Kolumni: Messias tulee meitä vastaan populaarikulttuurissakin

Nykyisin, kun televisio on pelkkää kokkiohjelmaa, tosi-törttöilyä ja tosi-tunteilua, poliittista propagandaa ja uusintoja, ei ole muuta vaihtoehtoa kun paremman puutteessa katsoa parin vuoden mittaan useita kertoja Arnold Schwarzeneggerin tähdittämiä Terminator-sarjan uusintoja.

James Bond -uusintoja ja BBC:n laadukkaita dokumentteja tietysti unohtamatta.

Terminator on tulevaisuudesta saapuva ihmisenkaltainen robotti, joka pystyy ihmeisiin. Mikäli kiinnitetään huomio vain sen positiivisiin piirteisiin, se huomaa kaiken, suojelee ystäviään ja ottaa vastaan näihin tarkoitetut iskut.

Terminator lähtee, mutta lupaa palata takaisin. Se kutsuu seuraansa ne, jotka tahtovat elää. Se myös kuolee vapaaehtoisesti ihmisten puolesta, jotta tulevaisuus olisi turvattu.

Aika messiaanista.

Populaarikulttuurissa on muitakin Messias-hahmoja. Kenties selvin on Teräsmies, jo 1930-luvulla syntynyt ylimaallisia kykyjä omaava sankarihahmo.

Liekö sattumaa, että hän on oikealta nimeltään Kal-El. Ja hänen kaukaisella Krypton (”Salattu”) -planeetalla asuva isänsäkin on Jor-El. Mihin viittaisivat nämä heprealta kalskahtavat nimet, elleivät Jumalan nimeen?

Teräsmiehen luojat Jerry Siegel ja Joe Shuster olivat amerikanjuutalaisia, joilla ylipäätään on ollut merkittävä rooli modernin amerikkalaisen ja globaalin populaarikulttuurin kehittäjinä.

Ja juutalaisethan odottavat Messiasta.

Messianismia tai Vapahtaja-hahmoja ei ole vaikea nähdä myöskään J.R.R. Tolkienin Keski-Maan tarustossa tai C.S. Lewisin Narnia-kertomuksissa. Frodo tai Aslan, niinpä niin. He uhrautuvat, jotta muut eläisivät.

Uskonnollisen, erityisesti kristinuskosta innoituksensa saaneen tematiikan käsittely taiteen ohella myös globaalissa populaarikulttuurissa kertoo paljon ihmisestä.

Vaikka kristillisten kirkkojen elämä voi olla tällä hetkellä myös lipsumista, taantumista ja kuolemaa, eivät ihmisen kysymykset Jumalasta, pelastuksesta, totuudesta, pahuudesta, tuomiosta tai ikuisuudesta minnekään katoa.

Jos ihminen käsittelee unissaan myös traumojaan ja ahdistustaan, niin kulttuuri käsittelee taiteen ja uskonnon keinoin tärkeintä kysymystään eli sitä, onko ihminen todella yksin kosmoksessa – vai kuuleeko sittenkin joku meitä?

Ateistisia supersankareita ei ole, sillä Jumalan kieltämisessä ei ole mitään messiaanista.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Kolumni: Kirkko kantaa kansan synnit

Kolumni: Ole uskon puolustaja

Kolumni: Piispuuden vai pappeuden kriisi?

Kolumni: Orjuudesta on tullut digitaalista

Kolumni: En minä elä, vaan kuolen

Kolumni: Oppi vai palvelu?

Edellinen artikkeli”Liian hidas reagointi maailmanmenoon voi pahentaa kirkon jäsenkatoa”
Seuraava artikkeliPohjoismaiden katoliset piispat myöntävät reformaation tarpeellisuuden

Ei näytettäviä viestejä