Kolumni: Jumalalla ei ole äidinkieltä

Olli Löytty. Kuva: Rami Marjamäki

Seison Uuden Valamon kirkossa rukouspalveluksessa ja tuijotan kattokruunusta roikkuvaa punaista pääsiäismunaa, johon on maalattu kirjaimet XB. Tiedän sen olevan lyhenne kirkkoslaavinkielisistä sanoista Hristos voskrese eli suomeksi "Kristus on ylösnoussut".

Pääsiäisyönä ortodoksikirkoissa on tapana julistaa Kristuksen nousemista kuolleista kaikilla mahdollisilla kielillä. Monikielisen ilosanoman teologinen idea on kirkas: se muistuttaa helluntaista, kristillisen seurakunnan syntyhetkestä, kun "jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään".

Saan kuulla, että Uspenskin katedraalissa Helsingissä pääsiäisjumalanpalvelus pitenee vuosi vuodelta, kun evankeliumitekstejä luetaan kaikilla niillä kielillä, joiden puhujia seurakunnassa tiedetään olevan: suomeksi, ruotsiksi, venäjäksi, romaniaksi, serbokroatiaksi… Siirtolaisuus pitää huolen siitä, että kielten määrä ei tulevaisuudessa ainakaan vähene.

***

Oma kieli kuulostaa yksiselitteiseltä käsitteeltä, mutta aina se ei sitä ole. Kun puhutaan esimerkiksi äidinkielestä, harvoin mietitään, millaista näkemystä yksilön ja kielen suhteesta tuo kielikuva kantaa.

Mikä on isän rooli kielitaitojen välittäjänä? Johtaako ajatus äidinkielestä ajattelemaan, että kieli kuuluu feminiinisen piiriin, kenties erotuksena jostakin toiminnallisemmasta tai konkreettisemmasta, jonka välittäminen on puolestaan isän tehtävä? Miten äidinkieli valikoituu silloin, jos perheessä puhutaan useita kieliä?

Kielentutkijat puhuvat nykyään äidinkielen sijaan ensikielestä. Se tuo näkyviin sen tosiasian, että yksilöllä saattaa olla merkityksellisiä suhteita useampaan kuin yhteen kieleen. Itse asiassa monikielisyys on ollut ihmiskunnan historiassa paljon yleisempää kuin yksikielisyys.

Vanhan testamentin kertomus Baabelin tornin rakentamisesta antaa monikielisyydelle kielteisen merkityksen. Se oli Jumalan langettama rangaistus siitä, että ihmiset yrittivät omin voimin päästä taivaaseen. Helluntai asettuu ikään kuin sen vastakertomukseksi: nyt ihmiset ymmärsivät toisiaan, vaikka puhuivat eri kieliä.

***

Useilla eri kielillä toistettu pääsiäisen ilosanoma muistuttaa kristikunnan moniäänisyydestä ja ylirajaisuudesta. Me puhumme eri kieliä, harjoitamme erilaisia rituaaleja, rakennamme erilaisia pyhättöjä.

Tätä moninaisuutta ihmettelen seisoessani Valamon kirkkosalissa, jossa kevätauringon tanssivat kehrät herättelevät pyhäinkuvia talviuniltaan. Ja oivallan, että Jumalalle kukaan ei ole vieraskielinen, vaan Hänelle kaikki kielet ovat ensikieliä.

Kirjoittaja on tutkija ja tietokirjailija. Kolumni on julkaistu 30.4.2021 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

Lue Olli Löytyn muita kolumneja:

Kolumni: Osaan jo sanoa hihittämättä sanan hiippakunta ja lausua kirkkohallituksen oikealla tavalla

Kolumni: Kenen äänellä lähetystyön tarina kerrotaan?

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.