Piispa Häkkinen Halla-ahon ja Laajasalon Kirkkopäivä-keskustelusta: ”Hyvä vain, että keskustellaan”

Mikkelin piispa Seppo Häkkinen pitää hyvänä, että Helsingin piispa Teemu Laajasalo keskustelee Kirkkopäivillä puoluejohtaja Jussi Halla-ahon kanssa sananvapauden rajoista. Häkkinen otti asiaan kantaa Radio Dein ja Kotimaa-lehden tuottamassa Piispan kyselytunti -ohjelmassa keskiviikkoaamuna.

Halla-aho keskustelee toukokuussa Jyväskylän Kirkkopäivillä piispa Laajasalon isännöimässä tilaisuudessa, jonka otsikkona on Mistä saa puhua, mille saa nauraa?. Mukana on myös koomikko Joonas Nordman.

– Hyvä vain, että keskustellaan, Häkkinen totesi.

Hän sanoi pitävänsä kummallisena, jos perussuomalaisten kanssa ei keskusteltaisi, heitä kun äänesti kuitenkin yksi kuudesosa suomalaisista.

– Ensinnäkin Kirkkopäivät on tarkoitettu erilaisille kohtaamisille. Siinä mielessä piispan keskustelu sopii Kirkkopäivien profiiliin. Kyllä Kirkkopäivillä jos missä tulisi olla tilaa erilaisille ihmisille, mielipiteille ja rakentavalle keskustelulle. Siinä mielessä mielenkiinnolla odotan kollegan keskustelua, Häkkinen sanoi.

Hän muistutti, että Kirkkopäivät aloitettiin aikoinaan 101 vuotta sitten juuri sisällissodan alla.

Häkkinen kertoi itse virkansa puolesta rakentaneensa yhteyksiä kaikkiin poliittisiin suuntiin.

– Ei ole tilannetta, että pitäisi rajata jotain ulos, Häkkinen sanoi.

Kuva: Matti Karppinen

Lue lisää:

Hanna Mithiku arvostelee Teemu Laajasaloa Kirkkopäivien ohjelmasta – ”Miksi kirkon pitää tehdä lisää tilaa Jussi Halla-aholle?”

Teemu Laajasalon ja Jussi Halla-ahon keskustelusta ennakkoon kritiikkiryöppy – Piispa: Pidän demonisoimisen ja eristämisen henkeä vaarallisena

Teemu Laajasalo kutsui Jussi Halla-ahon keskustelemaan sopivasta ja sopimattomasta puheesta – mistä oikein on kyse?

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliMuusikko Tommi Kalenius toimittaa uusimman Nuoren seurakunnan veisukirjan – mukana myös räppiä
Seuraava artikkeliPapit koottiin kirjoihin ja kansiin – uusi pappismatrikkeli on ilmestynyt

Ei näytettäviä viestejä