Kirkkoherra Antturi: Mukautuminen avioliittolakiin voi olla osa nykymuotoisen kirkon katoamista

Helsingin Pitäjänmäen seurakunnan kirkkoherra Arto Antturi on antanut nimensä ja kasvonsa kansalaisaloitteelle, joka vastustaa sukupuolineutraalia avioliittolakia. Antturi on saanut asian johdosta sekä kiitosta että moitteita.

Jo yli 60 000 allekirjoitusta kerännyt kansalaisaloite on Antturin mielestä muistutus siitä, että suomalaiset eivät ole niin yksiselitteisesti uuden avioliittolain kannalla kuin kuvitellaan.

– Nykymuotoinen evankelisluterilainen kirkko on vaarassa kadota tämän vuosisadan aikana. Mukautuminen avioliittolakiin voi olla osa tätä kehityskulkua. Kristillisyys sinänsä ei katoa mihinkään, se tulee aina löytämään uomansa, Antturi uskoo.

Antturi kertoo tähän asti ajatelleensa, että luterilainen kirkko Suomessa kuitenkin historiallisesti jatkaa alkuperäistä katolista uskoa.

– Meillä on varaa laajaan moniäänisyyteenkin, jos pidetään uskon ytimestä kiinni.

”Järjen äänelle ei juuri ole pelivaraa”

Arto Antturi on Facebookissa yksityisviestillä kutsunut kesäpaikkaansa pienen joukon pappeja. Viesti on kuitenkin levinnyt laajempaan tietoon ja sen on tulkittu kokoavan yhteen pappeja kansalaisaloitteen hengessä. Viesti herätti vastareaktion – eräs nuori pappi piti sitä Antturille lähettämässään viestissä jopa kirkon vastaisena.

Antturi itse kuvailee kutsuviestinsä sävyä humoristiseksi. Siinä todettiin muun muassa, että osallistumisen edellytyksenä on kohtuullinen tai lievä hämmennys siitä, ettei kirkko puolusta omaa avioliittokäsitystään.

– Olen kutsunut lomallani kesäpaikalleni muutamia pappeja keskustelemaan, rukoilemaan, syömään ja viettämään aikaa, sen ei pitäisi olla ison haloon paikka. Ymmärtääkseni suuri osa papeista on maltillisia ja kirkon avioliittokäsityksen kannalla, mutta he eivät halua tehdä asiasta numeroa eivätkä halua provosoitua.

Antturi kertoo myös olleensa tietoinen osakseen tulevasta kritiikistä antaessaan nimensä Aito avioliitto -yhdistyksen kansalaisaloitteen tueksi. Hän sanoo tietävänsä useita pappeja, jotka ovat allekirjoittaneet kansalaisaloitteen. Antturin kohdalla ei Aito avioliitto -yhdistyksen verkkosivulla mainita, että hän on kirkkoherra.

– Niin sen allekirjoitin, yksityishenkilönä, mutta tietysti tietoisena siitä, että se ei ole mitenkään ristiriidassa pappisvalani ja kirkon opetuksen kanssa.

Antturi epäilee, että kirkossa tuskin pystytään käymään avointa keskustelua sen omasta avioliittokäsityksestä ja suhtautumisesta uuteen avioliittolakiin.

– Ihmisten kannat on tässä lyöty niin tiukasti lukkoon, että järjen äänelle ei juuri ole pelivaraa.

Lue myös:

Kirkkoherra Antturi tukee sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamista

Yli 50 000 nimeä kasassa – silti avioliittolakia tuskin kumotaan

Jo kolmas kansalaisaloite sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseksi

Edellinen artikkeli”Mopo ei ole karannut käsistä”
Seuraava artikkeliMormonien pyhä kivi paljastettu

Ei näytettäviä viestejä