Kirkkopalvelut vastaa Halla-aho-kritiikkiin – kaksi puhujaa jättää Kirkkopäivät väliin protestiksi

Erityisesti kirkollisessa somejulkisuudessa on parin viikon ajan puhuttu vahvoin sanakääntein Jyväskylän Kirkkopäivien ohjelmassa 18.5. olevasta keskustelutilaisuudesta, josta kerrottiin ensimmäisenä Kotimaa24:ssä.

Helsingin piispan Teemu Laajasalon, Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon ja koomikko Joonas Nordmanin keskustelu sananvapauden rajoista, poliittisesta korrektiudesta ja turvallisista tiloista on herättänyt julkisuudessa kritiikkiä. Helsingin ja Vantaan yhteisten kirkkovaltuustojen puheenjohtajat Hanna Mithiku ja Eve Rämö ovat kritisoineet Laajasaloa. Mikkelin piispa Seppo Häkkinen on puolustanut.

Sosiaalisessa mediassa kritiikissä on vilautettu jopa Kirkkopäivien boikotoimista, koska kirkko antaa Halla-aholle tilaa. Laajasaloa on myös syytetty huonosta tilannetajusta.

Suomen Kirkon Seurakuntatoiminnan Keskusliitto 100 vuotta -juhlaseminaarin puhujat professori Ilkka Huhta ja dosentti Mikko Malkavaara ovat ilmoittaneet peruvansa osallistumisensa kyseiseen ohjelmaan, mikäli piispa Laajasalon isännöimään keskusteluun ei tehdä muutoksia. Perumisesta kertoi Kirkko ja kaupunki.

Kirkkopäivien pääjärjestäjiin kuuluva Kirkkopalvelut on antanut julkisuuteen tiedotteen, jossa se perustelee Laajasalon, Halla-ahon ja Nordmanin tilaisuutta.

─ Ymmärrämme professori Huhdan ja dosentti Malkavaaran päätöksen ja kunnioitamme sitä. Toki olemme erittäin pahoillamme siitä, ettemme kuule Kirkkopalvelujen yhden edeltäjän SKSK:n historian erityisen hyvin tuntevien asiantuntijoiden alustuksia seminaarissa, Kirkkopalvelujen johtaja Ilkka Mattila sanoo tiedotteessa.

Tiedotteessa kerrotaan Kirkkopäivien luonteesta avoimena ja laaja-alaisena keskustelufoorumina niin kirkon kuin yhteiskunnan asioista. Kirkkopäivillä yhteiskunnallisia asioita puntaroidaan kristillisten arvojen pohjalta.

─ On hyvä huomioida, että myös sananvapauden mukanaan tuoma vastuu on olennainen osa Laajasalon isännöimää keskustelua, eikä keskustelijoita ole kutsuttu ohjelmaan esiintymään, vaan osallistumaan etukäteen tarkasti suunniteltuun ja ohjattuun keskusteluun, Mattila sanoo.

”Nyt eletään ohjelman mukaan”

Kotimaa24:lle Ilkka Mattila lisää, että Kirkkopäivien pääjärjestäjänä Kirkkopalvelut harjoittaa aina ohjelmaa kootessaan kokonaisharkintaa. Mattila ei kuitenkaan halua spekuloida mahdollisuudella, että Laajasalon isännöimä tilaisuus peruttaisiin.

– Nyt eletään ohjelman mukaan, jota on suunniteltu melkein kaksi vuotta.

Mattila myös muistuttaa, että Kirkkopäivien historiassa on herännyt usein kiivastakin keskustelua siitä, keitä on kutsuttu ja miksi. Erityisesti liberaaliteologi John Shelby Spongin vierailu Helsingin Kirkkopäivillä 2003 herätti ison haloon kirkon sisällä.

– Kohut eivät tietenkään ole itsetarkoitus emmekä niitä etsi. Tarjoamme foorumin avoimeen dialogiin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että asioista oltaisiin samaa mieltä tai että esimerkiksi keskustelijavalinnoilla asetuttaisiin kirkkona heidän edustamiensa ideologioiden kannalle. Asiat selviävät keskustelemalla ja rukoilemalla toistemme puolesta, Mattila sanoo.

Kirkkopäiviä vietetään Jyväskylässä 17.─19.5.2019. Tapahtumassa on yli 60 ohjelmaa.

Kirkkopalvelut on Kotimaa24:ää julkaisevan Kotimaa Oy:n suurin omistaja.

Kuvat: Jussi Halla-ahon kuva: Perussuomalaiset. Teemu Laajasalon kuva: Markku Pihlaja / Kirkon kuvapankki.

Lue myös:

Piispa Häkkinen Halla-ahon ja Laajasalon Kirkkopäivä-keskustelusta: ”Hyvä vain, että keskustellaan”

Hanna Mithiku arvostelee Teemu Laajasaloa Kirkkopäivien ohjelmasta – ”Miksi kirkon pitää tehdä lisää tilaa Jussi Halla-aholle?”

Teemu Laajasalon ja Jussi Halla-ahon keskustelusta ennakkoon kritiikkiryöppy – Piispa: Pidän demonisoimisen ja eristämisen henkeä vaarallisena

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliMysteerikuva: Ketkä vihitään, missä ja milloin? – Katso edellisen kuvan ratkaisu
Seuraava artikkeliLähetystyö on organisoitu eri tavoin eri maissa – Ruotsin keskitetty malli kiinnostaa Suomessa

Ei näytettäviä viestejä