Tarina kertoo arkkiatri Arvo Ylpön halunneen, että elävästä ihmisestä puhuttaessa käytettäisiin sanaa keho eikä ruumis. Uuden sanan lanseeraamisessa oli haasteensa. Samainen tarina kertoo, miten arkkiatri oli saunassa pyytänyt pesijää pesemään hänen kehonsa. Tuohtunut pesijä vastasi: ”Kyllä minä ruumiin pesen, mutta kehonsa arkkiatri saa kyllä pestä ihan itse!”
Internet puolestaan kertoo, ettei asia mennyt ehkä ihan tarkkaan näin, mutta joka tapauksessa 1940-luvulla luotiin keho-sana kuvaamaan elossa olevan ihmisen ruumista.
***
Ruumis on rujo sana. Se hätkähdyttää helposti. Ruumiinlämpö taitaa olla ainoa ruumis-sana, jota elävästä käytämme, muuten ruumis on varattu kuolleille.
Vaikka vielä elossa olemmekin, niin meillä on ruumis. Se olomuoto, joka meille on annettu. Me voimme monella tavalla muokata ruumistamme, mutta ruumiimme vankeja me olemme. Sielu, henki, psyyke, minuus – kaikki nämä tarvitsevat konkreettisen paikan, missä sijaita. Ruumis on välttämätön.
***
Ruumis on realistinen sana. Vaikka ihminen tekisi mitä, hän ei voi estää kuolemaa. Elämäänsä saa usein pituutta sillä, että pitää ruumiistaan hyvää huolta, mutta mikään ei poissulje sitä tosiasiaa, että ruumiin elämällä on alku ja loppu. Välillä on hyvä puhua elävän ihmisen kehosta reilusti ruumiina, ettei kuoleman todellisuus unohtuisi.
Sastamalan Pyhän Marian kirkon ruumislaudan teksti vuodelta 1834 sanoo asian selkeästi: ”Tänäpänä minä huomena sinä hautan kanetan. Kylä peräsänin tulet wielä pikemin kos lulet.” Siinä vainaja virnistää lempeän realistisesti, ja elossa oleva lukija ymmärtää edes hetken olla luulematta itsestään liikoja.
***
Ruumis on sana rakkaasta. Kun tämän ruumiin on saanut, sen kanssa on kuolemaan asti elettävä.
Elämä yhdessä oman ruumiin kanssa on helpompaa, jos siihen suhtautuu myönteisesti. Ruumiissa toki tapahtuu muutoksia sekä tahtomattamme että tietoisen toimintamme tuloksena. Vaikka muutos olisi positiivinen ja toivottu, voi silti tarvita aikaa tottua ja tutustua muuttuneeseen ruumiiseensa. Mutta siinä se nyt on, tunnustele vaikka heti. Ajattele lämmöllä jokaista laaksoa ja kukkulaa, lihasta, muhkua ja makkaraa.
Me uskomme ruumiin ylösnousemuksen. Meille on luvattu taivaassa uusi ruumis. Sitä odotellessa rakastakaamme tämänpuoleista ruumistamme.
Kirjoittaja on mummu ja pappi.
Kuva: Jukka Granström
Lue myös muita Aija Pöyrin kolumneja:
Kolumni: Tunteiden ja elämysten välttely on yhtä huono asia kuin niiden asettaminen uskon mittariksi
Kolumni: Miten sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen voi olla syy hylätä oma lapsi?
Kolumni: Kannustan nuorempia pappisnaisia etenemään urallaan, sillä muutos ei tapahdu vahingossa
Kolumni: Sängyn petaaminen on minulle rukousta, minuutin meditaatio
Kolumni: Isoäitinä minulla on paikka oudosti keskellä kaikkea ja silti hyvällä tavalla sivussa
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.