Kolme eurooppalaista uskontojournalistia kirkon äänenä ja vahtikoirana

Päätoimittaja haluaa puhutella kirkosta vieraantuneita

Saksan evankelisen kirkon lehti Chrismon kasvatti tänäkin vuonna lukijamääräänsä 20 prosentilla. Lehdellä on 1,3 miljoonaa lukijaa ja siitä otetaan 1,6 miljoonan painos. Ilmestyminen maan suurimpien vakiintuneiden päivälehtien liitteenä on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi.

Lehden päätoimittaja Ursula Ott haluaa puhutella myös kirkosta vieraantuneita lukijoita. Maallistuminen ja kirkosta eroaminen kuuluu ajan henkeen myös Saksassa. Osa väestöstä uhkaa vieraantua jopa kristillisistä perinteistä, ja Ott näkeekin lehtensä tehtäväksi kertoa niistä, sekä kirkon yhteiskunnallisesta toiminnasta.

Ott tekee selväksi, ettei Chrismon ole kirkon tiedotuslehti, vaikka se onkin pääosin evankelisen kirkon rahoittama. Lehti ilmestyy kuukausittain eri puolilla Saksaa arvostettujen sanomalehtien, kuten Die Weltin, Süddeutsche Zeitungin ja monen muun maksuttomana liitteenä. Chrismonin voi myös tilata, jolloin sen saa paitsi suoraan kotiinsa, myös kattavampana. Lehteä kustantaa evankelinen Hansisches Druck- und Verlagshaus. Noin 30 prosenttia rahoituksesta saadaan ilmoitustuloista.

Lehdessä julkaistaan huolella valmisteltuja ja vahvalla ammattitaidolla toteutettuja juttuja, joiden punaisena lankana kulkee elämänusko. Aiheet voivat olla hyvinkin haastavia ja rankkoja, mutta niitä käsitellään rakentavasti, luottamusta Jumalaan välittäen. Usko, toivo ja rakkaus muodostavat lehden perustan.

– Kerromme muun muassa kriiseistä, sairauksista, rakkaudesta ja eroista. Vastakkainasetteluja valottavat jutut ovat myös meille tyypillisiä ja hyvin luettuja, Ursula Ott kertoo.

Koska Chrismonia jaellaan myös ilmaisena liitteenä, kamppailee lehti myös kirkkoon kuulumattomien huomiosta. Tyypillinen lukija on kuitenkin kirkkoon kuuluva, mutta siihen löyhästi sitoutunut jäsen yli 50-vuotiaiden ikäryhmästä. Lukijoihin kuuluu jonkin verran enemmän naisia kuin miehiä.

– Kristillisen median kuuluu välittää kristillistä näkökulmaa niillekin, joille se ei ole oma tai tuttu, Ott sanoo.

Lisäksi kristillinen media edistää kristillisestä näkökulmasta käytävää yhteiskunnallista keskustelua, ja tukee osaltaan maahanmuuttajien kotoutumista. Chrismonista onkin julkaistu arabian- ja persiankieliset erikoisnumerot maahanmuuttajille. Lehdessä on ollut myös paljon juttuja maahanmuutosta ja islamista, koska aihepiiri pohdituttaa lukijoita.

Kirkon silmäteränä Chrismonille järjestetään taloudellisia resursseja vaikuttaviin reportaaseihin. Kirkko ei kuitenkaan välttämättä liity suoraan kaikkiin juttuihin, mutta joka jutun näkökulma on vahvasti kristillinen.

Digitalisaatio on ajanut perinteisen painetun sanan ahtaalle myös Saksassa. Vuonna 2000 syntynyt Chrismon on painetun sanan kriisin lapsi. Sitä edelsi tilattavana lehtenä ilmestynyt Deutsches Allgemeines Sonntagsblatt, jonka julkaisemisesta luovuttiin etenkin ilmoitustulojen pienentymisen takia.

Edeltäjän kaaduttua päätettiin kokeilla jotakin uutta ja alkaa tehdä kristillistä lehteä kaikille. Se on Ursula Ottin mielestä osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi.

– Chrismon välittää evankelisia sisältöjä kaikille ainutlaatuisen laatujournalismin keinoin.

Vatikaanin suomalaisääni

Leena Monti työskenteli toimittajana Vatikaanissa yli kolmen vuosikymmenen ajan.

Vuonna 1981 Vatikaanin radiossa työnsä aloittanut Monti opetti työnsä ohella paavi Johannes Paavali II:lle suomea kerran viikossa. Eläkkeelle Monti jäi virallisesti jo 11 vuotta sitten, mutta jatkoi 
työtään radion pyynnöstä viime vuoden loppuun asti.

Monti toimitti kaksi suomenkielistä ohjelmaa viikossa, joiden sisällön hän sai melko vapaasti suunnitella.

– Vatikaanin radio on ensisijaisesti paavin radio, jonka pääasiallinen tehtävä on tuoda kirkkoa ja paavin sanomaa tunnetuksi, Monti kertoo.

Monti ehti työskennellä kolmen paavin aikakaudella.

Benedictus XVI puhui paljon uudelleen evankelioinnista ja tämä oli usein mielessäni etenkin viime vuosina, koska tuntui, että se kirkon perussanoma hukkui kaiken muun uutisoinnin alle.

Monti pitää hyvänä sitä, että Vatikaani ottaa kantaa maailman tapahtumiin ja ongelmiin, mutta hänen mielestään viime vuosina uutisoinnissa maailman tapahtumien kommentointi sai liian suuren vallan.

Läheisimmäksi Montille tuli vuosina 1975–2005 paavina ollut Johannes Paavali II, jota hän tapasi paavin henkilökohtaisen kodin olohuoneessa suomen kielen opiskelun merkeissä kerran viikossa 11 vuoden ajan.

– Paavin luona käynnit ovat ehdottomasti urani huippuhetkiä, koska olihan se melkoinen erityisoikeus. Paavin kanssa ei voi tehdä keskustelun aloitetta, mutta hän oli aina puheliaalla tuulella.

Monti kävi Johannes Paavali II:n kanssa keskusteluja myös ortodoksikirkosta.

– Häntä kiinnosti erityisesti Suomen ortodoksien ja katolisten hyvät suhteet, koska Italiassa suhteet ovat paljon muodollisemmat ja viileät.

Lempipaavikseen Monti mainitsee kuitenkin vuosina 2005–2013 paavin virassa olleen Be-
nedictus XVI:n.

– Hän oli erittäin syvällinen, herkkä ja viisas, mutta myös ujo, mistä syystä hän saattoi vaikuttaa tylyltä.

Nykyiseen, vuonna 2013 virkaan valittuun paavi Franciscukseen Monti suhtautui aluksi hiukan varauksella.

– Kun juttelin hänen kanssaan, huomasin, että hän on erittäin fiksu mies. Hän on varmasti ensimmäinen paavi, jonka on nähty kumartumaan rukoilemaan virka-asunnon parvekkeella.

Leena Montin radio-ohjelmien kuuntelijoista valtaosa oli luterilaisia.

– Sain paljon palautetta lukijoilta, viikossa tuli useita kirjeitä. Kuuntelijoiden kirjo oli laaja yliopistoprofessorista puuseppään.

Monti ehti uransa aikana nähdä radion kehityksen monta vaihetta. Haikea hetki oli lyhytaaltolähetyksien päättyminen ja nettiin siirtyminen.

– On aivan eri asia nähdä vaivaa ja etsiä radiosta juuri tietty taajuus ja ryhtyä kuuntelemaan, kuin kuunnella ohjelmaa internetin kautta, jossa kaikki ohjelmat ovat koko ajan saatavilla.

Yhdeksi uransa merkityksellisemmäksi hetkeksi hän kokee työmatkan Vaasaan, jossa hän edusti Vatikaania radion kaukokuuntelijoiden kokouksessa.

– Korjasin kuusen latvasta sisälle taloon tulevan radiolangan asentoa ja silloin minulle avautui työni merkitys konkreettisella tavalla: ohjelmani kulkee lankaa pitkin toisesta maailmasta toiseen. On ihmeellistä, että kaksi niin erilaista maailmaa tulevat yhteen radiolähetyksen kautta.

Ajoittain Monti kokee, ettei Suomessa ymmärretä katolisesta kirkosta ja paavin asemasta yhtään mitään, ainakaan nettikeskustelujen kommenttien perusteella. – Esimerkiksi paavin valtaa liioitellaan. Katolisen kirkon sakramentit ovat muuttumattomia eikä niistä voi syyttää paavia.

Monti muistuttaa, että paavit voivat yrittää saada käytännön muutoksia aikaan, vaikka kirkon oppi onkin muuttumaton.

– Paavi Franciscus yrittää ajaa läpi muutosta, että eronneet saisivat uuden kirkollisen vihkimisen ja oikeuden osallistua ehtoolliselle. Hän on myös sanonut, ettei ole hänen asiansa tuomita homoseksuaaleja.

Monti jätti Vatikaanin radion viime vuoden lopussa kesken suurten uudistusprosessien. Väkeä vähennetään ja toimintaa keskitetään, mikä tuo paljon epävarmuutta.

– Internet ja sosiaalinen media tuo paljon mahdollisuuksia, mutta minusta se tyhmistää ihmisiä, myös toimittajia. Enää ei kukaan vaivaudu perehtymään syvällisesti asioihin, ei tunneta historiaa eikä kulttuuria ja kaikki tieto on nopeasti googletettua pinta- ja sirpaletietoa.

Tutkiva journalisti napit 
vastakkain piispojen kanssa

Toimittaja Lennart Lundbergillä on dilemma, jonka kanssa hänen on elettävä: Ruotsin kirkko omistaa Kyrkans Tidning -lehden, joka joutuu tämän tästä napit vastakkain vallanpitäjien kanssa.

Kirkon kontekstissa se tarkoittaa piispoja 
ja Uppsalan kirkkokansliaa, jossa on Ruotsin kirkon valtakeskittymä. Uppsalassa kokoontuu myös kirkolliskokous, se korkein päättävä elin, jonka työskentelyä lehti seuraa tiiviisti.

Kirkon nuorisolehdessä Cruxissa toimittajan uransa 1980-luvulla aloittanut Lennart Lundberg tuntee kirkkonsa ja sen rakenteet. Hänellä on lisäksi kotiseurakunnassaan Knivstassa luottamustehtävä, joten tuntumaa arjen seurakuntaelämään löytyy. Politiikasta kiinnostunut toimittaja on myös pienen kunnan kunnanhallituksessa paikallispuolueen edustajana, joten hän tietää jotain vastuustakin.

– Arkkipiispaa on käsiteltävä vallanpitäjänä, koska sitä hän on. Arkkipiispan on seisottava sanojensa takana.

Hän muistaa ottaneensa yhteen aikoinaan arkkipiispa Gunnar Wemanin kanssa, joka halusi hyllyttää jo tehdyn haastattelun. Lund­bergin mukaan tämä halusi ohjata lehden sisältöä, mutta siihen toimitus ei suostunut. Siitä seurasi jakso, jolloin arkkipiispa ei ollut puheväleissä toimittajan kanssa.

Lundberg katsoo, että lehden uskottavuuden kannalta edes arkkipiispa ei voi sanella päätoimittajalle, mitä kirkosta kirjoitetaan. Jos näin olisi, lehti olisi hampaaton ja kaikkien tuulten ajeltavana.

– Mielestäni Kyrkans Tidning ei vuosien saatossa ole ollut vallanpitäjien painostettavissa. Ja näin pitää olla tulevaisuudessakin.

Samaan hengenvetoon Lundberg, joka on jo 25 vuoden ajan kuulunut Ruotsin tutkivien toimittajien yhdistykseen, sanoo, että rajansa on tutkimisellakin. Kirkon toimintaa ruotivalla medialla on kovat vaatimukset. Faktat pitää olla kohdallaan, eikä asiallisuudesta saa tinkiä.

– Tietenkin kirjoitamme kaikista kirkolle tärkeistä aiheista, mutta sitä ei saa tehdä hampaattomasti asioita kyseenalaistamatta.

Parasta aikaa kirjoitetaan aiheista, joista Uppsalassa ei olla niin iloisia, esimerkiksi mielipiteistä kirkon käsikirjauudistukseen.

– Lehti on kanava lukijoiden mielipiteille ja on tärkeää, että katto on korkealla niin uutissivuilla kuin mielipideosastollakin.

Tutkivan journalismin saralla Lundberg on tehnyt yhteistyötä muun muassa Ruotsin television ja TV4:n Kalla Fakta -ohjelmien kanssa. Hän sanoo, että yhteistyö on myös tulevaisuuden malli, koska toimitusten henkilöstöä karsitaan koko ajan. Toimittajien ammattikunta näyttää supistuvan, samalla kun tiedottajien määrä kasvaa.

– Minulle yhteistyö muiden medioiden kanssa on ollut myös inspiroivaa, ja yhdessä olemme vahvempia.

Yksi tällaisen yhteistyön tuloksista oli alkukesästä huomiota herättänyt Ruotsin radion paljastus epäselvyyksistä ja löysäkätisyydestä seurakuntien matkustuskäytännöissä ja ulkomaalaistyön isoissa matkakuluissa. Lundberg auttoi radiota asiantuntemuksellaan ja lehti sai vastaavasti materiaalia käyttöönsä ennen kilpailijoita.

Yksi Kyrkans Tidningin tehtävistä on osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tämä alun perin tehty määritelmä pitää yhä. Lehti heijastelee kirkon elämää ja muu media seuraa sitä, koska näillä ei juurikaan ole uskontoon erikoistuneita toimittajia.

Kuitenkin uskonnon merkitys yhteiskunnassa näyttää kasvavan. Islam ja paavi näkyvät otsikoissa koko ajan.

Lundbergin mukaan tulevaisuuden toimittajilla on oltava enemmän osaamista uskonnosta, jotta nämä voisivat ymmärtää yhteiskuntaa, jossa elämme.

– Uskonto on tärkeä osa ihmisten elämää. Vaikka näin ei olisi Ruotsissa, muualla maailmassa se on sitä. Monille toimittajille tuottaa vaikeuksia käsitellä aihetta, koska he eivät ole ollenkaan paneutuneet uskontokysymyksiin.

Kirkon vuotuisia viestintäpäiviä vietetään 
ensi viikolla kohdentamisen ja kohtaamisen teemalla. Päiville osallistuu noin 250 viestinnän ammattilaista, joista valtaosa työsken
telee seurakunnissa.

Kuvat: Ursula Ottin on kuvannut Lena Uphof. Leena Montin on kuvannut Päivi Arvonen, Lennart Lundbergin Kaj Aalto.

Lue lisää:

Vuoden uskontouutinen on islam

Spotlight kertoo uskontojournalismista