Kommentti: Antti Tuiskun uuden videon väitetään pilkkaavan Jumalaa, vaikka tärkeintä siinä on Jeesus

Suomen suosituimpiin poptähtiin kuuluva Antti Tuisku julkaisi keskiviikkona uuden kappaleen. Se on esimakua tuoreesta levystä, joka näkee päivänvalon perjantaina.

Levy on nimeltään Valittu kansa. Sen nimikappaleen video tihkuu juutalais-kristillistä symboliikkaa. On kyyhkyjä, lampaita ja öljyllä voitelua. Kultainen vasikka. Jeesus-hahmo ja toisenlainen messias, palvottu Antti Tapani roomalaisen keisarin elkeineen. Ehtoollista jäljittelevä kohtaus. Kappaleen kertosäkeessä hallelujat ja aamenet.

Tuisku ja levy-yhtiö ovat kuvailleet albumia kantaaottavaksi, syvälliseksi, hengelliseksi ja itseironiseksi. Kappaleissa pilkataan tekopyhyyttä ja kyseenalaistetaan auktoriteetteja. Tuiskun mukaan levyllä kuuluu ihmisen kaipuu hengelliseen kotiin.

Tuoreeltaan Valittu kansa -video otettiin vastaan ristiriitaisesti. Osa kuulijoista leimasi sen odotetusti pilkaksi niin Jumalaa kuin kristittyjä kohtaan. Joillekuille tähän tulkintaan toki riittävät pelkät seksiviittaukset ja vähäpukeisuus, Tuiskun videoille ja tanssipopin tyylilajille ominaiset elementit.

***

Leima on väärä. Valittu kansa -kappale on hengellinen, ja etenkin video ohjaa tulkintaa tähän suuntaan.

Kappaleesta voi lukea arvostelua monenlaista vallankäyttöä kohtaan. Huutia saavat kultit, uskonnolliset harhaanjohtajat, maallisen elämän väärät profeetat, itserakkaudessaan muhivat idolit ja Antti Tuisku itse. Kuulija ja katsoja voi kohdistaa kritiikkinsä siihen, mikä itseen kovimmin kolahtaa.

Sanojen kielipeli on kristillinen, sillä sen kielen Antti Tuisku osaa. Haastatteluissa Tuisku on viitannut omiin hengellisiin pohdintoihinsa ja etsintöihinsä.

Kappaleen sanoma ei ole ihan yksinkertainen, ja siksi se on varmasti altis monenlaisille tulkinnoille vastakin. Samoin voi käydä levyn muillekin kappaleille, joista on toistaiseksi ollut mahdollista kuulla vain yksittäisiä maistiaisia.

Toki Tuiskun tuotannolla haetaan huomiota, ja mukana on aina vähintään ripaus provokaatiota. Se ei kuitenkaan ole pääasia. Tuisku sanoi Ylen haastattelussa, että halusi tehdä uskontoon liittyvää musiikkia sisältö edellä. Omaa idoliaan Madonnaa hän kritisoi siitä, että tämä on käsitellyt uskontoa musiikissaan päälleliimatulla tavalla.

***

Valittu kansa -videolla on kaksi messiasta.

Antti Tapani -johtajahahmo on puhdasverinen susi lampaan vaatteissa. Hän piehtaroi huomiossa ja itsekeskeisyydessä ja alistaa kaikkensa antavia fanejaan uskonnollisella kielellä.

Useissa nettikeskusteluissa hahmo on osuvasti nimetty Ant(t)ikristukseksi.

Videolla esiintyy kuitenkin myös toisenlainen pelastaja, perinteinen parrakas ja pitkätukkainen Jeesus-hahmo. Hän on vääristyneen spektaakkelin keskellä häivähdys tuonpuoleisesta.

Videon vahvin elementti, epäjumalanpalvonnan ilmentymä, on kultainen härkä, jolla Antti Tapani ratsastaa villiintynyttä rodeota kultainen asu päällään. Samaan aikaa surullinen ja hämmentynyt Jeesus katsoo touhua mellakka-aidan kaltereiden välistä.

Vaan eipä aikaakaan, kun hänkin on mukana rodeon selässä. Minä luen siitä viestin: Jeesus on läsnä tässäkin sekoilussa, päästämättä irti edes vääristä profeetoista. Hän on täällä jo nyt. Kaikessa.

Ja katsokaapa, miten video päättyy! Antti Tapanin touhu karkaa käsistä ja hän putoaa hurjan rodeonsa vauhdista.

Loppukuvassa jäljellä on vain Jeesus, joka luo silmänsä suoraan katsojaan.

Kuva: Anna Äärelä

Lue myös:

Levyarvio: Yökerhoissakin soi nyt Jumalan kaipuu, ja siitä saa kiittää Antti Tuiskua

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliPiispa Kaarlo Kalliala eduskunnalle: ”Tehtävämme on rakentaa sekäetän maailmaa”
Seuraava artikkeliPodcast: Luostarilaitos on ihmeellisiä tarinoita täynnä

Ei näytettäviä viestejä