Kanadan anglikaanikirkko hyväksyy samaa sukupuolta olevien liitot

Kanadan anglikaaninen kirkko on hyväksynyt samaa sukupuolta olevien avioliitot kirkolliskokouksessaan.

Kokouksessa äänestettiin avioliittoa käsittelevän kaanonin muuttamisesta siten, että kaanon koskee kaikkia, jotka saavat valtiollisen lain mukaan mennä naimisiin. Nais- ja miesparit ovat voineet solmia avioliiton Kanadassa vuodesta 2005 lähtien.

Myöhään maanantai-iltana järjestettyyn äänestykseen liittyi myös sekaannusta, kun sen kerrottiin aluksi ratkenneen yhdellä äänellä aloitteen hylkäämiseksi. Tiistaina kuitenkin huomattiin, että sähköisen äänestysjärjestelmän äänijakauma ei vastannut äänestyksestä annettua tulostetta.

Kun äänet laskettiin uudelleen, aloitteen todettiin menneen läpi. Hyväksymiseen vaadittiin kahden kolmasosan enemmistö niin pappien, maallikoiden kuin piispojenkin huoneesta. Kirkolliskokouksen edustajista 155 äänestivät samaa sukupuolta olevien liittojen hyväksymisen puolesta ja 68 vastusti sitä.

Avioliitto repii kirkkoyhteisöä

Keskustelu samaa sukupuolta olevien avioliitoista on repinyt anglikaanista kirkkoyhteisöä viime vuosina. Toistaiseksi Yhdysvaltojen episkopaalikirkko on anglikaaniyhteisön ainoana kirkkona hyväksynyt samaa sukupuolta olevien avioliitot.

Alkuvuodesta järjestetyssä arkkipiispojen kokouksessa päätettiin, että yhdysvaltojen episkopaalinen kirkko vetäytyy anglikaanisen kirkkoyhteisön päätöksenteosta kolmeksi vuodeksi. Samoin toivottiin, että koko kirkkoyhteisö pidättäytyy kolmeksi vuodeksi tekemästä päätöksiä, jotka vaarantaisivat anglikaanien yhtenäisyyden.

Suomen anglikaanisen kirkon papin Tuomas Mäkipään mukaan onkin mielenkiintoista, miten Kanadan kirkolliskokouksen päätös suhteutuu tähän tammikuussa esitettyyn toiveeseen.

– Jokainen paikalliskirkko tekee omat päätöksensä, eikä muilla kirkoilla ole siihen sanottavaa. Kanadan kirkon päätös tapahtui kaikkien sääntöjen mukaan.

Tosiasia kuitenkin on, että anglikaaninen kirkkoyhteisö on hajalla, eikä ratkaisua ole Mäkipään mukaan näkyvissä. Esimerkiksi Englannin kirkossa on jo kuultu näkemyksiä, joissa toivotaan hajaannuksen tapahtuvan hallitusti.

– Näyttää siltä, ettei ole neuvotteluratkaisua, jolla hajaannus vältetään.

Tuomas Mäkipään mukaan hajaannus on jo jossain määrin tapahtunut. Esimerkiksi Yhdysvaltojen episkopaalisesta ja Kanadan anglikaanisesta kirkosta on jo eriytynyt konservatiivinen Pohjois-Amerikan anglikaaninen kirkko.

Samaa sukupuolta olevien avioliitto ei välttämättä Mäkipään mukaan ole ainoa kirkkoja erottava tekijä. Hän muistuttaa, ettei kyseessä aina ole jako länsimaiden ja Afrikan kirkkojen välillä.

– Myös Afrikan kirkoissa kohdataan samoja kulttuuriseen muutokseen liittyviä kysymyksiä, kuin meillä länsimaissakin. Pohditaan esimerkiksi, mitä tehdä, kun ihmiset eivät tule sunnuntaisin kirkkoon.

Toinen käsittely 2019

Kanadan kirkko ei aivan vielä ala vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, sillä nyt tehty päätös täytyy vahvistaa vielä seuraavassa, vuonna 2019 järjestettävässä kirkolliskokouksessa. Toisaalta maassa on käyty samankaltaista keskustelua kirkollisen vihkimisen laillisista edellytyksistä kuin Suomessakin.

– Kanadan kirkon lainopillisen neuvojan mukaan mikään kirkkolaissa ei estä pappeja vihkimästä samaa sukupuolta olevia jo nyt, Mäkipää kertoo.

Kun äänestystuloksen luultiin ensin hylänneen aloitteen, jotkut piispat ehtivät jo julistaa antavansa oman hiippakuntansa alueelle pastoraaliset ohjeet samaa sukupuolta olevien vihkimisestä.

Anglikaanikirkko on Kanadan kolmanneksi suurin kirkkokunta. Noin viisi prosenttia maan väestöstä on anglikaaneja.

Kirkolliskokouksen päätöksestä ja ääntenlaskun ongelmista kertoi muun muassa
The Guardian.

Kuva: Wikipedia. Christchurch Cathedral on Montrealin anglikaanisen hiippakunnan pääkirkko.

Lue myös:

Yhdysvaltain episkopaalit alkavat siunata homoliittoja

Anglikaanikirkko: Pyrimme sopimaan, että olemme eri mieltä homoseksuaalisuudesta

Anglikaaninen kirkkoyhteisö on kuilun reunalla

Edellinen artikkeliVenäjän asiantuntija: ”Terrorismilaki uhkaa lähetystyötä ja kotiseurakuntia”
Seuraava artikkeli”Perkeleeseen viittaavat nimet eivät ole kotimaisen nimikäytännön mukaisia”

Ei näytettäviä viestejä