Essee: Onko spontaani rukous muka aidompi kuin valmiiksi kirjoitettu? – No ei ole!

”Rukouksen kirjoittaminen on minulle aikaa Jumalan kanssa. Joskus rukouksen ajatus muotoutuu mielessäni kokonaan valmiiksi ennen sen kirjoittamista, mutta useimmiten kirjoittaminen on heittäytymistä keskusteluun Jumalan kanssa.”

Näin kirjoittaa Outi Rajala kirjansa Kengät jalasta alkupuheessa. Kirjaan on koottu Lähetysyhdistys Kylväjän Facebook-sivulla julkaistuja rukouksia vuosilta 2014–2019.

Ojalan kokemus on varmasti tuttu ja tunnistettava sille, joka koskaan on kirjoittanut rukouksia. Varsinkin, jos on kirjoittanut rukouksia julkisuuteen joko yksityisesti tai yhteisöllisesti luettavaksi.

***

Julkaistu teksti on aina irrallaan kirjoittajasta. Lukija tulkitsee ja ymmärtää sen omista lähtökohdistaan käsin. Tämä pätee myös rukoukseen.

Kirjoitettu rukous on samalla kertaa aito hengellisyyden ilmaus ja yksi kirjallisuuden laji.

Rukouskirjallisuudella on pitkät perinteet. On kirjoja, joihin on koottu kirkollisia, lähinnä liturgisessa käytössä tarvittavia rukouksia, ja on kirjoja, joissa on yksityisten ihmisten hartaudenharjoitukseen tarkoitettuja rukouksia.

Jokainen rukouskirja on samalla dokumentti ajasta, jossa se on syntynyt. Kirjat kertovat siitä, kuinka tietyssä historiallisessa tilanteessa hengellisyyttä sanoitettiin, kuinka teologisia painotuksia asetettiin ja miltä Jumala-suhde tuntui.

Rukoukset ovat samalla kertaa ajattomia ja tiukasti ajassa kiinni.

***

En muista tarkkaan, milloin kirjoitin ensimmäisen rukoukseni paperille. Se tapahtui varmaankin joskus 1970-luvun alkupuolella käytyäni rippikoulun ja alettuani kirjoittaa runoja. Aluksi rukouksia ja runoja oli vaikea erottaa toisistaan, samaa nuoren miehen sisäistä itseilmaisua kaikki tyynni.

Jossain vaiheessa intohimoinen tarve purkaa ajatuksia muuttui tunnistettavaksi rukousten kirjoittamiseksi. Runoista tuli rukouksia ja rukouksista runoja.

Luin jostain, että runous on uskon äidinkieli. Uskoin lukemaani ja uskon siihen yhä. Totta lienee myös, että rukous on uskon äidinkieli.

Osallistuin koulun kirjoituskilpailuun yhdellä runolla, joka oli eräänlainen rukous. En saanut palkintoa, mutta opettaja rohkaisi kirjoittamaan lisää. Minua ei voitu palkita, koska muut olivat lähettäneet monta tekstiä.

Seuraavana vuonna kirjoitin useita tunteen paloa tihkuvia monologeja taivaaseen. Sain palkinnoksi ostokortin kirjakauppaan.

Itse asiassa monologi on yksi kirjoitetun rukouksen muoto. Siinä kirjoittaja puhuu ikään kuin Jumalalle omia asioitaan ja ajatuksiaan. Jumalasta tulee ensisijaisesti kuuntelija ja peili, jota vasten ihminen selvittää omia tuntojaan.

Kristillisessä ajattelussa rukousta tosin pidetään ensisijaisesti dialogina eli vuoropuheluna. Mutta käytännössä voimme kuulla vain oman monologimme sanat. Ainakaan kirjoitetussa muodossa vuoropuhelurukous ei toimisi – paitsi puhtaasti kaunokirjallisena tuotteena.

Vuoropuhelua parempi sana kuvaamaan rukousta voisi olla vuorovaikutus. Rukoukseen kuuluu kokemus läsnäolosta ja hyväksytyksi tulemisesta. Siitä, että en ole yksin. Sanat ovat sivuosassa.

***

Perinteisesti rukoukset on tavattu jakaa kahteen muotoon, sanallisiin ja sanattomiin rukouksiin.

Sanalliset rukoukset puolestaan voidaan jakaa pyyntörukouksiin ja kiitosrukouksiin.

Pyyntörukoukset jaetaan edelleen henkilökohtaisiin pyyntöihin ja esirukouksiin, joissa pyydetään toisille siunausta tai apua tarkemmin määriteltyyn tilanteeseen.

Kiitosrukoukset voi jakaa kiitollisuuden tunteen ilmaisuihin ja suoranaiseen ylistämiseen.

Sanalliset rukoukset ovat – kuten käsite kertoo – joko päänsisäisiä tai paperille tehtyjä sanoituksia. Sanat ja lauseet ilmaisevat rukoilijan ajatuksia, hengellistä mielenlaatua ja teologista viitekehystä.

Sanalliset rukoukset ovat monille se, mitä tulee ensimmäiseksi mieleen sanasta rukous. Rukous on ikään kuin puhetta Jumalalle, joka voi olla ilmaisultaan kaikkea etäiselle majesteetille mielistelystä läheiselle ystävälle uskoutumiseen.

Ruotsalaisen dekkarikirjailijan Helena von Zweigbergkin kirjoista ainakin neljässä esiintyy päähenkilönä vankilapastori Ingrid Carlberg. Romaanit ovat ikään kuin Jumalalle kerrottuja tapahtumaselostuksia – ylipitkiä ja seikkaperäisiä rukouksia siis.

***

Sanattomat rukoukset ovat lähinnä meditaatiota. Se on perinteinen hengelliseen elämään kuuluva rukouksen muoto, vaikka ei suomalaisessa kristillisyydessä olekaan kovin tunnettua.

Viime vuosikymmeninä meditatiivinen rukous on tosin saanut jalansijaa muun muassa retriittiliikkeen ansiosta. Myös tietoisuus kristillisestä mystiikasta on lisännyt kiinnostusta meditaatioon.

Meditaatiossa ideana on keskittyä johonkin annettuun sisältöön, esimerkiksi raamatunkohtaan, sitä ikään kuin märehtien ja hiljaisuudessa maistellen. Moni onkin Raamattua lukiessaan meditoinut tietämättään tai käyttämättä meditaatio-sanaa.

Kontemplaatio on vähemmän sanallista ja käsitteellistä kuin meditaatio. Se on perinteisesti ymmärretty sisäisenä katseluna, pitkälle vietynä ja käsitteistä riisuttuna meditaationa.

***

Nettikeskustelussa törmäsin taannoin ajatukseen, että kirjoitettu rukous ei voi olla aito samalla tavalla kuin spontaani rukous. Että kirjoitettu rukous olisi jotenkin teennäinen ja epäaito, toisin kuin valmistelematon ryöpsähdys mielessä tai sanoina suusta ulos pulppuava sydämen puhe. Että spontaani rukous olisi Hengen synnyttämää ja kirjoitettu vain omavanhurskautta.

Höh, voi noinkin ajatella, mutta silloin jää tyystin huomaamatta, että kristinusko on kirjan uskonto, kirjoitetun kielen uskonto. Jo Raamattu on pullollaan kirjallisessa muodossa olevia rukouksia.

Raamattu on oikeastaan suuri rukouskirja, jossa sattuu olemaan mukana hyviä tarinoita ja pätevää elämänfilosofiaa.

Psalmit ovat rukousta, tai oikeammin virsiä. Laulu- ja virsikirjat ovat pohjimmiltaan rukousta, monien mielestä mitä aidointa sellaista. Valmiit sanat yhdistettyinä valmiiseen musiikkiin synnyttävät omanlaisensa rukouskokemuksen.

Paperille kirjoittua rukousta ei voi pitää epäaitona vain sen tähden, että se on kirjoitettu paperille tai tietokoneelle.

***

Sekin kannattaa muistaa, että ihmisillä on myös spontaaneissa rukouksissa usein tapana uittaa sanoitukseen omia käsityksiään ja vaatimuksiaan. Pahimmillaan spontaani, yhteinen rukous ääneen sisältää suoraa tai epäsuoraa manipulaatiota.

Kirjoitettu rukous on turvallisempi kuin ääneen hetken mielijohteesta lausuttu. Kirjoitettu ja painettu rukous on käynyt läpi vertaisarvion tai yhteisen hyväksynnän.

Varsinkin jumalanpalvelukseen sisältyvät rukoukset ovat käyneet läpi tarkan ja pitkän työryhmäseulan. Jopa niin pitkän, että kun rukousteksti lopulta virallistetaan, se on jo hitusen puiseva ja ajastaan jäljessä.

Kaikille rukouksille on luonteenomaista, että ne tapahtuvat ajassa. Luonnollisesti jokin muotoilu kestää aikaa paremmin kuin toinen.

Kun siis seuraavan kerran saat eteesi kirjoitetun rukouksen, älä suhtaudu siihen ylenkatsoen. Se on (ollut) aito ja oikea rukous.

Jos se ei puhuttele sinua (enää), tyydy siihen. Mutta älä tuomitse sen kirjoittajaa tai niitä, joille rukous on (oli) tarkoitettu tai jotka saavat (saivat) siitä merkitystä hengelliselle matkalleen.

Kirjoittaja on Kotimaa24:n julkaisupäällikkö. Essee on julkaistu 3.4. ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä otsikolla ”Minkä kirjoitin, sen rukoilin”.

Kuvitus: Päivi Karjalainen

Lue myös:

Mielipide: Uusia rukouksia kirkollisiin toimituksiin kirjoitetaan parhaillaan

Essee: Paljastuksia erään rukouksen taustoista

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliHengellisten kesäjuhlien järjestäjät ovat ilmoittaneet perumisista ja siirtämisistä
Seuraava artikkeliNeljä suomalaista kirkkoa voittoisan lumilautavideon näyttämönä – yhden katolta hypätään

Ei näytettäviä viestejä