Terveydenhuollon henkilökunta arvostaa paitsi sairaalapappien antamaa henkistä tukea kriisitilanteissa myös heidän osaamistaan monikulttuurisuuskysymyksissä.
Tämä selviää Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallintoylijohtajan Kaarina Torpan hoitohenkilöstöltä keväällä keräämästä palautteesta. Laadulliseen kyselyyn, joka sisälsi paljon avoimia vastauksia, osallistui vajaat 40 osastonhoitajaa. Vastauksissa olivat edustettuina kaikki HUSin viisi sairaanhoitoaluetta.
Vastauksissa kiitettiin sairaalapappien järjestämää koulutusta eri uskonnoista. He myös järjestävät toiveiden ja tarpeiden mukaan yhteyksiä muihin uskontokuntiin. Sairaalapappi on koettu monissa työyhteisöissä hyväksi työnohjaajaksi. Sairaalapapin läsnäolon koetaan tuovan turvaa ja rauhaa potilaille, omaisille ja henkilökunnalle.
Sairaalapapin merkitys olennaisena osana moniammatillista hoitotiimiä korostui vastauksissa erityisesti palovammapotilaiden kohdalla.
”Palovammapotilaalla voi olla oman palovammansa lisäksi menetettynä palovammatrauman yhteydessä koti, omaisia tai läheisiä, ja potilas voi olla pysyvästi vammautunut tai kuoleva. Vähimmilläänkin palovamma aiheuttaa potilaalle elinikäisen fyysisen arven. Arpi voi olla myös henkinen ja hengellinen. Tässä kohtaamisessa sairaalapastori on tärkeä”, eräässä palautteessa todettiin.
Toisessa mainittiin, että sairaalapastorit ovat olleet jo noin 30 vuotta osana palovammapotilaiden hoitotiimiä ja kohdanneet sujuvasti myös muihin uskontokuntiin kuuluvia tai täysin uskonnottomia potilaita.
– Vastauksista voi lukea, että sairaalasielunhoitotyö koetaan erittäin myönteisellä tavalla merkitykselliseksi niin potilaiden, omaisten kuin henkilökunnankin keskuudessa. Vastauksissa nousee esille myös sairaalapappien monipuolinen osaaminen ja työnkuva. Yhtään negatiivista palautetta ei tullut. Kehittämisehdotuksia tuli jonkin verran, ja niitä on hyvä käydä yhdessä läpi, Kaarina Torppa summaa tuloksia.
Torppa aikoo työstää saatuja vastauksia myös yhdessä Kirkkohallituksen sairaalasielunhoidon asiantuntijan Virpi Sipolan kanssa.
Vastaajien kehittämisehdotukset koskivat sairaalasielunhoidon mahdollisimman helppoa saavutettavuutta. Pappien toivotaan jalkautuvan osastoille myös oma-aloitteisesti ja olevan tavoitettavissa aina tarvittaessa. Sairaalapapin läsnäoloa toivottiin myös päivystäviin yksiköihin, erityisesti syöpätautien päivystysyksiköihin. Joissakin vastauksissa arvioitiin, että sairaalapappien palveluja ei käytetä hyväksi riittävän paljon.
Osastonhoitajien mukaan henkilökunta on velvollinen etsimään potilaille kaiken heille sopivan tuen ja avun omasta vakaumuksestaan riippumatta. Myös se on huomioitava, jos potilas ei halua hengellistä apua.
”Toivon lisää sairaalapappien vetämiä retriittejä”
Hallintoylijohtaja Torpan mukaan ihminen on fyysinen, psyykkinen, henkinen ja hengellinen kokonaisuus, joten hoidonkin tulee olla kokonaisvaltaista.
– Henkinen ja hengellinen elämä ovat syvällä ihmisessä, ja se on osa potilaan ja henkilökunnan identiteettiä.
Vaikka sairaalapapit tukevat jo nykyisellään henkilöstön hyvinvointia monin eri tavoin, voisi sitä Torpan mukaan vahvistaa vielä esimerkiksi retriiteillä.
– Retriittimalli on olemassa, sillä henkilökunnan retriittejä toteutettiin ainakin Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä vuosina 2000–2009, jolloin olin siellä töissä. Työnantaja maksoi retriittimaksun, ja henkilö osallistui sairaalapapin toteuttamaan retriittiin omalla ajallaan. Retriitit olivat suosittuja, hän kertoo.
Torpan mukaan sairaalasielunhoitotyö on luonteva osa potilashoitoa ja henkilöstön hyvinvoinnin edistämistä. Se on nykyisin niin luontevaa, että sairaalamaailmassa ei aina ymmärretä ja muisteta, kuinka suuren panostuksen seurakunnat itse asiassa tarjoavat potilaiden hoitoon ja henkilöstön parhaaksi, hän huomauttaa.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Tutkija: ”Pelkään sairaalasielunhoidon olevan liian keskiluokkaista”