Kirkon mediasäätiö jakoi 114 000 euroa avustuksia – suurin tuki piispa Jolkkosen käsikirjoittamalle dokumentille Paavo ja minä

Kirkon mediasäätiö jakoi kevään 2021 tuenjaossa 18 ohjelmahankkeelle yhteensä 114 000 euroa tukea. Hakemuksia säätiölle tuli kaikkiaan sata.

Suurimman tuen, 15 000 euroa, sai tv-dokumentti Paavo ja minä – Viimeisten kiusausten tarina. Dokumentti yhdistää Paavo Ruotsalaisen elämäntarinan ja Joonas Kokkosen säveltämän Viimeiset kiusaukset -oopperan. Dokumentin ohjaa Satu Väätäinen ja käsikirjoittajana on Kuopion piispa Jari Jolkkonen.

Kaisa Rastimon dokumentti Nasrin’s voice on kasvutarina nuoren tytön ja naisen tiestä systeemissä, jonka palasia ovat kumiveneet öisellä Välimerellä, väärennettyjä passeja tehtailevat ihmissalakuljettajat, pakkoavioliitot, Suomen viranomaiset ja säädökset sekä kotouttamisprosessi. Dokumentti sai 10 000 euron tuotantotuen. Sama summa myönnettiin Pentti Kasurisen ohjaamalle dokumentille Claes Anderssonista.

Tuensaajien joukossa on myös muun muassa käsikirjoittaja ja ohjaaja Pihla Viitala dokumentillaan Carmen. Dokumentti kertoo 11-vuotiaasta intohimoisesta, tanssimista rakastava nuoresta romanista, joka ei pidä koulunkäynnistä eikä kaikista romanikulttuuriin kuuluvista perinteistä. Dokumentille myönnettiin 5000 euroa ennakkovalmistelutukea.

Nuorille ja lapsille suunnatuista ohjelmista tukea saivat Reetta Huhtasen ohjaama, Jalmari Finnen klassikkokirjoihin perustuva elokuva Kiljuset!, Petteri Saarion ohjaama, 18-vuotiaan saamelaisnuoren Mihkun elämästä kertova Utsjoen räppäri sekä Metsämarja ja Antti Aittokosken ohjaama joulun tarinaan liittyvä animaatio Pikkuli ja Tähtipeura.

Kirkon mediasäätiö tukee uskontoa ja elämänkatsomusta käsittelevien ohjelmien tekemistä ja esittämistä valtakunnallisissa medioissa. Säätiö jakaa hakemusten perusteella tukea kaksi kertaa vuodessa.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliKolumni: Radikaaleista mielipiteistäni huolimatta olen myös konservatiivi­jäärä
Seuraava artikkeliLähetysseuran uusi puheenjohtaja, piispa Simo Peura: Kokonaisvaltainen lähetystyö kaipaa määrittelyä

Ei näytettäviä viestejä