtehtävissä on oikeasti kohtuullista vaatia välitöntä vastaamista puhelimeen, sähköposteihin, viestisovellusten viesteihin tai somehuuteluun – vai onko missään? Mihin ihmisen pitää nykyään suostua työelämässä tai yksityisesti?

***

Arvostan valtavasti kirkon verkkotyötä. Kirkon on oltava siellä, missä ihmiset ovat – myös somessa ja muualla nettikeskustelujen uumenissa. Samoin kunnioitan sydämestäni kaikkien alojen ihmisiä, jotka jaksavat keskustella rakentavasti somessa ja jakaa faktoihin ja asiantuntemukseen perustuvia ajatuksiaan.

Piispa Mari Leppänen on erittäin osaava ja aktiivinen mediassa, myös somessa. Hän on kertonut varmistavansa jaksamisensa vetäytymällä säännöllisesti hiljaisuuteen. Kuulostaa viisaalta!

Lopulta tekee silti mieleni sanoa myös: kiitos, piispa Peura, rohkeasta herättelystä! Työelämä ja some ovat tulleet hulluiksi, mutta pomot voivat esikuvallaan näyttää, että siihen ei tarvitse kyselemättä suostua.

Tästä on tietysti vielä matkaa siihen, että tavallinen työntekijä kokisi voivansa vetää terveet rajat itsensä suojaksi. Mutta jostain on aloitettava. Kuka meidän mielenrauhaamme ja mielenterveyttämme suojelee, jos emme tee sitä rohkeasti itse?

Lue myös:

Piispoilta sosiaalisen median ohjeet kirkon työntekijöille – "Eettiset velvoitteet koskevat työaikaa ja vapaa-aikaa"

Piispojen someohje saa kentältä kiitosta ja risuja – "Työn­tekijöitä ei saa pyytää vaikenemaan ongelmista julkis­oikeudellisessa yhteisössä"

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.