Kommentti: Antti Tuisku halusi pitää etäkeikkansa kirkossa, ja taas saimme yllättyä

Kun poptähti Antti Tuisku julkaisi helmikuussa viimeisimmän levynsä, kaikki yllättyivät. Kappaleiden sanoissa oli huomattavan paljon kristillistä symboliikkaa. Jotkut olivat sitä mieltä, että levy pilkkasi Jumalaa. Toiset kokivat päinvastoin: kyseessä oli jonkin suuremman etsiminen ja kaipuu.

Minä kirjoitin, että levy pohtii hengellisyyttä niin yhteisön kuin yksilön näkökulmasta.

Ilmassa oli myös pelkoja siitä, että Antti Tuisku kristillistetään tai että kirkko yrittää omia hänet. Piispa Teemu Laajasalon hiljainen rukous kuulemma oli, että Tuiskua ei yritettäisi tunkea muottiin. Mediatuottaja ja pappi Jan Ahonen pelkäsi blogissaan, että Tuiskusta tehdään Kirkkopäivien tähtiesiintyjä arkkipiispan rinnalle.

Minä naureskelin, että ei pelkoa, ei kirkolla ole Tuiskuun rahaa.

***

Taas jouduimme yllättymään, tai ainakin minä jouduin. Ei kulunut kuin muutama kuukausi, ja Antti Tuisku tuli esiintymään kirkkoon, ihan ilman kirkon rahaa.

Viime lauantaina Tuisku teki ensimmäisen keikkansa pariin vuoteen. Se oli etäkeikka, sillä koronakevät pani myös artistien elämän uusiksi ja Tuiskun elokuuksi suunnitellut stadionkeikat siirtyivät vuodella. Verkossa suoratoistona lähetetyn keikan kuvauspaikkaa ei kerrottu etukäteen. Lauantai-iltana kävi ilmi, että paikka oli Johanneksenkirkko Helsingissä.

Kirkko ei Tuiskua kosiskellut. Hän halusi kirkkoon itse. Ja pyysi Teemu Laajasalon mukaansa keskustelemaan levyn teemoista.

Teollaan Tuisku tuli antaneeksi luvan: kyllä, levystä selvästikin saa tehdä kristillisiä tulkintoja.

***

Millainen ilta sitten oli? Se alkoi niin, että kuvissa oli yksin Teemu Laajasalo, joka toivotti Antti Tuiskun tervetulleeksi kirkkoon.

Ja niin Tuisku kulki Johanneksenkirkon käytävää laulaen levyn avauskappaletta Kerran vuodes kirkkoon. Myöhemmin artisti kertoi, että käy kyllä kirkossa vähän useammin kuin kerran vuodessa ja että Johanneksenkirkko on ollut hänen kotikirkkonsa.

Tuisku esitti levynsä 11 kappaletta kronologisessa järjestyksessä. Kokonaisuuden päälle ylimääräisinä numeroina kuultiin ainoastaan Vain elämää -versiointi Lauri Tähkän
Minun Suomeni -biisistä sekä Tuiskun vanha Hyökyaalto-hitti. Lisäksi Tuisku keskusteli Laajasalon kanssa kolmeen otteeseen.

Vaikka olen kuunnellut levyä paljon, monet sanoitukset saivat uusia sävyjä kirkkoympäristöstä ja Tuiskun taustalla kuvissa näkyneestä alttarirististä.

Valittu kansa -kappaleen säkeen ”eikä sun tarvitse huolestuu, ihmiset korkeintaan loukkaantuu” kuulin uusin korvin niin, että ihmiset loukkaantuvat, mutta Jumala ei.

Levyn leppeimmässä lattari-ilottelussa, bileillasta kertovassa Bailantaissa lauletaan: ”Meidän seurakuntaan kaikki kuuluu. Meil on täällä aina bailantai.” Voisiko se olla niin, että kaikki saisivat kuulua kristilliseen seurakuntaan? huomasin kysyväni. Ja että kaikki voisivat viihtyä?

***

Entäpä keskustelut sitten? Ensimmäinen osio meni vähän vakuutteluksi siitä, että Tuiskun aikeet ovat hyvät eikä hän halua loukata ketään. Poppari kertasi levynsä taustat: oman etsijänsielunsa sekä omat ja lähipiirin kokemukset instituutioiden ja karismaattisten hahmojen huonoistakin vaikutuksista.

Keskusteluissa ei ollut mitään tajunnanräjäyttävää, mutta Laajasalo esitti kyllä suoriakin kysymyksiä.

Pitääkö ihmiselle aina antaa uusi mahdollisuus? (”Olennaisinta on, antaako ihminen itse itselleen uuden mahdollisuuden”, Tuisku vastasi.) Rukoiletko? (”Laitan valveen ja unen rajamailla kädet ristiin, käyn läpi päivän tapahtumat ja kiitän. En osaa sanoa, kenelle, mutta yläkertaan.”) Mitä haluaisit, että Jumala sanoisi taivaan portilla Antti Tapani Tuiskulle? (”Että ihan hyvin sie pärjäsit. Se ihan hyvä riittää.”)

Laajasalo kertoi, että hänen lempikappaleensa levyltä on Pyhä kosketus. Hän liitti sen Laulujen laulun ja morsiusmystiikan ketjuun sanoitukseksi, jossa on vaikea erottaa, puhutaanko ihmisestä vai Jumalasta.

– Tässä ympäristössä se olisi suoraan ylistysmusaa, Laajasalo sanoi.

Illan paras anti oli se, kuinka kotonaan Antti Tuisku oli. Poikkeuksellisesta ympäristöstä huolimatta hän veti keikkansa normaalisti, kappaleensa kaikkine merkityksineen.

Kunpa jokainen saisi olla kirkossa noin.

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Lue myös:

Antti Tuisku pitää nettikeikan, mukana keskusteluja piispa Laajasalon kanssa

Levyarvio: Yökerhoissakin soi nyt Jumalan kaipuu, ja siitä saa kiittää Antti Tuiskua

Kommentti: Antti Tuiskun uuden videon väitetään pilkkaavan Jumalaa, vaikka tärkeintä siinä on Jeesus

Edellinen artikkeliKirkkoherra Heikki Arikka lähtee mukaan Turun piispanvaaliin
Seuraava artikkeliKuopioon hiippakuntaan neljä uutta rovastia

Ei näytettäviä viestejä