Ensi viikolla Turkuun kokoontuva kirkolliskokous nostaa kirkon avioliittokäsityksen jälleen tapetille. Vaikka päätöksiä samaa sukupuolta olevien vihkimisestä ei ole luvassa, asia noussee keskusteluun niin salissa kuin mediassakin.
Miltä keskustelu kuulostaa niiden korvin, joita asia koskee henkilökohtaisesti? Kotimaa kysyi asiaa kirkossa toimivilta homoseksuaaleilta.
***
Setan entinen puheenjohtaja ja kirkkovaltuutettu Jorma Hentilä Helsingistä harmittelee, että kirkko havahtui avioliiton yhteiskunnalliseen muutokseen niin myöhään.
Hentilän mielestä kirkon olisi pitänyt alkaa vakavissaan pohtia suhtautumistaan samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin jo 1990-luvun alussa, jolloin keskustelu parisuhteiden virallistamisesta alkoi eduskunnassa, tai viimeistään 2000-luvun alussa, kun laki rekisteröidyistä parisuhteista hyväksyttiin.
– Kirkko on löperyydellään ajanut itsensä nurkkaan, Hentilä sanoo.
Viime vuosina keskustelu on käynnistynyt, mutta samalla se on luisunut sivuraiteille. Sen sijaan, että keskusteltaisiin seksuaalisuudesta ja teologiasta, keskustellaankin juridiikasta ja kirkkokäsikirjan sanamuodoista.
– Peruskysymys on edelleen ratkaisematta: onko kahden samaa sukupuolta olevan parisuhde kristillisen ihmiskäsityksen mukainen.
***
Puheenvuoroissa käytetään toisinaan myös rumaa ja loukkaavaa kieltä, mutta Hentilän suhdetta kirkkoon se ei ole rasittanut. Hän kertoo tottuneensa takavuosina ottamaan ”kaikenlaista sontaa niskaansa”.
Hentilän mukaan omaa identiteettiään pohtivan nuoren tilanne on kuitenkin erilainen. Erityisen loukkaavaa on, jos joku saa kuulla, ettei ole Jumalan silmissä hyväksytty homoseksuaalisuutensa vuoksi. Hentilä toivoisikin avioliittokeskusteluun inhimillistä näkökulmaa.
– Tässä ei puhuta jostain abstraktista kysymyksestä, josta Raamatussa, kirkkojärjestyksessä tai toimitusten kirjassa on niitä tai näitä virkkeitä ja sanamuotoja. Tässä puhutaan ihmisten elämästä ja siitä, että ihmiset toivovat, että kirkko suostuisi näkemään heidät yhdenvertaisina muiden kristittyjen kanssa.
– Jos tämä näkökulma pystyttäisiin ottamaan, se alkaisi ratkaista näitä muitakin kysymyksiä.
***
Kirkon puhumattomuus ahdisti pitkään myös kansanedustaja Jani Toivolaa (vihr.), joka erosi kirkosta vuonna 2010.
– Oli vaikea löytää perusteluja sille, miksi olisin sellaisen yhteisön jäsen, joka ei uskalla puhua siitä, mitä edustan.
Sittemmin Toivola on saanut hitaasti tutustua keskustelevaan kirkkoon, ja hän liittyi siihen takaisin vuonna 2014 tyttärensä syntymän myötä.
Viime kuukausien keskustelu on näyttäytynyt Toivolalle hetkittäin repivänä. Toisaalta iloa ovat tuoneet arkkipiispa Kari Mäkisen puheenvuorot ja Helsingin hiippakuntavaltuuston lausunto, jonka mukaan samaa sukupuolta olevien parien kirkolliselle vihkimiselle ei ole esteitä. Toivolan omaa suhdetta kirkkoon keskustelu ei ole enää koetellut.
– Keskusteleva yhteisö vetää puoleensa. On syntynyt kuva yhteisöstä, jossa saa ja uskalletaan olla mieltä.
Jatkossa Toivola toivoo, että niin kirkon sisällä kuin yhteiskunnallisessa keskustelussa laajemmin pohdittaisiin, missä menee sananvapauden ja toisaalta jokaisen ihmisen koskemattomuuden suojan välinen raja.
***
Seurakuntaneuvoston jäsen Tom Linkinen Turusta kertoo seuraavansa keskustelua avioliittolaista mediakriittisesti. Linkisen mielestä esimerkiksi piispojen elokuisesta selonteosta kirkon avioliitto-opetuksesta uutisoitiin epäreilulla tavalla.
– Piispainkokouksen mietinnössä oli minun ymmärrykseni mukaan kysymys siitä, että piispat totesivat, mikä tilanne on nyt. Sitten se uutisoitiin niin, että piispat vastustavat samaa sukupuolta olevien avioliittoja, Linkinen sanoo.
Vääristymisestä huolimatta Linkinen kertoo näkevänsä keskustelussa paljon hyvää tahtoa. Sitä hän kohtaa tuttujen pappien ja joidenkin kirkon johtohahmojen kuten piispa Irja Askolan ja Kari Mäkisen puheissa.
– Varmaan on muutakin, ja joitain asioita väistän katsomasta.
Kolme vuotta sitten kastettu ja konfirmoitu Linkinen kertoo, ettei keskustelu ole vaikuttanut hänen omaan kirkkosuhteeseensa. Linkisen mukaan kirkossa on riittävästi sellaisia toimijoita, joiden kanssa on hyvä olla.
Hän kertoo luottavansa siihen, että lopulta Suomessakin päädytään muiden Pohjoismaiden tapaan vihkimään kaikki avioliitot. Päätöksiä ei hänen mielestään kuitenkaan voi tehdä nopeasti pakottamalla. Keskusteluun hän toivoo yhä lisää hyvää tahtoa.
– Toivoisin puolin ja toisin, että ei ainakaan tarkoituksellisesti haluttaisi loukata – ei sitä helvetin lieskojen maalaajaa eikä sitä toista, jolle olisi sydämessään tosi tärkeää päästä naimisiin omaa sukupuoltaan olevan kanssa.
***
Seurakunta-aktiivi Leena Lampela Tampereelta oli vähällä erota kirkosta kuusi vuotta sitten A2:n Homoillan jälkeen. Eroilmoitus jäi kuitenkin tekemättä, sillä samana syksynä Tampereen tuomiokirkkoseurakunta alkoi järjestää sateenkaarimessua. Niiden kautta Lampela löysi myös Tuomasmessun, ja entisen jäsenen sijaan hänestä tulikin kirkon vapaaehtoinen.
Viime aikojen keskustelu avioliittolaista ja kirkollisista vihkimisistä on kuitenkin jälleen koetellut Lampelan suhdetta kirkkoon.
– Seksuaalivähemmistöille tämä asia on omakohtainen ja siinä on vahva tunne mukana, Lampela muistuttaa.
Häntä loukkaa se, että toisinaan keskustelussa oma tulkinta Raamatusta esitetään faktana. Vaikeaa on ollut seurata myös kirkon saamattomuutta. Lampelasta on tuntunut, ettei kirkko uskalla tehdä mitään.
Toivoa on tuonut Kirkkohallituksen luoma kunnioittavan keskustelun malli, jota kokeillaan parhaillaan. Tavoitteena on, että keskusteluaineiston avulla avioliitosta eri tavoin ajattelevat voisivat oppia ymmärtämään toistensa näkemyksiä ja käydä rakentavaa keskustelua avioliitosta ja perheestä.
Lampela osallistui lokakuussa järjestettyyn ensimmäiseen pilottikeskusteluun, johon oli kutsuttu 45 eri tavalla avioliitosta ajattelevaa kirkon työntekijää ja maallikkoa.
– Opin, että pystyn luomaan avioliitosta perinteisesti ajattelevaan ihmiseen empaattisen suhteen. Kun perinteisen avioliiton kannattaja kertoi omista ajatuksistaan rauhallisesti ja hyökkäämättä, ymmärsin miksi hän ajattelee niin.
Tällaista keskustelua Lampela toivoisi kirkkoon lisää. Pelosta pitäisi päästä eroon puolin ja toisin.
– Pelko tuo keskusteluun kiukkua ja vihaa.
Kuva: Jukka Granström. Kirkon olisi pitänyt alkaa pohtia suhdettaan seksuaalivähemmistöihin jo 1990-luvulla, sanoo Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkovaltuuston jäsen Jorma Hentilä.
Lue myös:
Asenteet samaa sukupuolta olevien kirkolliseen vihkimiseen muuttuneet nopeasti