Kari Kuula kirjoitti Kirkko ja kaupunkiin uuden kolumnin tehotuotannosta – "Emme ole maailman napa edes tällä planeetalla"

Kuva: Kirkko ja kaupunki -lehden verkkosivut

Kauniaisten suomalaisen seurakunnan pappi, tietokirjailija Kari Kuula on kirjoittanut Kirkko ja kaupungista poistetun tekstinsä tilalle uuden kolumnin eläinteologiasta ja tehotuotannosta. Kolumni julkaistiin Kirkko ja kaupungin verkkosivuilla 1.2. Kirjoituksessa Kuula haluaa valaista, mitä uudempi kristillinen teologia sanoo eläimistä.

Kari Kuulan 18.1. Kirkko ja kaupungissa julkaistu kolumni synnytti palauteryöpyn ja kohun ja se poistettiin lehden sivuilta. Kuula ja päätoimittaja Jaakko Heinimäki kertoivat julkisuudessa jo aiemmin, että Kuula kirjoittaa aiheesta uuden kolumnin.

Uudessa kirjoituksessaan Kuula toteaa, että eläinteologia lähtee myötätunnosta kanssaluotuja kohtaan. Hän kirjoittaa, että mitä enemmän eläimiä tutkitaan, sitä selvemmin ne nähdään tuntoisina olentoina, jotka kärsivät elleivät saa toteuttaa lajityypillisiä tarpeitaan.

Kuula huomauttaa, että nykymittaan kasvanut maailman väestö edellyttää tehotuotantoa ja lihan maailmanlaajoja markkinoita.

"Asetelma on kestämätön ympäristön ja etiikan näkökulmasta. Moderni eläinteologia näkee tässä myös myötätuntokysymyksen."

Periaatteellisetkin ongelmat ovat suuria, Kuula toteaa.

"Perinteisen käsityksen mukaan eläimet luotiin meitä varten, meidän iloksemme ja hyödyksemme. Nykyisen tietämyksen valossa tämä on mahdoton ajatus. Emme ole maailman napa, emme edes tällä planeetalla."

Hän jatkaa, että eläimillä on siis itseisarvo lajeina ja yksilöinä.

Kuula huomauttaa eläinteologian myöntävän, että maailma rakentuu saalistamisen varaan. Evoluutio luomisen mekanismina johtaa kilpailuun, kärsimykseen ja kuolemaan.

"Näin ihmisen eläinsuhde on jakautunut kahtia. Joidenkin eläinten kanssa olemme luoneet molempia hyödyttävän kumppanuuden, esimerkiksi koirien. Toiset eläimet taas ovat muuttuneet pelkäksi resurssiksi, työvoimaksi ja ravinnon lähteeksi."

Kuula toteaa, että joinakin aikoina eläinten syöminen on ollut välttämätöntä ihmisen selviämiselle hengissä. Hän jatkaa, että nykyään Suomessakaan lihansyönti ei ole millään muotoa välttämätöntä, puhumattakaan muista eläinteollisuuden muodoista.

"Kristityn kilvoittelu alkaa siis omalta lautaselta. On vähennettävä lihan syöntiä, mielellään lopetettava kokonaan. Kasvisruokaan siirtyminen on Jumalan rakkauden osoittamista kanssaluoduille."

Kirkko ja kaupungin kaksi kolumnia eivät ole ainoat, joissa Kari Kuula on alkuvuonna käsitellyt eläinten asemaa. Savon Sanomissa 11.1. julkaistun kolumnin pääväite on, että ihmisten suhde eläimiin muuttuu tulevaisuudessa väistämättä.

"Ihmisen pitäisi luopua omistusoikeudestaan eläimiin ja siihen kytkeytyvistä käytännöistä. Nykyisissä mittasuhteissaan tilanne on eettisesti kestämätön", Kuula kirjoitti Savon Sanomissa.

Lue myös:

Maaseudulla luotetaan kirkkoon ja siksi papin kolumni tuntui niin brutaalilta, sanoo MTK:n Juha Marttila

Kirkko ja kaupunki poisti Kari Kuulan kolumnin – MTK:n puheenjohtaja pitää kunnianloukkauksena ja kiihotuksena ammattiryhmää vastaan

Pääkirjoitus: MTK:n oikeustoimet ja kolumnin poistaminen Kirkko ja kaupungista ovat liioittelua

Eläinten tehotuotantoa kritisoinut pappi Kari Kuula kertoo olevansa suomalaisen tuottajan puolella – Piispa Hintikka pitää Kuulan anteeksipyyntöä viisaana

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.