Teemu Laajasalo kutsui Jussi Halla-ahon keskustelemaan sopivasta ja sopimattomasta puheesta – mistä

Toukokuussa järjestettävien Jyväskylän Kirkkopäivien ohjelmallisiin kohokohtiin kuuluu ennakolta arvioituna keskustelu, johon osallistuvat Helsingin piispa Teemu Laajasalo, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja tv-koomikko Joonas Nordman.

Mistä saa puhua, mille saa nauraa? -keskustelu toteutetaan lauantaina 18.5. Jyväskylän yliopiston tiloissa.

”Kysymykset sananvapaudesta, poliittisesta korrektiudesta ja turvallisista tiloista koskettavat sekä politiikkaa, komediaa että kirkkoa. Jyväskylän illassa piispa, koomikko ja poliitikko etsivät ilon, ivan, kiusaamisen ja komedian rajoja”, Kirkkopäivien ohjelmassa pohjustetaan.

Idea tilaisuuden aiheeksi tuli piispa Teemu Laajasalolta, kertoo Kirkkopäivien kehityspäällikkö Jari Kupiainen. Hänen mukaansa Kirkkopäiville osallistuu useita piispoja, ja yleensä he esittävät itse aiheen, josta haluavat tulla keskustelemaan. Aihetta suunnitellaan aluksi koordinaatioryhmän kanssa, ja lopullisesti ohjelman kokonaisuuden linjaa Kirkkopäivien johtokunta.

Kupiainen korostaa, että ohjelmaa tehtiin kauan ennen kuin kukaan osasi arvata eduskuntavaalien tulosta. Perussuomalaiset nousi vaaleissa maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi.

Kupiainen sanoo, että Laajasalon vetämän keskustelun näkökulma ei niinkään ole politiikka, vaan siinä ollaan retoriikan ytimessä. Kaikilla kolmella osallistujalla on erityinen näkökulmansa aiheeseen.

Piispa Laajasalo: Jussi Halla-aho on joutunut vastaamaan kysymyksiin sopivasta ja sopimattomasta puheesta

Myös piispa Teemu Laajasalo selventää Kotimaa24:lle, että tarkoitus ei ole niinkään keskustella huumorin rajoista, vaan sananvapauden rajoista politiikassa, komediassa ja kirkossa.

– Mitä pitäisi ajatella, kun poliitikon mielipide, koomikon vitsi tai papin saarna loukkaa, Laajasalo kysyy.

Hän perustelee Jussi Halla-ahon kutsumista mukaan sillä, että tämä on poliittisen uransa aikana joutunut sekä henkilökohtaisesti että puoluejohtajana vastaamaan kysymyksiin sopivan ja sopimattoman puheen rajoista.

Joonas Nordman puolestaan on Laajasalon mukaan Suomen ykköskoomikoita, joka pohtii ammatikseen, mille ja miten voi nauraa sekä mikä ihmisiä naurattaa.

– Kysymykset kauniin ja ruman, satuttavan ja viihdyttävän sekä vihaisen ja rakentavan puheen vaikutuksista näkyvät julkisessa keskustelussa koko ajan. Sanat satuttavat, sanat paljastavat, sanat viihdyttävät, sanat julistavat ja siksi niiden voiman vastuusta ja vapaudesta on tärkeä keskustella, Teemu Laajasalo sanoo.

Laajasalon, Halla-ahon ja Nordmanin keskustelu on myös osa samaan aikaan toteutettavaa Jyväskylän taiteiden yötä eli Yläkaupungin yö -tapahtumaa.

Kirkkopäivät järjestetään Jyväskylässä 17.–19.5. Tapahtuman ohjelmaan voi tutustua täällä.

Kirkkopäivien pääjärjestäjä Kirkkopalvelut on Kotimaa24:ää julkaisevan Kotimaa Oy:n suurin omistaja.

Kuvat: Jussi Halla-ahon kuva: Perussuomalaiset. Teemu Laajasalon kuva: Markku Pihlaja / Kirkon kuvapankki.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKolme pappia valittiin kansanedustajiksi, kaksi puolestaan putosi eduskunnasta
Seuraava artikkeliProfessori Risto Saarinen: Uusoikeisto ja konservatiivikristityt lähentyvät Suomessakin toisiaan

Ei näytettäviä viestejä