Kirkon uusi työehtosopimus nostaa palkkoja ja säilyttää työajattomuuden tulkinnan ennallaan

Kirkon uusi virka- ja työehtosopimus on hyväksytty pääsopijaosapuolten hallintoelimissä. Kaksivuotinen sopimus on voimassa 1.4.2020–28.2.2022.

Sopimukseen sisältyy 1.8.2020 alkaen yleiseen palkkausjärjestelmään 1,5 prosentin korotus ja 1.5.2021 alkaen 1,9 prosentin korotus.

Sopimusneuvotteluja vaikeuttivat etukäteen työnantajapuolen ja työntekijäpuolen toisistaan poikkeavat näkemykset uuden työaikalain soveltamisesta hengellisen työn tekijöihin. Työntekijöiden edustajat olivat sitä mieltä, että hengellisen työn tekijät kuuluvat jatkossa työajan piiriin. Kirkon työmarkkinalaitos oli vastakkaisella kannalla.

Asiasta saatiin toukokuun lopussa työ- ja elinkeinoministeriön alaisen työneuvoston päätös.

Pappeja ja kanttoreita edustavan Kirkon akateemiset AKIn toiminnanjohtaja Jussi Junni luonnehtii työneuvoston päätöstä hankalaksi, sillä siinä ei linjata selvästi kummankaan tulkinnan puolesta.

– Nyt jää monissa tapauksissa paikallisesti tulkittavaksi, kuuluuko työntekijä työajattomuuden piiriin vai ei.

Junni on kuitenkin tyytyväinen sopimukseen palkankorotuksineen ja siinä oleviin työaikaa koskeviin kirjauksiin, kuten työajattomien työntekijöiden lisävapaisiin.

Pääosin tilanne seurakunnissa jatkuu työajan osalta entisellään, eli hengellisen työn tekijät ovat työajattomia. Jatkossa työntekijä voi kuitenkin vaatia, että hänen asemaansa tarkastellaan uudelleen.

Työneuvoston päätöksessä todettiin, että papin ja kanttorin tehtäviin tulee tosiasiallisesti sisältyä uskonnollisia toimituksia, jotta hän voi olla työajaton. Pelkkä ammattinimike ei ole peruste työajattomuudelle.

Sopimuksessa todetaan, että työajattomia ovat pappien ja kanttorien lisäksi myös sellaiset hengellisen työn viranhaltijat tai työntekijät, joiden työajan käyttöä ei heidän työnsä luonteen vuoksi valvota ja jotka siten voivat itse päättää työajastaan. Tällaisia asemassa ovat monet julistus-, kasvatus-, opetus, lähetys- tai diakoniatyötä tekevät.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Kirkon työehtoneuvotteluissa löytyi sopu – yksityiskohtia odotetaan julki ensi viikolla

Kirkon työmarkkinaneuvottelut jumissa – valtakunnansovittelijaa pyydetään apuun

Edellinen artikkeliEnsi vuoden Yhteisvastuukeräys auttaa ikäihmisiä kriisin keskellä
Seuraava artikkeliMielipide: Seurakuntayhtymät pitää lakkauttaa ja hiippakuntia vahvistaa

Ei näytettäviä viestejä