Miksi ehtoollispöytä on suljettu muiden kirkkokuntien edustajilta? Karkeasti ottaen, koska Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla ei ole sopimusta eli ekumeenisissa keskusteluissa ei ole saavutettu yhteistä näkemystä ehtoollisen teologisista vivahteista. Kirkon ovat eri tavoin eri mieltä toistensa ehtoollisten olemuksesta, vaikka esimerkiksi luterilaisten, katolilaisten ja ortodoksien perusymmärrys mysteerin luonteesta ja Kristuksen läsnäolosta ehtoollisessa on varsin samanlainen. Mutta ne nyanssit.
Porvoon hiippakunta on tehnyt esityksen, että muiden kirkkokuntien jäsenet voisivat osallistua luterilaisen kirkon ehtoolliselle vapaasti. Esitys nousee käytännön tilanteista, kun esimerkiksi aviopari ei voi osallistua samalle ehtoolliselle, suvuista puhumattakaan. Pohjanmaan rannikkoseudulla tämä on erityisesti arkea.
Avoimen ehtoollispöydän käytäntöä ei tarvitse hakea kaukaa, sillä se on käytössä esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa.
Piispainkokous ei niellyt porvoolaisten avointa linjaa, mutta haluaa helpottaa ehtoolliselle pääsyä. Esitys oli kirkolliskokouksen käsittelyssä, ja se lähetettiin perustevaliokuntaan jatkokäsittelyyn. Todennäköisesti asiaa siirtyy ensi kevään kirkolliskokoukseen.
Kirkolliskokouksen toivottiin, että asia etenisi ilman pilkuntarkkaa säätelyä
Turussa käytiin lähetekeskustelu, jossa toivottiin, että asia etenisi ilman liian yksityiskohtaista säätelyä. Esimerkiksi siten, että eri paikkakunnilla olisi erilaisia tapoja ja lupia ehtoolliselle osallistumiseen.
Ehtoollisyhteys on perinteisessä kirkollis-teologisessa asiapuheessa ymmärretty ekumeniaan päämääräksi, ei sen välineeksi. Mutta nyt asenteet alkavat kallistua laajamittaisen ehtoollisvieraanvaraisuuden suuntaan. Kirkkoherra Sammeli Juntunen esitti, että riittäväksi yhteiseksi nimittäjäksi riittäisi se, että ehtoollisvieras hyväksyisi reaalipreesensin eli Kristuksen todellisen läsnäolon ehtoollisaineissa. Eri asia on, kuinka maallikko tai ylipäätään kukaan ehtoollisvieras tämän asian mieltää tai etukäteen määrittelee.
Monissa isoissa seurakunnissa ehtoolliselle voi käytännössä osallistua kuka hyvänsä, eikä ketään käännytetä ehtoollispöydästä. Ensinnäkään papisto ei tunne seurakuntalaisia, eivätkä seurakuntalaiset kirkkonsa ehtoolliskäytäntöjä. Toisekseen paikalla voi olla turisteja. Kirkolliskokouksessa Ville Auvinen tunnusti antaneensa muslimille ehtoollista, kun ei tiennyt tämän uskonnosta.
Arjen ehtoollistottelemattomuus, eukaristia-anarkismi, sapettaa luonnollisesti teologeja, jotka haluavat tehdä asiat oikein ja sääntökirjan mukaan. Ekumenian myllyt jauhavat hitaasti, ja siihen on tyytyminen. Vai onko? Alhaalta kasvava ekumenia ei malta odottaa virallisten delegaatioiden asiakirjojen lausuntokierroksia.
Kenttäehtoollinen on oma kiinnostava tapauksensa
Oma kiinnostava näkökulmansa ehtoolliseen on Puolustusvoimissa. Siellä harjoitellaan kriisiajan tilannetta, jolloin ehtoollinen on jotain muuta kuin ekumeenisen erottelun hetki. Kenttäehtoollisella tosipaikassa ei kirkkokuntien jäsenyyksiä kysellä.
Suomen ev.-lut. kirkossa voisi olla yhtä avoin ehtoollispöytä kuin läntisillä naapurimaillammekin, mutta jotenkin meillä ollaan jäykempiä ja säännöistä pidetään hanakammin kiinni. Se lienee kansallinen erikoispiirre (mikä näkyy myös EU-sääntöjen pilkuntarkkana noudattamisena).
Jotain ekumeenisella ehtoollisrintamalla on tapahtumassa. Pinnan alla kytee. Paavin vierailun yhteydessä viime viikon maanantaina tiedotustilaisuudessa Malmössä kardinaali Kurt Koch teki eron ehtoollisvieraanvaraisuuden ja täyden ehtoollisyhteisymmärryksen välillä. Jälkimmäinen ovi on varsin tiukassa lukossa.
Mutta jos ei paraatiovesta pääse, voi käyttää keittiön ovea. Eli käytäntö ohittaa teorian. Alhaalta syntyy paine, johon ekumeenisen eliitin on pakko reagoida.
Kuvat: Olli Seppälä
Lue myös:
Teologi: Reformaatio oli skandaali, josta on toivuttava
Analyysi: Miksi Lundin ja Malmön ekumeeninen tapahtuma on niin tärkeä?