Vaikka meillä kaikilla on mielipiteemme Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa tällä hetkellä jakavista eettisistä kysymyksistä, tuskinpa ne määrittävät meitä kirkon jäseninä jäännöksettömästi.
Omasta puolestani voin ainakin sanoa, että erinäisistä radikaaleista mielipiteistäni huolimatta haluan säilyttää ja suojella kristinuskon keskeisiä opinkappaleita. Kristinopissa on paljon sellaista, jonka muuttumattomuudesta olen valmis pitämään kynsin ja hampain kiinni. Siinä mielessä olen konservatiivijäärä.
*
Kokemukseni kirkkopolitiikasta ovat innostaneet minua pohtimaan säilyttämisen ja uudistamisen välistä historiallista vuorottelua ja jännitettä. Molempia tarvitaan, saattaisi joku kaukaa viisas todeta.
Täältä lähempää tarkasteltuna näyttää kuitenkin siltä, että säilyttäminen ja uudistaminen eivät kirkosta puhuttaessa olekaan välttämättä toistensa vastakohtia.
Uudistuminen on kirjoitettu kristinuskon DNA:han. Elävä kirkko toimii muutosvoimalla. Siihen antaa esimerkin jo Jeesus, ja moni vähäisempi sanansaattaja on sittemmin toistanut samaa viestiä. Reformi on sen varmistamista, että kirkko ei näivety. Tässä mielessä uudistaminen on yhtä kuin säilyttäminen.
Käytännössä uudistuksiin tähtäävä toiminta usein alkaa vallitsevien toimintatapojen kritisoimisella. Toisin kuin arkisesti saatetaan ajatella, kritisoiminen ei tarkoita pahantahtoista nillittämistä tai epäilyä epäilemisen vuoksi, eikä se suinkaan pyri horjuttamaan kirkon kivijalkaa.
Päinvastoin, vaatiessaan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä kritiikki vahvistaa pitkällä aikavälillä sitä perustaa, jolla kirkon toiminta lepää. Saman asian voi ilmaista toisin päin: jos perusteiden kysyminen on horjuttamista, on se merkki perusteiden heikkoudesta.
*
Tutkija Tuukka Tomperi ja tiedetoimittaja Jarkko S. Tuusvuori kirjoittavat Helsingin Sanomissa (4.6.), että kriittisyys tarkoittaa ”huolellista arviointia, jossa pyritään parhaaseen tietämykseen ja kestävimpiin moraalisiin perusteisiin pohditussa asiassa”.
Muinaiskreikan sanassa kritikós tiivistyy ihanne, jota kohti kristitynkin kelpaa pyrkiä. Se tarkoittaa harkinta- ja vertailukykyistä ihmistä, joka osaa erottaa toden valheesta ja oikean väärästä.
Omaan ajatteluun ja toimintaan kohdistuvaa kritiikkiä ei tietystikään ole helppoa ottaa vastaan. Rakentava kritiikki on taitolaji, ja sen vastaanottaminen vaatii aivan erityistä viisautta. Vuorovaikutuksessa kuitenkin auttaa, jos kritiikki on muotoiltu sen kohdetta arvostavalla tavalla.
Kirjoittaja on tutkija ja tietokirjailija
Olli Löytyn muita kolumneja:
Kolumni: Jumalalla ei ole äidinkieltä
Kolumni: Osaan jo sanoa hihittämättä sanan hiippakunta ja lausua kirkkohallituksen oikealla tavalla
Kolumni: Kenen äänellä lähetystyön tarina kerrotaan?
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.
Kolumni: Radikaaleista mielipiteistäni huolimatta olen myös konservatiivijäärä